Timonen, Tuomas
Tuomas Timonen (s. 1975) on Kuhmosta kotoisin oleva helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Timonen valmistui dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004 ja toimii tällä hetkellä vapaana kirjailijana ja ohjaajana. Runoilijana Timonen debytoi vuonna 2003 esikoiskokoelmallaan Vuosi oli kaatuneita puita. Hänen runojaan on julkaistu myös mm. MOTMOTissa, Tuli&Savu- ja Nuori Voima -lehdissä. Timonen on kirjoittanut useita näytelmiä kuten Tyttöjen ilta, Lammassaaressa, Sairas kertomus, Minun poikani tarina ja Prettyful.
NOCTURNE 2
Tuntuu että kuolen pian.
Asiani ovat.
Minä olen ollut.
Pahenee.
ma käy.
ssa on tyhjiä penkkejä.
Tyhjiä rappusia on sattunut leikkikenttien jäljessä iltaisin.
ään särkyä.
symystä.
Oletko käynyt ulkona viime aikoina?
Oletko tavannut samanhenkisiä samanlaisia
toisilla samanlaisilla samoissa paikoissa?
tuu että kuolen pian.
olen pian.
Tule tänne äläkä oikuttele.
Auttamatta.
Vääjäämättä.
Aivan kuin vesikasveja nousisi jostain
pimeästä ja syvästä kohti pintaa.
Krhaod vuws tjs vboiusasfj weqåodsf, oppkurtti vvv.
Mato.
Otsa ja
pöytä.
(Teoksesta Oodi rakkaudelle, Teos 2007)
- Palkinnot:
- Tanssiva Karhu -palkinto, 2007
- Runokokoelmat:
- Vuosi oli kaatuneita puita, Tammi 2003
- Oodi rakkaudelle, Teos 2007






