Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota

Kategoria: Kotimainen lyriikka

Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama

Arto Vaahtokari, 16.7.2018

Riina Katajavuoren uuden kokoelman nimi Maailma tuulenkaatama vaikuttaa hieman ärsyttävän söpöilevältä tekotaiteellisuudelta käännettyine sanajärjestyksineen. Yksinkertainen, suora sanajärjestys olisi antanut kokoelmalle ansaitsemansa ryhdikkäämmän nimen. Kokoelman runot eivät nimittäin suinkaan ole mitään vaaleanpunaista runohöttöä, johon runollinen nimi saattaa viedä ajatukset. Itse asiassa Riina Katajavuori tarttuu esimerkiksi runossa Nimet aihepiiriin, jota pääasiassa näkee vain Elias Lönnrotin keräämässä kansanrunousaineistossa…

Lue lisää

Karri Kokko: Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan: kuvaus Leevi Lehdon teoksesta Muuttunut tuuli

Riikka Simpura, 27.6.2018

Karri Kokko kuvailee kollegansa Leevi Lehdon esikoisrunokokoelman Muuttunut tuuli (1967) kannesta kanteen. Teoksen ensimmäinen osa on ekfrasista tai sanelua muistuttava kuvaus Lehdon esikoisesta, ja liitteenä on mekaanisella kirjoituskoneella toteutettu tulkinta siitä, miltä Muuttuneen tuulen käsikirjoitus on aikanaan mahdollisesti näyttänyt. Kokko kuuluu niihin tekijöihin, jotka ovat teoksillaan yhä uudelleen asettaneet kysymyksen kirjallisuuden luonteesta ja rajoista. Hänet…

Lue lisää

Kaisa Ijäs: Aurinkokello

Merja Leppälahti, 21.6.2018

Aurinkokello on Kaisa Ijäksen kolmas runokokoelma. Ijäksen esikoinen, vuonna 2009 julkaistu Siskot, veljet sai Katri Vala -palkinnon ja toinen kokoelma Pakopiste (2013) oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Kirjan avaa kaksi lainausta, joista ensimmäinen on muusikko Jaakko Eino Kalevilta, toinen feminismin teoreetikko Donna Harawaylta. Kirjan lopussa on eräänlainen ”lähdeluettelo” kirjoittajaa inspiroineista lähteistä. Aivan lopussa on vielä epilogi, joka summaa…

Lue lisää

Markku Aalto: Pitkän marssin askeleita

Artemis Kelosaari, 18.6.2018

Helsinkiläinen runousaktiivi Markku Aalto on edennyt urallaan jo kahdeksanteen teokseensa. Pitkän marssin askeleita -kokoelman punaisena lankana on suru. Siinä missä edellinen kokoelma Maailmanlopun takuumies (2017) sisälsi räväkkää yhteiskunnallisuutta, tässä teoksessa Aalto ikään kuin vetäytyy mietiskelemään katoavaisuutta ja kuolemaa. Vaikka nämä teemat olivat läsnä jo kokoelmassa Siinä kaikki, kirkassilmä (2010), Pitkän marssin askeleita on kokonaisuutena vielä hillitympi…

Lue lisää

Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa

Esa Mäkijärvi, 11.6.2018

Lassi Hyvärinen (s. 1981) on aina ollut kiinnostava, mutta hänen ensimmäiset runokokoelmansa Riippuvat puutarhat (2007) ja Keisarin tie (2012) kärsivät jossain määrin epätasaisuudesta. Tuuli ja kissa on toistaiseksi hänen ehein kirjansa. Se on viimeistelty kokonaisuus, jonka lyhyet runot vaikuttavat aluksi yksinkertaisilta, mutta paljastuvat monimutkaiseksi assosiaatioiden verkoksi. Tuuli ja kissa on ehdolla Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi….

Lue lisää

Saara Metsäranta: Meitä vasten hukkuneet

Max Lampinen, 6.6.2018

Saara Metsärannan esikoiskokoelman mainosteksti houkuttelee lukijoita pariinsa näin: ”Kirjan ensimmäinen versio on kirjoitettu Metsärannan työskennellessä Silja Linella, ja meren läheisyys on aistittavissa kirjan sivuilta.” Teoksen samean läpinäkyvät kansiliepeet sisältävät tietoja niukemmin, perinteiset henkilötiedot ja maininnan Nuoren Voiman runokilpailun voitosta. Ainoana vihjeenä teoksen yhtenäisestä aiheesta on takakannen lakoninen: ”28.09.1994 / yö on sama”. Päivämäärä ei ole…

Lue lisää

Arja Tiainen: Kirjeitä karkailevalle puolisolle

Jani Saxell, 16.4.2018

Suomen kirjallisuus on tehty järeistä syntymyyteistä ja luomiskertomuksen mukaelmista, aina Kalevalan sotkanmunasta Väinö Linnan suohon, kuokkaan ja Jussiin. Arja Tiainen (s. 1947) avaa kolmannentoista runokokoelmansa Kirjeitä karkailevalle puolisolle omalla ilakoivan feministisellä luomiskertomuksellaan, jossa asiat on kerrottu Eevan näkökulmasta. ”Aamujen aamu, jumala saanut kaiken valmiiksi,/ nyt on vedet happi luonto eläimet maa viheriöi/ linnut taivaalla kalat merissä,…

Lue lisää

Maaria Leinonen: Nuoruuden runoja 1952

Merja Leppälahti, 19.3.2018

Eeva Maaria Leinonen (1933−2013) julkaisi yli kolmekymmentä erillistä runokokoelmaa ja lisäksi hänen runojaan julkaistiin useina valikoimina. Hänen kuolemansa jälkeen löytyi ruutuvihko julkaisemattomia runoja, jotka hän kirjoitti alle kaksikymmentävuotiaana. Nuoruuden runoja 1952 sisältää 71 runoa vuosilta 1949−1952. Varhaisin runo on vuodelta 1949, jolloin kirjoittaja oli 16-vuotias.  Runokirjan sivuille on painettu myös kirjoittajan omalla käsialalla tehtyjä merkintöjä,…

Lue lisää

Johan Alén: Alukseni, kirkas

Réka Lelkes, 20.2.2018

Kulttuurivihkot aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla kolme kaunokirjallista teosta loppuvuodesta 2017. Kustannusalan uusi tulokas profiloi itsensä ensisijaisesti runouden ja lyhytproosan kustantajana, jolla on aikomus julkaista teoksia myös esikoiskirjailijoilta. Julkaisemismahdollisuuksien laajentaminen onkin runouden moninaisuuden kannalta elintärkeää. Tämä lienee nykypäivänä uusien pienkustantamojen tehtävä. Yksi uusista kirjoista on Johan Alénin (s. 1976) runoteos Alukseni, kirkas. Alénin runot keskittyvät olemisen ja…

Lue lisää

Pauli Tapio: Varpuset ja aika

Niina Holm, 12.2.2018

Varpuset ja aika oli vuoden 2017 runoilmiöitä. Teos keräsi palkintoja, ehdokkuuksia ja innostuneita arvioita. Hyvästä syystä. Kriitikko, kääntäjä ja tutkija Pauli Tapion (s. 1986) esikoisteos sovittaa ajankuvaa ja jokapäiväisyyksiä historiallista maisemaa vasten vaikuttavasti ja vetoavasti. Elegia maailman hirveyksien edessä ja ylistyslaulu elämän suurille vähäpätöisyyksille. Teoksen näkymiin on helppo viehättyä ja jalkautua. Runoissa pienet arkiset pistot…

Lue lisää

Johanna Venho: Saaren runot

Jani Saxell, 29.1.2018

Suomalainen lyriikka oli uuden vuosituhannen ensi kymmenellä kenties kokeilevimmillaan ja koneilevimmillaan. Kielivetoinen hakukonerunous, postmodernin ironian kyllästämät metafiktiiviset ja intertekstuaaliset leikittelyt saivat paljon palstatilaa. Ne tulivat esitellyksi – kuten pienessä maassa usein käy – miltei ainoana oikeana tekemisen tapana. Toisaalta oli niitäkin, joiden mielestä nyt viimeistään runous menettää yhteytensä reaalitodellisuuteen. Tilalle saatiin itsetarkoituksellista hämäröintiä ja hermeettisiä…

Lue lisää

Virpi Vairinen: Ilmanala

Réka Lelkes, 22.1.2018

Ilmanala on turkulaisessa Kolera-kollektiivissa toimivan Virpi Vairisen (s. 1986) toinen runoteos. Hänen esikoisrunokokoelmansa Kuten avata äkisti (2015) valittiin Tanssivan karhun palkintoehdokkaaksi. Vairinen pitää Askareskumara-nimistä visuaalis-kokeellista taiteilijablogia, ja kirjoittamisen lisäksi hän toimii digitaalisen ja kokeellisen runoussivusto Nokturnon  päätoimittajana. Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Heti ensilukemalla Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Huomio kiinnittyy tekstinkäsittelyohjelman erikoismerkkeihin, kuvien kanssa esitettyihin runoihin, pörssitietoja…

Lue lisää

Juha Kulmala: Ränttätänttä

Esa Mäkijärvi, 8.1.2018

Juha Kulmalan (s. 1962) runous on saanut ansaitsemaansa huomiota viime vuosina. Turkulaisen Kulmalan edellinen kokoelma Pompeijin iloiset päivät (2013) sai Tanssiva karhu -palkinnon ja uusi Ränttätänttä on ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi. Molemmat tunnustukset ovat ansaittuja, sillä hänen kirjansa ovat kielellisesti upeita. Pompeijin iloisissa päivissä elettiin maailmanlopun tunnelmissa. Pessimistisen kirjan sävy oli Kulmalan mukaan ”systeemin vika”, kuten…

Lue lisää

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto