Bob Beagrien ja Kalle Niinikankaan Perkele on tuorein vihkonen kolmen koplassa, jonka aiempia osia ovat Angela Readmanin & Tapani Kinnusen Hard Core (2006) ja Jo Colleyn & Esa Hirvosen Punchdrunk – Pökerryksissä (2005). Kussakin vihkossa on kummaltakin lyyrikolta 10 runoa, yhteensä 20. Runovihkot on tahkonut kansainvälinen runoilijavaihto Koillis-Englannin ja Lounais-Suomen välillä. Idea yhteisistä runokokoelmista syntyi Englannissa. Pesämunaksi ilmestyi kaksikielinen antologia Karhunlihaa – Flesh of the Bear (2004), joka sisältää runoja tusinalta lyyrikolta Suomesta ja Englannista.

Nyt pesämunan kuori on rikkoutunut ja esiin kömpinyt kolme kaksikielistä antologiaa, jotka ovat monineuvoisia: ne tuovat esiin koillisenglantilaista runoutta Suomessa ja lounaissuomalaista lyriikkaa Englannissa. Kokoelmien runoilijat ovat kukin julkaisseet yhdestä viiteen kokoelmaa kotimaissaan. Tämä on kulttuurivientiä.

Kolmen runovihkon kuuden runoilijan tyylissä on eroja, mutta samankaltaisuuttakin löytyy. Näissä runoissa eivät abstraktisanoilla marinoidut säkeenylitykset keikaroi tai intertekstuaalisuudet suihki makeilevaa tahmaansa, ei puhuta korkeakirjallisia tai teoretisoida. Konkreettista aistihavaintojen kieltä soveltavat runot rakentuvat usein pieniksi tarinoiksi tai kaskuiksi. Ne ovat ikään kuin nykyajan kansanrunoutta, sellaista jota voisi kuulla kapakassa tavallista paremman jutuniskijän huulilta. Tämä runous ammentaa traditiosta, jonka majakkoina pistävät esiin amerikkalaiset beatnik-runoilijat, sekä Raymond Carver ja Charles Bukowski.

Šamanismi ja Kiina-ilmiö

Perkele-kokoelman runojen taustat on vuorattu arkaaisilla ja karuilla lavasteilla. Beagrien runoista pursuaa Cheynne-intiaanien mystiikkaa ja satumaisia tunnelmia. Välillä ollaan eksoottisesti Suomessa Rapalan linnavuorella šamanistisissa hippileikeissä. Brittiläisestä vinkkelistä havainnoidaan paikallisasukasta juhannusaattona:
”Verinen mies kompuroi tietä pitkin/ Karhu-pullo käteen tarttuneena./ Festivaalin ilmapiiri on muuttumassa”.

Kalle Niinikankaan runoissa on jackkeroucmaisia sienitrippejä ja vaeltelua, yhteiskuntakritiikkiä ja parisuhdekuvausta. Runojen rytmi osuu kohdalleen. Runoissa ”Lentokonetehdas” ja ”Pysähtynyt propelli” valotetaan hyvin tilannetta, jossa pikkukaupungin ykköstyönantaja – tehdas – on siirretty ulkomaille, ja ihmiset ovat jääneet työttömiksi ja tyhjän päälle. Kaikilla ole muuta tietä ulos kuin huume- ja rikoskierre.

Porvarin irstas sisäpuoli

Hard Core – kokoelman pääteemaksi pulpahtaa porvarismoraalin rikkominen. Kinnunen tekee sen pilke silmäkulmassa, Readman uhittelevasti. Readman näyttää poroporvarillisuuden sisältä löytyvän irstauden. Porvaristo eristäytyy lumemuuriensa taakse peläten kaikkea tuntematonta.

Kinnusen humoristisissa runoissa puhuja on usein runoilijan alter ego. Kinnusen tyyli rakentuu pelkistetyistä säkeistä, joissa päällisin puolin liikutaan triviaaleissa aistikuvissa. Niin sanottu lyyrisyys on runoista riisuttu. Joskus välähtää kliseisen oloinen kuvakin: ”Metsän/ takana aurinko/ valuttaa verta/ marraskuun hangelle”.

Pitäisikö Kinnusta kutsua tyyliltään naivistiseksi? Pyrkimys mahdollisimman yksinkertaiseen, kirveellä vuollun rehelliseen ilmaisuun henkii runoista. Onnistuessaan Kinnunen paukuttaa sympaattista jälkeä. Runoissa ei väkisin yritetä sanoa kryptisen korkealentoisia, vaan luotetaan niin sanottuihin tavallisiin sanoihin. Runoissa viuhahtelevat urbaaniarki, mielenterveysongelmaiset, huumeet, alkoholi ja lapsuusmuistot työläiskodista. Runossa ”Kirjallisuutta” tehdään pilaa kulttuuripiirien imagonrakennuksesta. ”Kabareen jälkeen” ironisoi juopporunoilijan roolia. Hauskassa runossa ”R.R.” esiintyvät nainen, käsiraudat ja patteri, kuten eräissä Kinnusen varhemmissa runoissa. Pitäisikö tässä kohtaa siis puhua runoilijan tuotannon toistuvista symboleista?

Viinan hurmos ja vieraus

Pökerryksissä-kokoelmassa valotetaan alkoholismia eri suunnilta. Hirvosen runot ovat keskeislyriikkaa, jossa pessimismi ja huumori vuorottelevat. Onnistuneimmat Hirvosen runoista kuvaavat länsituristia vieraantumassa Kapkaupungin slummeissa ja hotellibaareissa. Välillä käväistään Udmurtiassa kohtaamassa šamanistinen voimaeläin ja tuijottamassa poronluiseen symboliin, vaikkei Udmurtiassa poroja kasvateta. Puhutaan myös rakkaussuhteista ja juoposta isästä. Runoista henkii lämmin ymmärtämys elämän laitapuolia kohtaan. Eteenpäin on mentävä, vaikka tuleva näyttäisi miten synkältä.

Colleyn runot jatkavat kertomusta ”suurenmoisesta juoposta”, tällä kertaa isästä, joka on sika perheelleen, mutta useammin itselleen, hän kulauttaa tuopin pohjaan asti niin kauan kuin henki kitisee. Pelkistetyin vedoin Colley näyttää alkoholismin kehityksen hurmoksesta vieraantumiseen ja pakkomielteeseen.

Runoilijan rooliasua riipimässä?

Heitetään vertaus musiikin puolelta: kokoelmat ovat kuin speed metallia, jota kuuntelee sopivassa mielentilassa kerran, parikin kertaa, mutta sitten kaipaisi jotain monipuolisempaa.

Useat kokoelmien runoista toimivat paremmin esitettyinä, erityisesti näin on Kinnusen, Hirvosen ja Beagrien runojen kohdalla. Yhteiskunta ja sosiaaliset ongelmat häivähtelevät runoissa, mutta enemmän näissä runoissa nousee esiin runoilijuus – juopotteleva, mystiikoista vaikuttuva romanttinen figuuri – ja sen ironinen tai vähemmän ironinen pohdinta. Arto Salminen on sanonut, että nykyään joka toinen kirja kertoo kirjailijoista. En tiedä onko näin. Mutta ainakin luen kirjoja oikeinpäin.

Selvä se, että nettiblogien ja itseensäkäpertymisen nykypäivässä narsismin kiehkurat sivellään pitkin päätä. Esiintyvä runoilija käyttää runojensa materiaalina runoilijan rooliaan. Myyntineuvottelijakin puhuu myyntineuvottelijan identiteetistä. Romanttinen runoilijapersoona on markkinatalousdemokratioissa viimeinen surullisen hahmon klovni, joka jaksaa heilua niin kauan kuin yleisö maksaa tai vaikkei maksaisikaan. Ehkä tässä tulee esiin länsimaisen viihde- ja taidekulttuurin syvin olemus: kuten sarjafilmin sankari, romanttinen runoilija on hahmo, johon porvari voi samaistua. Runoilijan kautta voi kokea hiukan rappiollisia ja kapinallisia tunnelmia, kun samalla keskittyy turvatun elämän nikkarointiin, rahan tavoitteluun ja kuluttamiseen.

Kun runovihkoja kääntelee, voi runot lukea englanniksi tai suomeksi. Käännökset ovat suuntaan jos toiseen varsin sujuvia. On mahdollista tarkastella kääntäjien ratkaisuja sanvalinnoissa, runo ja käännös poikkeavat kiintoisasti toisistaan

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa