Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Merkillinen rakkaustarina

Irene Vehanen, 2.12.2018
Anita Sihvola: Päivät Marienbadissa 301 s., Kustannus-Mäkelä 2018

Anita Sihvolan romaani Päivät Marienbadissa perustuu tositapahtumiin ja tarjoaa oivan katsauksen Franz Kafkan elämään. Kirja kuvaa kymmentä heinäkuista päivää Marienbadin kylpylässä vuonna 1916. Kafkan entinen kihlattu Felice Bauer on saapunut paikalle Berliinistä, ja tarkoituksena on lämmittää suhdetta uudelleen. Paitsi kylpylälomasta teos kertoo myös Felicen myöhemmästä elämästä Sveitsissä ja Los Angelesissa aina hänen kuolemaansa, vuoteen 1960 saakka.

Teos on romaaniksi epätavanomainen vankan todellisuuspohjansa vuoksi.

Kirjailijan mukaan sysäyksen romaanille on antanut Klaus Wagenbachin Kafka-elämäkerta. Hän on käynyt teosta varten läpi runsaasti lähdemateriaalia, mistä osoituksena on vaikuttava sivun mittainen luettelo vieraskielistä kirjallisuutta. Kirja on omistettu Leah Greenille, joka on kertonut Sihvolalle isoäidistään Felicestä. Tästä tapaamisesta olisin lukenut mielelläni enemmänkin. Nyt se jää vain maininnaksi etulehdellä. Toivottavasti kirjailija pääsee puhumaan asiasta lisää toisaalla.

Ihmiset näyttävät esiintyvän kirjassa omilla nimillään. Henkilöitä on sen verran paljon, että välillä piti tarkistaa, kuka on kuka. Vaikka romaani on rakenteeltaan selvä ja sujuva, vaivaa tekstiä paikoin jonkinlainen salaperäisyyden verho. Siksi piti hieman turvautua myös Wikipedian apuun, josta aukkopaikat nopeasti saivatkin täydennyksensä.

Heti kirjan alussa mainitaan Felicen, sittemmin myös Franzin, ystävä Grete Bloch, joka on syypää Felicen ja Franzin kihlauksen purkautumiseen. Kaikesta huolimatta Grete säilyy Felicelle tärkeänä ihmisenä, jonka vaiheita kirjassa seurataan loppuun asti.

Kirjan aikajänne on pitkä, ja natsi-Saksan juutalaisvainot ovat olennainen ja järkyttävä osa tarinaa. Sekä Franz Kafka että Felice Bauer olivat syntyperältään juutalaisia.

Teos on romaaniksi epätavanomainen vankan todellisuuspohjansa vuoksi, mikä on tosin lukijalle vain ilo. Arviooni linkkejä etsiessäni huomasin, että samantapaiseen genren määrittelyn ongelmaan oli kiinnittänyt huomiota myös Sihvolan Ovi-teoksesta kirjoittanut blogisti.

Kirjeiden pitkä matka

Kirja alkaa takaumalla Felicen luota Los Angelesista, jonne tämä on perheineen paennut juutalaisvainoja. Rahapulassaan hän on luvannut myydä hallussaan olevat Franzilta saamansa kirjeet puolalaiselle kirjallisuusagentille. Kirjeet ovat kulkeneet hänen mukanaan vaiheikkaan matkan asuinpaikasta toiseen hänen omana salaisuutenaan.

Kafka oli kuollessaan pyytänyt ystäväänsä Max Brodia polttamaan kaikki hänen tekstinsä, mitä tämä ei kuitenkaan tehnyt. ”Max kirjoitti pian Franzin kuoleman jälkeen minulle ja kyseli kirjeistä, oli kai kysellyt siltäkin Dymantin tytöltä, sehän se oli Franzia viimeiselle matkalle saatellut, sillä tavoin ainakin puhuttiin, vaikka ei niistä kaikista puheista tiedä, niin paljon on kaikenlaisia huhuja liikkeellä.” (s. 7)

Tässä vihjataan, ettei Franzin ja Felicen rakkaussuhde kestänyt 40-vuotiaana kuolleen Franzin elämän loppuun saakka. Sihvola jättää tarinan lopun auki, mutta muista lähteistä viimeiset käänteet on helppo tarkistaa.

Tutkimattomat ovat rakkauden tiet

Kafkan estynyt suhde seksiin tulee Sihvolan kirjassa erinomaisesti esiin. Oikeastaan koko teos on yksi estyneen rakkauden kuvaus. Sama ongelma on myös Felicellä, mikä ajankohta huomioon ottaen ei tietysti ole ihme. ”Mitä muut ajattelevat” vaivaa kovasti ja kuvitelmat siitä, että joku olisi koko ajan pikkutarkan kiinnostunut juuri Felicen elämästä.

Oikeastaan koko teos on yksi estyneen rakkauden kuvaus.

Kafka on kuvista päätellen ollut komea ja tietysti myös älykäs. Silti rakkaustarina, sellaisena kuin se Sihvolan kirjassa näyttäytyy, hämmästyttää. ”Mietiskelin mitä kertoisin Marienbadista äidille, Ernalle ja Tonille, mitkä olisivat ne sanat joita käyttäisin, paljastaisinko että olin kitannut uima-altaallisen vettä joka päivä ja seurannut vierestä kun Franz närkki pikkuleivän syrjää kahvilassa, että olin lojunut puolikuolleena tuolissa ja kuunnellut Franzin kynästä lähteneitä horinoita joissa ei ollut toista tolkkua.” (s. 170)

Lukiessani hämmästelin suhdetta, jossa nainen koko ajan mielessään moittii miestä, josta kuitenkin toivoo sulhasta itselleen. Kun Kafkan elämäkerta ei ollut ennestään tuttu, luin tekstiä kuitenkin uteliaana odottaen, tuleeko jossain vaiheessa jokin konkreettinen ratkaisu. Ehkä muutaman päänsisäisen pohdinnan olisi voinut tekstistä karsia. Joka tapauksessa opin paljon uutta Franz Kafkasta ja aloin haaveilla matkasta Prahaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto