Ruusuhuivin suojassa

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun, Gummerus 2001

Laura Honkasalo (s. 1970) on tarttunut mielenkiintoiseen aiheeseen, 70-luvun taistolaisuuteen. Punaliput eivät enää hulmua uhmakkaasti eikä laulu haasta vastaamaan: 'kenen joukoissa seisot.' Taistolaisaika on ohi. Millaista oli elää sen ajan lapsuus?

Laura Honkasalo on julkaissut aikaisemmin nuortenromaanit Metsästä tuli syöjätär (WSOY, 2000) ja Siskoni, enkelinluinen tyttö (WSOY, 2001). Kirjat ovat ilmestyneet melko samanaikaisesti, ja niiden teemat sivuavat toisiaan. Omaelämäkerrallisuus on vahvasti mukana ainakin kirjassa Sinun lapsesi eivät ole sinun.

'Minä en voi olla rauhassa niin kauan kun maailmassa on vääryyttä!' intoilee kirjan äiti. Nellin ja isoveli Jurin lapsuus on pikkupioneerien iloisia kokoontumisia, perheen ja ystäväpiirin aatekumppanien läheisyyttä, pöydän alla aikuisten jaloissa istuttuja turvallisen tuntuisia iltoja ja öitä, kun parannetaan maailmaa, viini virtaa ja Agit Prop laulaa. Yhdessäolo on juhlaa niin kaupungissa kuin mökilläkin.

Vain porvarien lapset leikkivät barbeilla

Nuoret opiskelijaisä ja -äiti tekevät opiskelujensa ohessa paljon työtä aatteen eteen, on kokouksia, agitaatiokäyntejä, monistetalkoita ja niiden vuoksi lapsilla monia yksinäisiä iltoja vanhassa puutalossa metsän takana, kaukana rivitaloalueesta, jossa asuvat porvarit. Lapsia ei ole säästelty tiedoilta. He tietävät, että Amerikka on paha ja Neuvostoliitto hyvä. He tietävät, missä soditaan ja millaista kärsimystä maailmassa on. Mustavalkoisessa maailmassa vain porvarien lapset saavat vapaasti leikkiä barbeilla, juoda limsaa, lukea Aku Ankkaa ja katsoa TV:stä muutakin kuin uutisia.

Tiedostaminen lisää turvattomuutta. Ei voi iloita aterioistaan, kun tietää, miten paljon maailmassa on nälkäänäkeviä lapsia. Toisaalta isän spesiaali, lankkuleipä, joutaisi kernaasti muille nälkäisille. Äidin vanhempien luona, porvarillisen vääryyden tyyssijassa, Nelli ja Juri jännittävät joka kerta, missä vaiheessa äiti räjähtää ja johtaa joukkonsa ulos herkullisten kanankoipien jäädessä lautaselle.

Nellin ja Jurin ongelma ei ole taistolaisuus. Se merkitsee heille turvallista samanhenkistä kasvuympäristöä ja perheen sisäistä yhteenkuuluvuutta. Nimittelyt taistolaiskakaroiksi ja kommarikakaroiksi voivat satuttaa, mutta ne eivät särje maailmaa. Kommarikakara seisoo pystypäin tehtaan portilla jakamassa lentolehtisiä ja ohjaamassa työläisraatajia tiedostamisen ja luokkataistelun tielle.

Turvattomuus asuu lasten mielessä näennäisen perhedemokratian alla. Tiedostamaan tottuneet lapset, koko maailman murheiden kantajat, jätetään vaille vastauksia heille kaikkein tärkeimmissä asioissa. Lapset suljetaan vaikeiden perhetilanteiden ja ratkaisujen ulkopuolelle. Heidän oletetaan ottavan kyselemättä vastaan aikuisten ratkaisut, isän poislähtö ja äidin ahdinko.

Pesunkestävä pikkupioneeri

Kehitystarinassa on kierrettä. Nelli, kirjan minä, käy elämäänsä läpi tilanteessa, jossa hän on nuorena naisena palannut ulkomailta opiskelemasta ja tapaa pitkästä aikaa isänsä. Kirjassa limittyvät aikatasoina lapsuus ja nuoruus, jotka isän lähtö jakaa onnelliseen ja onnettomaan aikaan. Isä on hylännyt ja pettänyt perheensä ja aatteensa, hän pysyy Nellille arvoituksena.

Nellin kapina on kohdistunut äitiin, joka on paikalla. Äidin ja tyttären tiet ovat kulkeneet pitkään kaukana toisistaan. Isän tytöstä on pitkä matka omilla jaloillaan seisovaksi ihmiseksi, jolla on moneen kertaan koeteltu taistolainen maailmankatsomus. Nelli pysyy pesunkestävänä pikkupioneerina. Nellin äiti on syntynyt 'kultalusikka suussa', taistolaisuus on ollut hänelle portti ulos porvarillisesta vankilasta. Kun äiti tyttärensä elämää seuratessaan tuntee itse pettäneensä aatteen, Nelli muistuttaa hänen mieleensä, mitä äidin sukupolvi sai aikaan rauhantyössä, rotusorron vastustamisessa ja kansainvälisen solidaarisuuden kehittämisessä. Isälle kaikki entinen on vanhaa paskaa.

'80-luvulla kaikki oli paremmin, silloin vallattiin taloja. Nykyään vain katsotaan telkkaria. Ja syödään trendibaarissa nuudeleita.' Entistä ei saa takaisin. Nuoruuden innolla Nelli toteuttaa samanhenkisen ystäväpiirinsä kanssa pankkiautomaatinvaltaukset, margariiniboikotit ja monet muut jutut, mutta jotakin puuttuu. Vanha Nelly, aatteensa vuoksi vankilassa ollut ystävä, sanoo yllättävästi, että elämässä on muutakin kuin politiikka. Muutos Nellin ympärillä alkaa olla totaalinen. Ruusuhuivin suojassa on kuitenkin niin turvallista olla – nostalgia on ainut, mitä on jäljellä.

Laura Honkasalo osaa vedota tunteisiin. 70-luku herää henkiin musiikin, vaatteiden, koko ajankuvan kautta. Nelli tulee lähelle lukijaa kipu sydämessään ja lapsen kuvitelmineen ja ajatuksineen. Isä, äiti ja isoveli Juri eivät ole yhtä luontevia, lukija ei tavoita heitä samalla tavalla. Sinun lapsesi eivät ole sinun on kirja, johon 70-lukulaisten on hyvä tarttua ja peilata tuntojaan.

Merja Marjamäki
merja.marjamaki(at)turku.fi