Kesäklassikko: Idän kyttyräselän arvoitus

  • 31.7.2002
  • Jaakko Hämeen-Anttila:
  • Kuka murhasi kyttyräselän? Tarinoita Tuhannesta ja yhdestä yöstä.
  • Kääntäjä: Jaakko Hämeen-Anttila
  • Basam Books
  • 2001


Fantasiakirjallisuuden peruskivet ovat samoja teoksia kuin maailmankirjallisuuden klassikot: Vergiliuksen Aineiaan taru, Homeroksen Ilias ja Odysseia, sekä sumerilainen Gilgamesh ja persialainen Tuhat ja yksi yötä. Näistä tunnetuin ja varmasti kesäklassikkonakin lähestyttävin on jälkimmäinen, useina editioina tuttu satukokoelma. Mainituista klassikoista se on myös ainoa, joka on tarjonnut ainesta useisiin elokuvasovituksiin ja loputtomiin uudelleenkirjoitettuihin länsimaisiin muunnelmiin.

Satujen muunteleminen sen perusteella, miten väkivaltaista tai eroottista materiaalia niistä on sensuroitu, on ollut Suomessa puheenaiheena viimeksi Grimmin veljesten yhteydessä. Vähemmän on keskusteltu satukäännösten filologisesta tarkkuudesta ja etnosentrisestä muuntelusta, vaikka Aineiaan tai Beowulfin yhteydessä muuten nousisikin kysymys vanhan kielen ja runomitan mahdollisuuksista nykypäivänä.

Tuhannen ja yhden yön tarinoista valittu satukokokoelma Kuka murhasi kyttyräselän? on mitä herkullisin tapaus korkeakirjallisille käännöksille omistautuneessa keskusteluympäristössä. Erityisen kiinnostavaksi kirjallisen tapauksen tekee se, että kyseessä on ensimmäinen suoraan alkukielestä tehty käännös ja että kääntäjä on Jaakko Hämeen-Anttila, Koraanin ja Gilgameshin suomentajana ansioitunut arabian ja islamin asiantuntija.

Tuhannen ja yhden yön tarinoista tunnetuin on sen uloin kehyskertomus, jossa prinsessa Seherazade pitkittää kuolemantuomiotaan kertomalla kuninkaalle toinen toistaan ihmeellisempiä tarinoita. Näistä tarinoista useat liittyvät toisiinsa paitsi juonellisesti myös sisäkkäisesti, jopa laajoina eeppisinä kokonaisuuksina, samalla tavoin kuin esimerkiksi Kalevala sisältää pienoiseepoksen Kullervosta. Kehyskertomuksen kauhistuttava asetelma, rakkauden ja väkivallan liitto, kertautuu sekin vaihtelevina teemoina alemman tason tarinoissa. Koska kyse on kuitenkin monimutkaisten vaiheiden kautta syntyneestä editiosta eikä Kalevalan kaltaisesta taide-eepoksesta, sisäkkäiset rakenteet menevät välillä sekaisin eikä tarinoiden sisälläkään löydy aina ajan ja paikan yhdenmukaisuutta – niin kuin sadulta voi olettaakin.

Kuka murhasi kyttyräselän? ei ole hittipotpuri hurjimpia arabialaisia tarinoita, vaan eräs alkuperäisen edition eeppisistä kokonaisuuksista, sykleistä. Kyttyräselkä saa kokea useita murhia, minkä jälkeen hänen murhaajansa yrittävät pelastaa nahkansa kertomalla tuomiosta päättävälle kuninkaalle vielä ihmeellisempiä tarinoita, kuin mitä kyttyräselkä on saanut kokea.

Kirjan johdannossa Jaakko Hämeen-Anttila esittää, että sykliin sisältyy dekkarin “etäisiä esi-isiä”, mikä ei ole hassumpi vertailukohta: kyttyräselän tarina nimittäin muistuttaa etäisesti Agatha Christien Idän pikajunan arvoitusta. Murhasarjan syntyminen ja purkaminen toimii tässä tapauksessa kehyksenä lukuisille pienemmille tarinoille, joiden kertomiselle on sama peruste kuin Seherazadella eli Shahrazadilla, niin kuin Hämeen-Anttila on nimen translitteroinut.

Kuten kirjan sisällysluettelosta näkyy, kokoelma tarjoaa kuusitoista kokonaista tarinaa, vaikka Shahrazadin näkökulmasta edetään 102. yöstä 170. yöhön. Useimmat tarinoista ovat lyhyitä ja lystikkäitä, jotkut polveilevia ja siinä määrin hurjia tapahtumiltaan, ettei niitä aivan satuikäisille sovi lukea. Silmiinpistävää tarinoissa on erittäin aistikas ja runsas juhlankuvaus sekä eroottinen koketeria, näyttämönä on useimmiten kaupungin keskusta ja basaari.

Mysteeri syntyy kerronnan keinoista

Tietysti tällainen lapsuudesta asti tuttu klassikko on jo yksinkertaistanut ja luonnollistanut kuvitelmien maailmankolkan tavalla, josta etniset perusvärit puuttuvat. Kun länsimaissa luemme idän pikajunan tai kyttyräselän mysteeristä, ajattelemme helposti Tuhannen ja yhden yön tarinoiden värittämää, saduille ja mysteereille omistettua orienttia, epäpaikkaa joka ei mitenkään kytkeydy Israelin tai Irakin tapahtumiin.

Tarkentava ja uudelleen taustoittava suomennos on paitsi tulkinta myös muistutus siitä, millaisen länsimaisen suodattimen lävitse persialaiset sadut on tähän mennessä muotoiltu klassikoksi kelpaavaksi kokonaisuudeksi. Toisaalta tämänkin kokoelman tarinoissa on yllättävän vähän etnistä ominaisväriä, lukuun ottamatta uskonnollista fraseerausta, puhtaussäännöistä koituvia tilanteita ja ruokakulttuurin symboliarvoja. Mitään erityistä historiallista ajankohtaa nämä tarinat eivät myöskään elävöitä tai taustoita, sillä ajallisestikin ne liikkuvat hyvin vapautuneesti orientissa, joka on enempi mielentila kuin paikka.

Kansaneepoksena Tuhat ja yksi yötä on kuitenkin tunnettu jonkinlaisena kokonaisuutena jo 800-luvulla, vaikka vanhin säilynyt käsikirjoitus, se johon Hämeen-Anttilan käännös perustuu, on vasta 1300-luvulta. Muutamat viitteet historiaan ja arabikulttuuriin Hämeen-Anttila selittää kirjan liitteessä, mutta ainakaan itse en olisi pahastunut pienistä poistoistakaan, mitä tulee
kehyskertomuksesta muistuttaviin Seherazaden toistorepliikkeihin.

Fantisoivia, yliluonnollisia tapahtumia ei Kyttyräselän sykliin kuulu lainkaan, joten satujen sijaan olisikin kai puhuttava vain valikoimasta tarinoita. Koomisten ja romanttisten tyylitelmien lisäksi kertomuksissa intoudutaan välillä runoilemaan. Runolliset osuudet ovat kaunopuheisuuden huipentumia, samanlaisia varovaisine kielikuvineen kuin henkilöiden repliikit, ja riimillinenkin loruilu sopinee romanttis-koomiseen kokonaisuuteen: “Poski kämmeneni alla / on kuin silkki kauppiaan / taikka kirkas kultaraha / saidan miehen kämmenellä.”

Ketjusatuna etenevä tarinointi ei sinänsä, katkonaisuudessaan, anna mitään ylimääräistä poeettista tulkintatilaa, mutta tarinoiden sisäkkäisyys alkaa pidemmälle päästyä tuntua ällistyttävän modernilta ratkaisulta. Koomisinta ainesta edustavat rakenteessa syvimmälle sisäkkäisesti sijoitetut, puheliaan parturin kertomukset kuudesta veljestään. Parturille varattu koomikon rooli kuitenkin keikautetaan nurin kirjan viimeisessä tarinassa, jossa parturi saapuu
paikalle kuin etsivähahmo ainakin ja ainoana viisaana onnistuu selvittämään kyttyräselän surman yllättävällä tavalla.

Kirjan loppusanoissa Hämeen-Anttilakin saapuu rikospaikalle ja kehottaa lukijaa pohtimaan lukemaansa: tarinoiden kehysrakenne ei ole niin yksinkertainen kuin miltä näyttää, vaan tarinat kommentoivat toistensa luotettavuutta ja pakottavat lukijan pohtimaan edellisen kertojan näkökulmaa tarinaan. Mysteeri ja sadunkaltaisuus ei luonnukaan yliluonnollisesta vaan kerronnan keinoista. Vertailukohdaksi ja selitykseksi parturitarinoiden tyypille Hämeen-Anttila on kääntänyt kirjan loppuun erillisen tarinan, jossa esiintyy samanlainen itsetietoinen, ironisoitu kertojahahmo kuin parturitarinoiden kertoja.

Kyttyräselän sykli ei siis välttämättä ole kaikkein fantastisin tai edes vauhdikkain osa Tuhannen ja yhden yön tarinoita, mutta ainakin se on tarinankerrontaa nokkelimmillaan. Ansio kehyskertomuksen käytöstä tosin ei mene pelkästään keskiaikaiselle arabialaiselle kulttuurille, sillä Hämeen-Anttilakin sijoittaa kehysrakenteen juuret pikemminkin Intiasta asti lainautuneeseen perinteeseen.

Ketä kiinnostavat tarinat sinänsä, löytää ne samanveroisina myös J. A. Hollon käännöksestä, jonka viimeisin painos on otettu 1995. Vertailla kuitenkin voi, millaisia etnisiä vivahteita löytyy Hämeen-Anttilan käännöksestä johtuen paitsi sen arabiankielisestä alkutekstistä myös kääntäjän toteavammasta ilmaisutavasta. Otetaan esimerkiksi aloitus “Puheliaan parturin” tarinaan, ensinnä Hollon ja sitten Hämeen-Anttilan sanoin:

“‘Teidän tulee tietää, hyvät herrat’, aloitti nuori mies vihdoin, ‘että isäni oli Bagdadin rikkaimpia kauppiaita. Minä olin hänen ainoa poikansa ja kun olin tullut täysikasvuiseksi, kuoli isäni jättäen minulle koko omaisuutensa. Aloin viettää hupaista elämää, nautin hyvää ruokaa ja käytin hienoja vaatteita, mutta naisista en välittänyt.”

“Tietäkää ihmiset, että isäni oli Bagdadin vauraimpia miehiä ja minä olin hänen ainoa lapsensa. Kun olin varttunut ja saavuttanut miehen iän, isäni siirtyi Jumalan armoon ja jätti minulle suuren omaisuuden. Isäni kuoltua aloin pukeutua hienoihin vaatteisiin ja elää mukavaa elämää. Jumala oli tehnyt naisista minulle vastenmielisiä.”

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+
Markku Soikkeli
mataso@utu.fi
Hae teosta AdLibriksen verkkokaupasta →

Lisätietoa Internetistä:

Taustatietoa Tuhannen ja yhden yön tarinoiden vaikutuksista myöhempään kirjallisuuteen ja muihinkin taiteisiin. Pyhien tekstien hypertekstimuotoinen kokoelma
Tutustuthan kommentointiohjeisiin ennen kommentoimista.

Ei kommentteja



Ei kommentteja.

Jätä kommentti