Aronpuro, Kari
Kari Aronpuro (s. 1940) on tamperelainen runoilija. Hän on toiminut kirjastonhoitajana eri puolilla Suomea. Aronpuron esikoisteos Peltiset enkelit ilmestyi vuonna 1964. Hänen laaja tuotantonsa koostuu pääosin runoudesta, mutta hän on kirjoittanut myös proosaa ja käsikirjoituksia. Aronpuron tuotantoa on käännetty ainakin bulgariaksi, englanniksi, hollanniksi, ranskaksi, ruotsiksi, saksaksi, unkariksi, venäjäksi, vietnamiksi ja viroksi.
Vuonna 2010 julkaistiin Aronpuron 21. kokoelma Kihisevä tyhjä ja valittujen runojen kokoelma Retro 1964-2008, jonka on toimittanut kirjallisuudentutkija Vesa Haapala. Hän kuvailee Aronpuron runoutta näin: “…on vaikea nimetä kovinkaan monta suomalaista kirjailijaa, jotka olisivat kirjoittaneet viiden vuosikymmenen ajan ja säilyttäneet yhtä tuoreen otteen kirjoittamiseen kuin Kari Aronpuro. Hän kuuluu niin maamme avantgarden klassikoihin kuin uuden runon hienoimpiin tekijöihin.”
OLETKO OTTANUT HUOMIOON
että hän on toiminut pitkään hautausurakoitsijana
Kairossa?
että hän on suorittanut Danny Smith -tutkinnon?
että se oli unta vain?
että majan läheisyydessä on toiminut pitkään
suojeluskunnan ampumarata?
että kaupunginhallitus on myöntänyt sähkölaitokselle
täydet valtuudet tuhota koskessa majailevat sorsat
veteen syötettävän virran avulla?
että kansanhuoltolautakunnan taholta ei voitu järjestää kauroja
lintujen ruokintaan?
että vainajan jääkaapilla oli taipumus napsahtaa itsestään kiinni?
että Plexacon-merkkinen sähköshokkikone kulutettiin puhki
neljässä vuodessa?
että syksyllä ’44 myös keittiö otettiin huomioon asumistiheyttä
määrättäessä?
että hän kuoli julkisen viranomaisen toimesta?
että häneltä evättiin talousspriin myyntilupa?
että kaksipäinen vasikka oli kova pala Vatikaanille?
että juuri Kuusinen rekrytoi paimenet lentokentän katraille?
että myös kaupunki osallistui “Tuhatvuotinen Pohjola” -kirjateoksen
kustantamiseen?
että suojakerroin 15 ei Karibialla riitä?
että kuivaaminen on pakastamista edullisempaa?
että puretussa teollisuusrakennuksessa oli maan suurin hissi?
että Pecos Bill -lehti tuli meille Italiasta vuonna ’53?
Oletko ottanut huomioon talvisodan hengen, leipäjonojen imago-haitan?
Oletko ottanut huomioon menneen jäljet, laiminlyönnit, kohinan
tyhjyyden arkistoissa?
(Kokoelmasta Kihisevä tyhjä, ntamo 2010)
UBI SUNT
Düsseldorfissa älä jätä lukematta
muistolaattoja ovenpielissä
jalkakäytävään upotettua vaskea
Älä jätä lukematta nimeä älä päivää
jona jugend-ovi kävi
(Teoksesta Lehmän henkäys, Tammi 2008)
POIKKESIMME RAUTAKAUPPAAN
Käännyimme Madridin Atochalta sivukadulle. Poikkesimme
rautakauppaan. Ferreterian ohi olivat kulkeneet sodat ja mete-
lit.
Korkean huoneen katkaisi kapea tiski. Seiniä peittivät
messinkihelaiset vetolaatikot. Lattaialla lepäsi Elsasin paimen-
koira.
Iäkkäät mustiinpukeutuneet puodinpitäjät hieroivat kauppaa
siipi- ja kuusiomuttereista.
Vaimoni, kuudennella kuulla, huomautti meidän tulleen
1660-luvulle, Frans Halsin maalaukseen Vanhainkodin johto-
kunnan naispuoliset jäsenet.
Teimme kaupat kahdesta teelusikasta.
Niiden ruostumattoman teräksen kiilto alkoi haastaa riitaa
tilan mustien ja ruskeiden kanssa. Voimapaperikääre vaiensi ne.
Yksituumaisina pieniltä näyttävistä asioista poistuimme bar-
baarien tapaan näköpiiristä.
(Teoksesta Gathandu, Tammi 2005)
- Palkinnot:
- Eino Leinon palkinto 2011
- Tanssiva karhu -palkinto 2006
- Pro Finlandia -mitali 2004
- Väinö Linna -palkinto koko tuotannosta 2003
- Eeva-Liisa Manner -palkinto koko tuotannosta 2000
- Hämeen läänin taidepalkinto 1992
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1992
- Runeberg-palkinto 1987
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1982
- Lapin läänin taidepalkinto 1980
- Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1964, 1970, 1979, 1981, 1983, 1986, 1989, 1991, 1996, 1998, 2000 ja 2003
- J. H. Erkon rahaston esikoisteospalkinto 1964
- Tuotanto:
- Peltiset enkelit (runokokoelma), Kirjayhtymä 1964
- Aperitiff – avoin kaupunki (romaani), Kirjayhtymä 1965, 2.p. 1978
- Terveydeksi (runokokoelma), Kirjayhtymä 1966
- Minä viihtyy (runokokoelma), Kirjayhtymä 1967
- lokomonyliopisto (runokokoelma), Kirjayhtymä 1970
- Kiinan ja Rääkkylän runot (runokokoelma), Kirjayhtymä 1972
- Moskovan ikävä (runokokoelma), Kirjayhtymä 1973
- Kalpea aavistus verenkierrosta. Merkkijonoja (runokokoelma). 1977
- Galleria. Henkilökuvia Tampereen historiasta. Strukturalistisia proosarunoja, Kirjayhtymä 1979
- Vähäfysiikka (runokokoelma), Kirjayhtymä 1981
- Merkillistä menoa. Tekorunoja (runokokoelma), Kirjayhtymä 1983
- Kirjaimet tulevat (runokokoelma), Kirjayhtymä 1986
- Selvää jälkeä. Runoja 1964-1987 (valitut runot), Kirjayhtymä 1988
- Rihmasto. Uutta iloista kirjoitusta (runokokoelma), Kirjayhtymä 1989
- Tasanko 967. Paimentolaisruno (runokokoelma), Kirjayhtymä 1991
- Pietas. Runoja (runokokoelma), Kirjayhtymä 1994
- Saa tulla. Tulkintoja (runokokoelma), Kirjayhtymä 1996
- Paon viivoja. Verkatehdas (runokokoelma), Kirjayhtymä 1998
- Pomo:n lumo (runokokoelma), Tammi 2000, Pomo:s tjuskraft, ntamo 2011
- Mikä tahansa (runokokoelma), Tammi 2003
- Augustan tanssikenkä. Sana-assemblaasi, Pirkkalaiskirjailijat 2003
- Gathandu (runokokoelma), Tammi 2005
- Lehmän henkäys (runokokoelma), Tammi 2008
- Kihisevä tyhjä (runokokoelma), ntamo 2010
- Retro 1964-2008 (toim. Vesa Haapala), ntamo 2010
- Pomo:s tjuskarfta. Suom. Martin Enckell, ntamo, 2011
- Muualla verkossa
- Kiiltomato.net, Kihisevä tyhjä ja retro
- Kiiltomato.net, Lehmän henkäys.29 etydiä
- Kiiltomato.net, Gathandu
- Kiiltomato.net, Augustan tanssikenkä. Eräitä Pirkanmaalla eläneitä kynäniekkoja 1811-1944
- Kiiltomato.net, Mikä tahansa
- Aronpuro Sanojen ajassa
- Aronpuro Pirkanmaalaisia nykykirjailijoita -sivustolla
- Aronpuron Pispalan kirjastotalon lauteilla
- Aronpuron montaasiromaani Henkipatto Punaiset ja valkoiset Nokturno.org –sivustolla PDF-muodossa






