Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Erilainen Suomi

Esa Mäkijärvi, 8.1.2018
Juha Kulmala: Ränttätänttä 71 s., Savukeidas 2017

Juha Kulmalan (s. 1962) runous on saanut ansaitsemaansa huomiota viime vuosina. Turkulaisen Kulmalan edellinen kokoelma Pompeijin iloiset päivät (2013) sai Tanssiva karhu -palkinnon ja uusi Ränttätänttä on ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi. Molemmat tunnustukset ovat ansaittuja, sillä hänen kirjansa ovat kielellisesti upeita.

Pompeijin iloisissa päivissä elettiin maailmanlopun tunnelmissa. Pessimistisen kirjan sävy oli Kulmalan mukaan ”systeemin vika”, kuten hän Ylen haastattelussa totesi. Ränttätänttä on astetta vihaisempi. Moni asia sen kuvaamassa maailmassa on pielessä.

Tunnustukset ovat ansaittuja, Kulmalan kirjat ovat kielellisesti upeita.

Jyrki Pellinen julkaisi vuonna 1966 kokoelman Tässä yhteiskunnassa on paha nukkua. Kulmala on Pellistä selvästi maanläheisempi ja suorasanaisempi, mutta heitä yhdistää tietty yllätyksellisyys. Näin Ränttätäntässä nähdään Helsinki: ”mutta viritys on väärä / virittäjät ovat väärät / tsaarin soittokunta ei svengaa / sepät eivät tao. Amanda ei laske / kättään eivätkä paasikivet tanssi”. (s. 9)

Kulmala kirjoittaa omaperäisesti, yhdistellen saumattomasti tyylejä. Yksi uuden teoksen teemoista on satavuotias Suomi, jonka suurissa kaupungeissa on valtion vaurauteen nähden paljon syrjäytyneitä. Kulmala tekee erilaista juhlarunoa merkkipäivää juhlivalle maalle: ”oi suomi / oi liljankukkaseni / oi joka ei merkitse / mitään mikä merkitsisi / mitään mikä koskaan / voisi edes merkitä jotain / oi unisatu, oi wc-ankka / oi nakkitusinan röhinä / oi surrealiskojen pöhinä”. (s. 12)

Hauskasti vihainen

Monet Ränttätäntän runot toimivat parhaiten ääneen luettuina. Ne on kuin tehty esitettäviksi, mikä lienee ollut aktiivisesti esiintyvän Juha Kulmalan tarkoitus. Tekstit tuovat rouheassa musikaalisuudessaan mieleen muut turkulaiset lavarunousaktiivit, kuten Esa Hirvosen ja Tapani Kinnusen. Heihin verrattuna Kulmalalla on kyky henkeviin kiteytyksiin, jotka toimivat loistavasti helpommin sulavan materiaalin keskellä: ”minä ratkaisen tätä arvoitusta, en / ratkaistakseni sen, vain kietoutuakseni / siihen lujemmin ja täysin”. (s. 17)

Kulmala on hauskasti vihainen ja rennosti yhteiskunnallinen. Hänen kielensä on rikasta, mutta politiikan läpitunkemaa: ”mitä helvettiä / täällä ajatellaan, voittoako / edelleen, ja että / yhteisesti sopimalla / suostuttaisiin / yhä tyranniaan, aateliin / ja alamaisiin”. (s. 32)

Kulmala on parhaimmillaan kurottaessaan nykyhetken yli ikuisuuteen ja olemalla samalla syvästi inhimillinen.

Ränttätänttä ei kuitenkaan ole Runeberg-ehdokas tämän saarnaamisen, vaan tällaisten helminä vastaan tulevien säkeiden takia: ”on enää se mystinen kyky nähdä hiekanjyvässä Linnunrata / ja Ifigeneia nauriissa, kuulla historian traagiset bassot, maistaa / rypäleiden mielialat”. (s. 41)

Näissä hetkissä tuntuu runouden voima. Ränttätänttä ei ehkä ole kokonaisuutena mestarillinen, sillä yhteiskunnalliset kokoelmat ovat usein väkinäisiä ja väsyttäviä, mutta se sisältää mahtavia yksittäisiä kohtia. Kulmala on parhaimmillaan kurottaessaan nykyhetken yli ikuisuuteen ja olemalla samalla syvästi inhimillinen.

Vauhtia ja väriä

Pompeijin iloiset päivät oli nimestään huolimatta melankolinen ja synkkä. Ränttätänttä on siihen verrattuna vauhdikkaampi ja värikkäämpi. Se on paikoin liiankin nopea. Pysäyttäviä säkeitä olisi voinut olla enemmän. Juha Kulmalan sanallista ja teknistä lahjakkuutta ei ole kuitenkaan syytä epäillä. Etenkin säkeenylitykset on tarkasti mietitty: ”ei huolta / kaivamme rautaa, taomme siitä laivan / ja seilaamme pois”. (s. 47)

Kulmala luottaa edelleen rentoon ilmaisuun ja vahvoihin kuviin. Hän ei vieläkään uudistu, mutta sille ei välttämättä ole tarvetta, sillä hänen oma äänensä on niin vahva. Ränttätäntän vyörytys voi etenkin pidemmissä teksteissä väsyttää. Parhaiten toimii kirjaan ripoteltu kronologinen sarja, joka alkaa huhtikuusta ja päättyy maaliskuuhun. Poliittinen sisältö tapaa siinä vuodenaikojen kierron: ”tällainen talvi, tällainen / hallitus / leijaa märkää / rättiä paksuna kuin lakipykäliä / peittämään juopuneet ja kuolleet / tällainen kansankomedia”. (s. 57)

Mestariteos on vielä tekemättä, mutta sellaista sopii tätä menoa odottaa.

Kulmalan tasaisen laadukas tuotanto saa Ränttätäntän myötä toimivaa jatkoa. Hän ei ole tehnyt huonoa kokoelmaa. Mestariteos on vielä tekemättä, mutta sellaista sopii tätä menoa odottaa. Turkulainen katurunous alkaa olla aikansa elänyttä. Kulmala nousee kuitenkin sen yläpuolelle ja kirjoittaa monipuolisemmin kuin muut. Hänen saamansa huomion soisi näkyvän myös myynneissä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto