Tontti, Jarkko
Jarkko Tontti (s. 1971) on kirjailija ja runoilija. Hän on syntynyt Tampereella ja asuu Helsingissä. Tontti on koulutukseltaan lakimies ja filosofi. Ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistä Tontti työskenteli muun muassa käräjäoikeudessa, yliopistossa ja virkamiehenä ministeriöissä ja eduskunnassa. Hän on toiminut myös eri ihmisoikeusjärjestöissä ja on tällä hetkellä kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PEN:in puheenjohtaja. Runojen ja romaanien lisäksi Tontti on kirjoittanut esseitä, kuunnelmia ja kolumneja.
Mitä on Jacasserilla varastossa,
linnassaan, tiedostamattoman pimeillä perukoilla?
Kiinnostus vaaleahiuksisiin neitoihin, niitä on Jacasserilla
kotona ja kuvitelmissa
rakkaita, liika kirjoja, lukemattomia
on Jacasserilla ja – surullista kyllä –
viidakon puista veistettyjä puutarhakalusteita,
isältä peritty sohva täynnä piipunhajua
joka ei millään lähde, isän jälki, ja
hänen tavaroistaan mainittakoon myös
sotkuiset sukulaissuhteet,
vuosimallin 1989 Subary Justy, ruosteinen ja hajuinen,
sekin, mutta tehtäväänsä sopiva
tietty ahdistus keväisin.
(Teoksesta Jacasser, Otava 2009)
Synopsis
Avataan suu. Tehdään mies, nainen. Jekutetaan
niitä, potkitaan ulos omenan kuoret hampaiden
välissä. Unohdetaan hana valumaan. Hukutetaan
kaikki, melkein. Vaihdetaan kertojaa.
Karataan Egyptistä, eksytään. Saadaan ohjeita,
pistetään ne arkkuun, laitetaan kansi tiukasti
kiinni. Tönitään alkuasukkaita, viedään niiden
maat. Ollaan tuhmia, naureskellaan profeetoille.
Joudutaan Babyloniin, päästään pois.
Vaihdetaan kertojaa.
Synnytään oudosti, saadaan papoilta lahjoja.
Lähdetään interrailille, perustetaan rockbändi.
Faneja tulee. Kuollaan näyttävästi, kummitellaan.
Vaihdetaan kertojaa.
Muistetaan mitä muistetaan, kirjataan se ylös.
Tulkitaan miten sattuu, kerrotaan se muillekin.
Odotellaan.
Vaihdetaan kertojaa.
(Teoksesta Vuosikirja, Otava 2006)
- Palkinnot:
- Kalevi Jäntin Palkinto 2006
- Tuotanto:
- Vuosikirja, runokokoelma, Otava 2006
- Luokkakokous, romaani, Otava 2007
- Jarkko Tontti & Armas Alvari (toim.) Miehen rakkaus, novelliantologia, Gummerus 2008
- Runoa! -äänikirja, Otava 2008
- Jacasser, runokokoelma, Otava 2009
- Koti, uskonto, isänmaa, esseitä, Helsinki-kirjat 2011
- Sali, romaani, Helsinki-kirjat 2011
- Muualla verkossa
- Kiiltomato.net, Jacasser
- Kiiltomato.net, Vuosikirja






