Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Äänimuistoja ja ailahtelevia tyylikokeiluja

Lauri Lindbohm, 10.11.2016
Hannu Kankaanpää: Kuuntelen 64 s., Enostone 2015

Uudenvuodenyönä/ paremmat toivottavat toisilleen/ eli itselleen parhautta. Miksei turhautta?” (s.9)

Penseys ja pessimistisyys paistavat Hannu Kankaanpään kokoelman Kuuntelen alkurunosta, sen sijoittaminen heti alkuun ihmetyttää. Runo ei ole läheskään kokoelman parhaimmistoa. Se nivoo provokatiivisesti yhteen teoksen tematiikkaa, muttei kuitenkaan toimi hyvänä yleiskuvana sen sisällöstä.

Jos kyseessä olisi musiikkilevy, lyhyimmät runot vastaisivat täytekappaleita.

Vaikka seilataankin ”Kateusvero”-otsikon alla, ei runoista huou riittävää määrää leikkisää ironiaa, jotta nimikkeen voisi ottaa vastaan monisäikeisenä metaforana. Kokoelman alkupuolella Kankaanpään lyriikka keskittyy sosiaalisen aseman ja etenkin tuloerojen puimiseen yllättävän banaalein sanankääntein. Otsikko näyttäytyy tarpeettoman konkreettisena runojen sisältöä vasten. Yksittäiset sanavalinnat ovat paikoitellen onnistuneita, mutta muodon ja sisällön yhteispeli toimii vain harvakseltaan: ”-jonne maestro kaikkein nöyrimmästi/ oli kehottanut hiljaa tuomaan/ yhden ruusunlehden yhdeksi koruksi/ kierretyn makeisen taivassäkeen/-”. (s.16)

”Kateusvero”-osan selkeän yhtenäinen eriarvoisuuden tematiikka nitoo yhteen eri tyylejä. Osuvimmat kohdat ovat sisällöllisesti teemasta etäällä, kun taas heikoimmat ratkaisut ilmenevät tyylikokeilujen kautta: ”Tota sanotaanko näin /niinku pitkässä juoksussa/ mä oon tosi huolissaan/ niinku liipasimella-” (s.17). Ensimmäisestä osasta jää ilmaan leijumaan hiukkasia potentiaalista, joka valjastuu vasta kokoelman myöhemmissä kappaleissa.

Kuuntelemisen taito

Kuuntelen-kokoelman toinen osa kantaa nimeä ”Vastapäätä”. Se tarjoaa jo huomattavasti ensimmäistä osaa syväluotaavamman otteen. Kankaanpään kokemus runoilijana tiivistyy säkeissä, joissa ympäröivä maailma näyttäytyy runojen subjektille surumielisenä, henkilökohtaisena ja syvänä.

Enää ei ryvetä pinnallisissa toteamuksissa, vaan valaistaan kielikuvilla sitä raadollista todellisuutta, joka eriarvoisuudesta voi syntyä. Tematiikka rikastuu, saa rinnalleen myös maisemallisia runoja, viiltävän kauniilla pieteetillä toteutettua lyriikkaa, joka parhaimmillaan muistuttaa vangitsevaa mustavalkokuvaa vuosikymmenten takaisesta Suomesta: ”-hiljainen hämärä laskeutuu/ kaadettujen puiden syliin/ sade uittaa marrasaamun/ kuraiseksi noroksi-” (s.23)

Puhuttelevimmat ja upeimmat runot jäävät lukijan ajatuksiin elävinä kuvina.

Runoteoksen kolmas osa, ”Meren rannalla”, on saaristomaisemissa kylvetettyjen säkeiden kavalkadi. Kankaanpään lyriikka on tässä yhtenäisimmillään, vaikka nytkään ei liikuta iloisissa tunnelmissa. Olosuhteista huolimatta runot eivät tulvi epätoivoa. ”Meren rannalla” on kuitenkin samankaltainen aiempien runojen kanssa siinä, että sitä rasittaa epätasaisuus. Hienoimmillaan Kankaanpää tavoittaa jotain ylevää, nitoo yhteen sanoja ja merkityksiä kauniiksi, pohdintoja ja mielikuvia synnyttäväksi kokonaisuudeksi: ”Pimeä putoaa tyhjän läpi/ merituulen rummuniskuina/ kivikaupungin reikäkatoille/ joiden alla ihmisten hengitys/ kevyesti soiden tai koristen/ yhä viivyttää väistämätöntä/ yötä ja öiden loppua.” (s. 39)

Ääniä ympäri maan

Teoksen nimi Kuuntelen on aukeaa lukukerta toisensa jälkeen paremmin. Konseptuaalisesti se on erinomainen lähtökohta, sillä kuunteleminen käsittää jo arkielämässäkin monenlaista runoutta. Kokoelmassa ei kuulla pelkästään luontoa ja ympäröivää maailmaa, vaan myös toisia ihmisiä. Kokoelman viimeinen ja samalla lyhin osa, ”Problem ticket”, lähestyy aiheitaan muistojen sävyttämien kohtaamisten kautta. Näissä runoissa otetaan kuultavaksi säveliä ja soraääniä ajankulun varrelta. Muistelmarunot lävistävät historiallisia hahmoja kulttuurin kentältä ja maantieteellisiä sijainteja.

Epätasaisuus käy ilmi kaikkein selkeimmin tiiviimmistä runoista, jotka ovat kuin hengähdystaukoja mitaltaan pidempien runojen välissä. Nämä runot ovat valitettavan usein kovin keskeneräisen tuntuisia, latteita tai kokoelmaan kuulumattomia. Jos kyseessä olisi musiikkilevy, lyhyimmät runot vastaisivat täytekappaleita. Nämä pienimmät runot paljastavat Kankaanpään päästäneen itsensä paikoitellen liian helpolla. Potentiaalia upeaan runokokoelmaan löytyy, mutta tyylikokeilut ja epätasaisuus rasittavat teoksen yhtenäisyyttä.

Kuuntelen on kuitenkin laaja, useita runoja sisältävä kokoelma, joista puhuttelevimmat ja upeimmat jäävät lukijan ajatuksiin elävinä kuvina.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto