Aalto, Markku

Markku Aalto (s. 1970)  on helsinkiläinen runoilija ja kustannustoimittaja. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2001 pääaineenaan teoreettinen filosofia ja sivuaineinaan kulttuuriantropologia ja semiotiikka. Aallon esikoisteos Hajoamisen syyt ilmestyi vuonna 2009. Hänen runojaan on julkaistu myös mm. Parnassossa ja Nuoressa Voimassa. Aalto toimii kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön runovastaavana.

Katso ihmistä

Asuntojen tirkistely teleobjektiivin tai kiikarin läpi muistuttaa
kaukosäätimen avulla tapahtuvaa surffailua tv-kanavalta toiselle.
Silloin tällöin saa nähdäkseen jotain kiinnostavaa: ihan tavallisen
olohuoneen keskellä on metallinen penkki, jolla istuu, tai pikemminkin
nyhjöttää, nyyhkyttävä alaston tyttö muovipussi päässään. Huumaa ja
hömppää tuutin täydeltä, huikeita tarinoita eläinmaailman ihmeistä!
Voyerismi ei ole seksuaalista perversiota käsitteen
tavanomaisessa merkityksessä, vaan pohjimmiltaan runoilijan ammatillista
kiinnostusta. Saa aitoa tyydytystä ollessaan tekemisissä jännittävästi
erilaisten ihmisten kanssa, estottomasti nauttii toisten ”seurasta” ja
luottaa homman sujuvan omalla sairaalla tavallaan. Ja tarinatuokion
päätteeksi silmät voi ummistaa rauhassa, sillä eihän se oikeasti
tapahtunut. Se oli vain fiktiota, vaikka tuhannesta faktasta koottua.
Pahan sikiämistä voi odottaa sitten omassa vuoteessaan.

(teoksesta Hajoamisen syyt, ntamo 2009)

  • Tuotanto
  • Hajoamisen syyt, proosarunokokoelma, ntamo 2009
  • Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn, runokokoelma, Idiootti 2010

Muualla verkossa
Kiiltomato.net, Hajoamisen syyt
Kustantamon esittely teoksesta Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn