Paasonen, Markku

Kuva: Sakari Majantie

Markku Paasonen (s. 1967) on helsinkiläinen runoilija. Hän on opiskellut filosofiaa ja teologiaa sekä opettanut kirjoittamista mm. Oriveden opistossa ja Kriittisessä korkeakoulussa. Hänen teoksensa Laulu mereen uponneista kaupungeista (2005) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Paasosen runoja on käännetty useille eri kielille.


“Voittokulku vahvistaa Markku Paasosen oman aikamme runokuvien myötäsyntyiseksi näkijäksi. Kokoelma on voimakkaasti rakennuttu proosarunojen sarja, yksityiskohdista rikas spektaakkeli, joka kasvaa runo runolta hengen ja aineen ristiriidan ikiaikaiseksi analogiaksi. Voittokulun siitä tekee Markku Paasosen persoonallinen, varmarytminen ilmaisu, joka avaa näkyjen maailman harvinaisen kauniilla, korvinkuultavalla runokielellä.” Valtion kirjallisuustoimikunnan perusteluista.



Hirvi marssii läpi pään ja jään, läpi lumen ja veden
sedimenttien. Loskan keskellä muuan tatti pitää kiinni vaatteistaan, ettei tuuli piiskaa niitä pois, ettei ruoho
raiskaa.
Kaupunki on käpertynyt ryppyiseksi omenaksi
metsän laidalle, omalle laidalleen. Puiden kierrepor-
taat putoavat tyhjyyteen, katedraalit kumajavat kiven sydämessä.
Miten tyhmä kuva, myyrä ei näe siinä mitään kiinnos-
tavaa, varis kääntää nokan pois, ravistelee höyheniään.
Hirvi ravaa metsän läpi päättömänä, silmillä ruostei-
nen kypärä.

(Teoksesta Tulevassa maailmassa, Teos 2010)

Maan luotaus

Varsinkin jos maa hourailee kevään myrkyssä, raivoaa ja kouris-
telee, survon katseeni kevään läpi, menen maahan makaamaan,
lyön kämmenet asvalttiin ja tunnen sormissani kevään säteittäi-
set kaupungit, kuralla ja auringolla maalatut, tunnen kadut, katu-
jen teriöt, joissa humaltuneet ajoneuvot surisevat. Upotan koura-
ni mullan avaruuteen ja poimin välkehtiviä maanalaisia lentolait-
teita, jotka tähtienvälinen pöly on hedelmöittänyt, sullon suuhu-
ni multaa, jonka tähdistössä lennän. Tyhjien lahkeitteni voimalla,
vasemman sieraimeni voimalla, sappeni salaisella kivellä ja virtsa-
ni verellä minä luotaan tämän maan, jonka rauhaset ovat turvon-
neet, luotaan maan ihrassa säteilevät isotoopit, cesiumin, stronti-
umin ja berylliumin, alkuaineet joista olen rakentunut, en luotu.
Ja minä lennän mullan sisällä hehkuvasta tähdestä toiseen heh-
kuvaan tähteen moottorit jyristen. Lennän kaupunkien alla maan
syvyydessä ja ilmakehän yllä minä lennän, elohopeassa ja lyijyssä
ja kitkerässä rikissä minä lennän, lennän kultaisen hyönteisen sii-
veniskussa, auringonvalosta valetussa, avaruusromutaivaan alla.

(Teoksesta Lauluja mereen uponneista kaupungeista, Teos 2005)

  • Palkinnot:
  • J.H. Erkon runopalkinto 1997
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 2002
  • Tuotanto:
  • Aurinkopunos, WSOY 1997
  • Verkko, WSOY 1999
  • Voittokulku, Tammi, 2002
  • Lauluja mereen uponneista kaupungeista, Teos 2005
  • Tulevassa maailmassa, Teos 2010