Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Uudelleen muuttunut

Riikka Simpura, 27.6.2018
Karri Kokko: Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan: kuvaus Leevi Lehdon teoksesta Muuttunut tuuli 132 s., ntamo 2018

Karri Kokko kuvailee kollegansa Leevi Lehdon esikoisrunokokoelman Muuttunut tuuli (1967) kannesta kanteen. Teoksen ensimmäinen osa on ekfrasista tai sanelua muistuttava kuvaus Lehdon esikoisesta, ja liitteenä on mekaanisella kirjoituskoneella toteutettu tulkinta siitä, miltä Muuttuneen tuulen käsikirjoitus on aikanaan mahdollisesti näyttänyt.

Kokko kuuluu niihin tekijöihin, jotka ovat teoksillaan yhä uudelleen asettaneet kysymyksen kirjallisuuden luonteesta ja rajoista. Hänet tunnetaan niin visuaalisista ja videorunoista kuin erilaisista kopiointia, kierrättämistä ja rajoitteita hyödyntävistä teoksistaankin. Esimerkiksi blogeista löydetystä materiaalista koottu masennuslausekollaasi Varjofinlandia (2005) on vuosikymmenensä keskeisiä avauksia. Vuotta ennen Varjofinlandiaa ilmestyi Lehdon Päivä (2004), yhden päivän STT:n uutisotsikoista koostettu teos.

Kokko on teoksillaan yhä uudelleen asettanut kysymyksen kirjallisuuden luonteesta ja rajoista.

Lehtoa ei tarvinne esitellä: hän on muun muassa runoilija, näkemyksekäs kirjallinen maanpakolainen ja provokaattori, kääntäjä ja ntamo-kustantamon perustaja. Lehto juhlisti viime vuonna 50-vuotista taiteilijuuttaan, kun Muuttuneen tuulen, jonka Otava julkaisi Lehdon ollessa vasta 16-vuotias, julkaisusta oli tullut kuluneeksi komeat puoli vuosisataa.

Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan on teos, jota voi tarkastella paitsi tekstin tasolla, myös tekona ja performatiivisena eleenä. Lainaaminen on moninkertaista, kun kuvauksen kohteena on alkuperäisteoksen sijaan nimenomaan Muuttuneen tuulen näköispainos, tietenkin ntamon julkaisema.

Toiston kerrokset

Kokon sanallista kuvausta Muuttuneesta tuulesta voisi monilta osin luonnehtia ”kuivaksi” tai ”puuduttavaksi”, ja nimenomaan deskriptiivisessä mielessä. Puuduttavuus syntyy toisaalta tekstin toisteisuudesta ja pikkutarkkuudesta, toisaalta sanelun asiallisuudesta ja persoonattomuudesta: kiinnostavastakin teoksesta voi kirjoittaa pitkäveteisesti. Kun koko Muuttunut tuuli kuvaillaan kannesta kanteen samaan kuivakkaan tyyliin, mahdollinen lukija saattaa jättää leikin kesken. Teos lähestyy siis lukukelvottomuutta. Kuivakkuus huipentuu esimerkiksi niissä kohdissa, joissa jokainen virkkeen sana luetteloidaan erikseen.

Aukeaman oikeanpuoleinen sivu. Ennen tekstiä sivunumero 5. Teksti alkaa isolla alkukirjaimella palstan vasemmasta reunasta ilman sisennystä. Palstan molemmat reunat tasattu. Ensimmäinen virke alkaa sanoilla: Ikkunassa, pieni, lintu, hyppää, puusta, puuhun. Virke päättyy pisteeseen. Virke kuuluu: Ikkunassa pieni lintu hyppää puusta puuhun. Toinen virke alkaa isolla alkukirjaimella. Virkkeen ensimmäinen ja ainoa sana: Toiseen. Virke päättyy pisteeseen. Virke kuuluu: Toiseen.”

Toki kuvaus saa tarkkuudessaan ja toisteisuudessaan koomisiakin sävyjä. Toisto liittyy lisäksi esimerkiksi verbivalintoihin: Muuttuneen tuulen sanat, rivit ja virkkeet ”kuuluvat”. Kokon teksti kuuluttaa, mutta kuuluuko Lehdon teksti todella? Tai mikä on se Muuttunut tuuli, joka kuuluu tai ei kuulu? ”Kuuluminen” on osuvaa siksikin, että äänteellisyys ja äänellisyys ovat olleet Lehdolle tärkeitä myöhemmässä tuotannossa ja hänen esseissään harjoittamissaan perinteen uudelleentulkinnoissa.

Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan nostaa ilmoille kysymyksen proosasta ja runoudesta.

Toisteisuus saa kiinnittämään huomiota etenkin poikkeamiin. Aivan yksitoikkoiseksi kuvaus ei käy: välillä “rivi vaihtuu”, joskus taas [rivivaihto]. Toisinaan ääni yltyy jopa tekemään jonkinlaisia tulkintoja, vertailuja tai päätelmiä, kuten jo heti alussa:

Kansi. Teoksen kansi on aavistuksen verran suurennettu reproduktio vuoden 1967 ensipainoksesta. Suurennoksen ansiosta kuvan yläreunasta rajautuu pois alkuperäisen kustantajan Otavan nimi. Kannen kuva-aiheena valkealle pohjalle mustan ja turkoosin sävyin toteutettu, reunoiltaan rajattu lyyrinen abstraktio, joka kattaa suurimman osan kannen alasta. Kansikuvan tekijän nimeä ei mainita, tyylistä päätellen sen on laatinut taiteilija Ahti Lavonen.”

Kuten useat Kokon teoksista, myös Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan nostaa ilmoille kysymyksen proosasta ja runoudesta. Teos määrittynee monien mittapuilla runoudeksi, mutta onko se seurausta muusta kuin runouskentän avarammasta esteettisestä ilmastosta? Kuvaustekstiä voisi nimittäin luonnehtia juuri proosalliseksi, vaikka oikeaa reunaa ei toki ole tasattu.

Kenneth Goldsmith huomauttaa konseptuaalisen kirjallisuuden antologian Against Expression (2011, toimittaneet Goldsmith ja Craig Dworkin) esipuheessa, että re-etuliitteinen toiminta, kuten retweettaaminen ja rebloggaaminen, muodostaa itsessään tärkeitä kulttuurisia eleitä: informaatiota suodattamalla osoitetaan makua ja kulttuurista pääomaa. Kokon tuotannossa korostuukin jo olemassaolevan tekstimateriaalin kierrättäminen, vaikkakin esimerkiksi Retweetedissä (2016) varsin kevein suotimin. Mielestäni on Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan -teoksen kannalta ihan hauskaa, että englannin ”rewind” merkitsee juuri takaisinkelausta.

Kuvitteellinen käsikirjoitus

Käsikirjoitustulkinta pakenee sekin painetussa teoksessa helppoa lukemista: yksityiskohtia on vaikea erottaa. Kokon tulkinta Lehdon käsikirjoituksesta tuntuisi vastaavan melko valmista käsikirjoitusversiota. Poikkeamat ”itse teokseen” ovat nimittäin vähäisiä: esimerkiksi joitakin rivitykseen liittyviä kohtia olin löytävinäni.

Yksityiskohdat erottuvat paremmin Nokturnossa julkaistuissa otteissa kuin painetussa kirjassa: virheet ja korjaukset ovat esillä, samoin musteen epätasainen jakautuminen kirjainten välille. Mediumi on kuitenkin niin perustavasti toinen, että mitään autenttisuuden illuusiota ei pääse syntymään.

Kun puhujan huomio sanallisessa kuvauksessa kiinnittyy Muuttuneen tuulen näköispainoksen epäselvään kirjaimeen, runokokoelman kuvailija intoutuu jälleen poikkeuksellisesti esittämään päätelmiään. Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan tuntuisikin monilla tasoillaan olennoivan luentojen ja tulkintojen ensisijaisuutta ja vaihtoehtoisia lukutapoja teokseen tai alkuperään nähden.

Teksti alkaa sanalla, jota on vaikea tulkita varmasti. Lauseyhteydestä päätellen siinä näyttäisi lukevan: seison. Sanan kolmannen kirjaimen eli i:n päällä oleva piste on kuitenkin ikään kuin vierähtänyt paikaltaan ja juuttunut kiinni kolmannen ja neljännen kirjaimen väliin. Pisteen liikkumisesta johtuen i muistuttaa hatarasti r-kirjainta, eli sanan voi lukea myös muodossa: serson. Kirjain on ilmeisesti vioittunut näköispainosta tehdessä, koska alkuperäisteoksessa se on moitteeton.”

Kirjaesine

Kokon käsittely korostaa etenkin tarkkuudessaan Muuttuneen tuulen piirteitä kirjaesineenä. Esimerkiksi marginaalit ilmoitetaan millimetrin tarkkuudella. Kuvauksessa Kokon kappale ei kuitenkaan liiemmin yksilöidy muihin näköispainoksen kappaleisiin nähden. Kokon kuvauksen ja Muuttuneen tuulen sivut suurin piirtein vastaavat toisiaan siten, että yhdellä Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan -teoksen sivulla kuvaillaan yksi Muuttuneen tuulen sivu. Toisaalta ihan äärimmäiseen tarkkuuteen, kuten paperin laadun ja painon kuvailuun, ei mennä.

Minkä tahansa kirjan ainoat lopulta merkitsevät lukijat ovat ne, joiden kautta se saa aikaan uutta kirjoitusta.

Siinä missä kirjaesineen materiaalisuus korostuu, korostuu myös kielellisen materiaalisuuden olennaisuus runoudelle. Vaikka kuvauksessa toistetaankin Muuttuneen tuulen sanoja ja virkkeitä, kuvauksen kohteeksi pilkkominen tuntuu tekevän teoksesta toisen.

Lehdon perintö

Lehto julkaisi Kiiltomadon heinäkuun 2016 pääkirjoituksensa ”Maanpakolainen ylittää jälkensä eli ntamon perintö” uudelleen, tällä kertaa otsikolla ”Maanpakolainen ylittää jälkensä eli ntamon mentti”, viime vuonna ilmestyneessä esseeteoksessaan ”Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi”: suomenkielisen maailmankirjallisuuden mahdollisuudesta ja vähän muustakin. Siinä hän kirjoittaa:

Näen – ja olen ntamo-projektini ja sairauteni myötä oppinut – että kirjallisuudelle riittää tulla kirjoitetuksi, ja minkä tahansa kirjan ainoat lopulta merkitsevät lukijat ovat ne, joiden kautta se saa aikaan uutta kirjoitusta. Kaikki muut – miten paljon he iloa ja elämyksiä kirjoista saavatkin – ovat kirjallisuuden hyväluonteisia loisia, päällyskasvillisuutta.”

Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan muistuttaakin Muuttuneen tuulen kuvauksena siitä, miten nekin tekstit jotka jäävät, ovat alati muuttuva. Se ei ehkä nouse Kokon kiinnostavimpien teosten joukkoon, mutta kuuluttaa tribuutin Lehdolle, jonka työn vaikutukset ovat kiistämättömät.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto