Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota

Kategoria: Kotimainen lyriikka

Maria Matinmikko: Värit

Laura Kärkäs, 4.11.2017

Maria Matinmikko (s.1983) hämmentää ja ilostuttaa lajimääritelmien äärellä. Värit on kokoelma kaikesta olevasta ja se murtaa lajien rajat ja raajat niin temaattisesti kuin teoksen ulkopuolella. Kirjailijan esikoisteos Valkoinen (ntamo, 2012) voitti Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon vuoden parhaana runoteoksena. Seuraava kokoelma, Musta (MKS, 2013), puolestaan sai kriitikot pohtimaan runon ja proosan rajapintoja. Kolmas, trilogian päättävä, teos…

Lue lisää

Jan Blomstedt: Historian ironia

Irene Vehanen, 23.10.2017

Aforismikokoelma Historian ironia on ensi kosketukseni Jan Blomstedtin tuotantoon, ja se teki heti vaikutuksen. Tämän teoksen kohdalla mielenkiintoni herätti aforismi ”Erakon viisautta on, ettei hänen tarvitse enää viisastua”. Jotakin kaikesta turhasta vapautumisen autuutta tämä kai ensimmäisen kerran sen lukiessani minulle viestitti. Ulkoiselta olemukseltaan vaatimattoman näköinen teos on sisällöltään suuri. Ironian määrittelyä Sana ironia esiintyy niin…

Lue lisää

Tuula Hämäläinen: Parhaita päiviä ovat yöt

Irene Vehanen, 16.10.2017

Parhaita päiviä ovat yöt -runokokoelma on erikoissairaanhoitajana uransa tehneen lahtelaisen Tuula Hämäläisen ensimmäinen kustannettu teos. Sen viidessä osassa tehdään tiliä elämästä, ja keskeisenä teemana on aika ja ajan kuluminen. Tätä kuvataan muun muassa käyttämällä hiekka-symboliikkaa eri tavoin. Kahden sivun johdannosta ja kirjan nimestä saa sellaisen käsityksen, että ollaan pakomatkalla. Ensivaikutelma on kuitenkin harhaa, sillä runoissa…

Lue lisää

Vesa Lahti: Valo murtautuu kynnen alta

Artemis Kelosaari, 2.10.2017

Keski-Suomen kirjallisuuden läänintaiteilija (2014-17) Vesa Lahden kolmas runoteos on vähäeleisten tuokiokuvien kokonaisuus. Valo murtautuu kynnen alta kuljettaa lukijaansa maalaismaisemissa, metsien ja peltojen laidoilla, sumun ja sateen keskellä, vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihtelussa. Kuu loistaa, erinäköiset pilvet liikkuvat, eri lajisia lintuja (harmaasieppo, satakieli, kehrääjälintu…) vilahtelee näköpiirissä. Aisti, tunne ja äly ovat Lahden runoissa yhtä – ihailtava ominaisuus….

Lue lisää

Olli Hyvärinen: Riimukeinu

Janne Löppönen, 25.9.2017

Riimukeinu sisältää Olli Hyvärisen (s. 1958) kootut runot ja aforismit.  Merkille pantavaa on, ettei Hyväriseltä ole ennen tätä syksyä ilmestynyt uusia runo- tai aforismiteoksia sitten vuoden 2011. Siksi Riimukeinu antaa vaikutelman jonkinlaisesta poeettisesta välitilinpäätöksestä. Hyvärisellä runo ja aforismi kulkevat rinta rinnan. Kokoomateoksia lukee väistämättä eri tavalla kuin yksittäisiä runokokoelmia. Teosten sisäinen rakenne menettää merkitystään ja…

Lue lisää

Toim. Jenni Haukio, Sinikka Vuola, Tuula Korolainen & Riitta Tulusto, Ona Aula: Katso pohjoista taivasta, Olet täyttänyt ruumiini tulella, Ikäisekseen hyvin säilynyt, Suomalainen runokirja

Vesa Rantama, 11.9.2017

Runoantologiat ovat Suomi100-vuoden väistämättömiä sivutuotteita. Niiden julkaiseminen juhlavuonna on itse asiassa niin ilmeistä, että yhteys on jotenkin yritettävä peittää. Yhdessäkään antologiassa, jota tässä kirjoituksessa käsittelen, ei ole virallisia Suomi100-leimoja, joita muuten näkee kaikkialla margariinipaketeista ralliautoihin, ja vain yksi valikoima viittaa satavuotisjuhliin otsikkotasolla. Antologia on runon hautausmaa – sivuja selatessa voi kokea elämyksellisen syyspäivän kävelyretken. Niin…

Lue lisää

Markku Aalto: Maailmanlopun takuumies

Juhana Henrikki Harju, 28.8.2017

Seitsemännellä runokokoelmallaan Maailmanlopun takuumies Markku Aalto jatkaa katurunoudesta ammentavalla tyylillään maailmanlopputematiikan käsittelyä, jota on ilmennyt hänen aiemmissakin kokoelmissa. Vallitseva näkökulma on miehen, joka ilmeisen tietoisesti pitää yhteiskuntaan kädenmittaista etäisyyttä. Tällainen maskuliininen, ulkopuolisen positiosta ammentava äijänäkökulma on suomalaisen katurunouden peruskauraa. Samoin transgressiivisuus, joka kuitenkin näkyy ennalta-arvattavissa muodoissa alatyylisinä ilmauksina ja suorasukaisina viittauksina seksiin ja päihteidenkäyttöön. Goliardirunoudessa…

Lue lisää

Jani Nieminen: Bigini

Jani Saxell, 17.8.2017

Runoilija Jani Niemisen (s. 1973) aiemmista kokoelmista Kylässä (Like 2009), Kodittomille koirille (Like 2011) ja Meren poika, joen poika (Like 2014) hahmottuu eräänlainen löyhästi omaelämäkerrallinen kulkuritrilogia. Rannikon Autokaupungissa käydään syntymässä ja elämässä varhaislapsuus. Sitten ovat edessä pitkittynyt puberteetti ja sydämen oppivuodet eteläpohjalaisessa Kylässä. Espoon betonilähiöissä koetaan rakkauden jälkitiloja, arkea ja pätkätyöläisyyttä. Lopulta edessä on kotiinpaluu,…

Lue lisää

Pertti Nieminen: Vihreän läpi ei enää näe

Juhana Henrikki Harju, 7.8.2017

Jotkut kirjat ovat seikkailuja, jotka vievät jännittäviin tilanteisiin tai radikaalisti uusien ajatusten äärelle. Jotkut kirjat antavat toisenlaisia elämyksiä, rauhoittavat pikemminkin kuin stimuloivat. Kiinalaisen runouden suomentajana tunnetuksi tulleen, mutta runoilijana pitkän uran tehneen Pertti Niemisen (1929–2015) postuumina julkaistu kokoelma Vihreän läpi ei enää näe on kuin kuuntelisi rauhallista keskustelua puutarhassa, vihreän teen äärellä. Kokoelma kerää yhteen…

Lue lisää

Susanna Taivalsalmi: Räyhähenkikoira ja akaattityttö

Max Lampinen, 31.7.2017

Susanna Taivalsalmen neljäs runokokoelma Räyhähenkikoira ja akaattityttö on niin sisällöltään kuin pituudeltaankin (kymmenen osiota ja epilogi) runsas kokonaisuus, joka lumoaa välittömyydellään. Tulee tunne, että runot voisivat olla melko lailla sellaisenaan peräisin täyteen sutatuista muistikirjoista, joihin Taivalsalmi on joskus maininnut runonsa kirjoittavansa. Joskus sen unohtaa, modernia ja elävää runoutta voi luoda myös perinteisen keskeislyriikan muotokeinoin. Joko…

Lue lisää

Paavo Haavikko: On hyvä elää ja palella: kootut aforismit

Irene Vehanen, 24.7.2017

Paavo Haavikko on lempirunoilijoitani, jonka tuotantoa kuitenkin aivan liian harvoin luen. Siksi onkin erityisen suuri ilo saada kirjoittaa hänen aforismeistaan. Jaakko Anhavan toimittama On hyvä elää ja palella -kokoelma on jo esineenä tyylikäs. Johdannon otsikoksi on valittu ote ”Pimeydestä”-sarjasta: ”Pimeys lohduttaa minua.” (s. 157) Anhavan mukaan juuri Haavikko vakinaisti sarjallisen aforismin muodon. Mainittu runo on…

Lue lisää

Erkka Filander: Torso

Juhana Henrikki Harju, 12.6.2017

Välillä kuulee puhuttavan siitä, että Osuuskunta Poesian julkaisema runous edustaisi jotain tiettyä tyyliä. Tästä voi olla montaa mieltä, enkä itse allekirjoita varauksetta väitettä poesialaisesta tyylistä. Toisaalta tietynlainen aforistisiin lauseisiin nojaava tyyli on noussut esiin nimenomaan poesialaisten Kristian Blombergin, V.S. Luoma-ahon ja Olli-Pekka Tennilän viime vuosien tuotannossa. Myös Erkka Filanderin toinen runoteos Torso käyttää aforistista tyyliä….

Lue lisää

Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset

Arto Virtanen, 5.6.2017

Jukka Vieno julkaisi vuosina 1977–82 kolme runokokoelmaa ja siirtyi sen jälkeen vuosikymmeniksi teatterin ja käsikirjoittamisen pariin. Vuonna 2010 ilmestyi yllättäen hänen neljäs runokokoelmansa Stockan kulma, tiiliskivi runokirjan muodossa (377 sivua). Myös nyt ilmestynyt Ruttopuiston rakastavaiset on runokokoelmaksi tavattoman laaja, ja huvittuneena sitä tulee verranneeksi Vienon vuonna -79 ilmestyneeseen Riippuviin puutarhoihin (36 sivua), joka oli yhtä…

Lue lisää

Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret

Arto Vaahtokari, 20.3.2017

Sirpa Kyyrösen kolmas runokokoelma on naisrunoutta voimakkaimmillaan siinä merkityksessä, että epäselväksi ei jää, mitä sukupuolta runon minä on. Minä kuvaa naiseutta, ja naiseuteen liittyy tässä tapauksessa oleellisesti äitiys. ”loppuun asti olen sinun äitisi, tulvainen, haluinen” Kokoelma koostuu viidestä sarjasta, joista viimeinen näyttää ainakin ulkoisesti pitkähköltä, assosiatiiviselta kokonaisuudelta, jossa neljän ensimmäisen sarjan teemat kietoutuvat yhteen. Nuo…

Lue lisää

Harri Nordell: Hajo

Esa Mäkijärvi, 16.1.2017

Tottuneenkin lukijan on vaikea saada Harri Nordellin (s. 1956) runoista otetta. Tämä ei ole haukku, tai ei ainakaan kokonaan. Nordell on abstraktin ja minimalistisen runon mestari. Hänen vähät sanansa ja sirpaleiset säkeensä saavat helposti hämilleen. Niistä saa mielettömän vaikutelman, jos mieli ei ole niiden vastaanottamiseen täysin valmis. Hajossa tavoitellaan buddhalaista ajattelua muistuttavaa elämästä ja kielestä…

Lue lisää

Maria Syvälä: Tulit sitten Suomeen, Basir

Lauri Lindbohm, 9.1.2017

”Oletko yksi kolmesta/ vai kaksi kolmesta jotka täältä/ käännytetään/ yksi saa maassaololuvan/ kaksi ei/ tässä lotossa ei ole lisänumeroita/ lottovoittomaassa armo on/ ansaitsematonta/ mutta pakolaisuusstatus on ansaittava-” (s.53) Maria Syvälän yhdeksäs teos Tulit sitten Suomeen, Basir, on pamfletin kaapuun verhottu yllättävä ja rohkea runokokoelma. Se viittaa argumenteissaan aikalaisjournalismin lisäksi lukuisiin Suomen elinoloja koskeviin tilastoihin. Teoksen…

Lue lisää

J.K. Ihalainen: Sytykkeitä

Miikka Laihinen, 12.12.2016

J.K. Ihalainen lukeutuu suomalaisen runouselämän omaäänisimpiin tekijöihin. Viidellä eri vuosikymmenellä toiminut lyyrikko tunnettaneen parhaiten pitkistä, mantramaisen toisteisista ja voimakkaiden kielikuvien kirjomista teksteistään. Ihalaisen laajan tuotannon parhaat runot ovat aineellistuneet ainutlaatuisiksi tapauksiksi niin paperilla, yhdessä Sándor Vályn kanssa työstetyillä neljällä runolevyllä, kuin audiovisuaalisiksi performansseiksi kääntyneinä maanisina tulkintoinakin. Paitsi lyyrikkona ja kääntäjänä, myös kustantajana ja kirjanpainajana kunnostautunut…

Lue lisää

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto