Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pahuuden vuodenkierto

Laura Kärkäs, 14.3.2017
Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika 447 s., Like 2016

Väkivaltainen lapsuus on murskannut Iiriksen mielen ja muuttanut hänet Lunaksi. Poikaystävänsä, kuvitteellisen aviomiehensä, kuoltua hän purkaa insestin ja seksuaalisen väkivallan määrittämää menneisyyttään siskonsa Milan ja hänen puolisonsa Inkan rintamamiestaloidyllin yläkerrassa.

Eri aikakausien, persoonallisuuksien ja todellisuuden kerroksien välillä häilyvä Luna eheytyy tarinan kehittyessä. Epävarma aistien ja muistojen dada järjestyy kertomuksen edetessä ja perhesalaisuuksien auetessa kokonaisuudeksi. Mielen ja kertomuksen järjestelyn mukana tarinaa kuljettaa siskon perheen lapsimissikisaan osallistuva tytär, uusien ihmissuhteiden draama ja ennen muuta sisarusten hajanaisen menneisyyden järjestäminen; selonteko siitä mitä tosiasiassa tapahtui. Hanna-Riikka Kuisman neljäs romaani, Viides vuodenaika, jatkaa kirjailijan poetiikan linjojen mukaisesti.

Jokainen tapahtuma on epäilyksen alla; mikään ei ole varmasti todellista.

Terapiani ei ole kronologista ja jatkuvaa, koska minäkään en ole”. Dissosiaatiossa sairaan ajatukset, tunteet, muistot ja havainnot eivät järjesty mielekkääksi kokonaisuudeksi. Lunan sairaus määrittää koko kertomuksen rakennetta. Piina ja epämukavuus, joita unen, yhteisen todellisuuden ja itsekeksityn historian epäselvistä rajoista seuraa, välittyvät jo yksinomaan kerronnassa erinomaisella tavalla. Jokainen lausuma ja tapahtuma on epäilyksen alla; mikään ei ole varmasti todellista. Kun muistot ovat hataria ja sekavia, valokuvilla tarkennetaan ja kohdennetaan. Performatiivisesta luonteestaan huolimatta valokuvilla on todellisuusarvoa. Staattisina klippeinä kuvat luovat rytmiä muuten koko ajan liikkeessä olevaan kertomukseen, Lunan mielihän liikkuu kuin elohopea astiassa.

Goottilaisen kauhun kabinetissa

Lunan ja Milan tarinaan on kietoutunut nimetön pahuus, joka ottaa muotoja perheenjäsenissä sukupolvi toisensa perään. Pahuus saa Milan isän raiskaamaan lapsia, se pirstoo Lunan persoonan ja hirttää äidin. Tarinassa etsitään sovitusta vapautusta. Luonteeltaan riivaajanomaisen pahan lisäksi Viides vuodenaika rakentuu toisinnoista, saman hengen uudelleen materialisoinneista ja sisarusten ikiaikaisesta liitosta. Kaksoisolentoteemat kuuluvat kiinteästi tämän romaanin maailmaan. Luna on monta ja monesta ajasta, niin romaanin maailmasta kuin ulkopuoleltakin.

Kertomuksen maisema on kauttaaltaan kauhuromanttinen.

Kirjailija asemoi kertomuksensa hulluuden historiaan. Päähenkilön sekavuuden taustalla pyörii kauhun popkulttuurin koko kirjo, Twin Peaksin saha etujoukoissa. Kuisma luo taitavasti kehyksiä kuvaamilleen henkilöille ja tapahtumille sekä vapauttaa myös kirjallisia kohtaloita. Viidennen vuodenajan Mr. Rochester kuolee (monta kertaa), ja Bertha tulee alas ullakolta. Tunnelma ponnistaa taustansa alluusioista, ja se kutsuu lukijansa analysoimaan viittausten verkkoa. Kiinnostavia kehyksiä syntyy teoksen musikaalisuudesta ja runsaista, voimakkaista kuvista.

Kertomuksen maisema on kauttaaltaan kauhuromanttinen. Mielisairaala ja silvotut nuket. Kuolleet naapurit puutarhatöissä keskiyöllä, tuntemattomat sedät pihamaalla. Ullakolla hullu nainen, kuollut rakastettu ja räsynuket. Goottilainen mielenmaisema romantisoi myös väkivaltaa ja Lunan dissosiaatiota, mikä on minusta mautonta. Mielisairauden salattu luonne esiintyy toki käytettynä kuvastona kauhuromantiikassa, mutta tragikoomisuuteen taipuvien ulottuvuuksiensa myötä, myös kertomuksen yksinomaan traagiset elementit saavat huvittavia sävyjä.

Todellisuuden kuvaus sosiaalisten suhteiden ja alakulttuurikaraktäärien osalta on kiusaannuttavaa. Keski-ikäistyvien punkkarien illanistujaiset syövät uskottavuutta muuten tarkkanäköiseltä kerronnalta. Avaruuskeksejä mutustavat hippiystävät sinisine hiusraitoineen tuntuvat puuväritetyiltä kulisseilta. Koska Kuisman proosa on muuten niin terävää ja määrätietoista, nukkemainen ote harmittaa.

Väkivallan estetiikkaa

Välillä kadehdin sitä yhtä Natachaa ja muita selvinneitä. – – Entäs me, joiden kahleet, kalterit ja lukot olivat näkymättömiä muille, mutta meille yhtä totta kuin panssariovi.”(s.77). Lopulta luin Viidettä vuodenaikaa ennen kaikkea kertomuksena lapsesta, joka murtaa minuutensa rajat ja hajauttaa persoonansa selviytyäkseen insestistä.

Viides vuodenaika onkin kertomuksena lihava ja runsas, jopa herkullinen.

Aiheensa Hanna-Riikka Kuisma tuntee syvällä tavalla. Kolme aikaisempaa romaania Käärmeenpesä (WSOY 2007), Sydänvarjo (Like 2011) ja Valkoinen valo (Like 2013) tuottavat kaikki mielisairauden, yksinäisyyden ja väkivallan kuvastoa, kuten myös esikoisteos, Elinkautinen (Like 2005). Tarinankertojana Kuismalla on varmasti paikkansa. Viides vuodenaika onkin kertomuksena lihava ja runsas, jopa herkullinen. Itse vierastan mässäilyä tällaisen aiheen äärellä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto