Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota

Kategoria: Kotimainen lyriikka

AP Kivinen: Tšernobylin kissat

Juhana Henrikki Harju, 2.10.2016

Tšernobylin kissat on jyväskyläläisen AP Kivisen toinen runokokoelma. Tekijä on tullut tunnetuksi myös lavarunoilijana, joka voitti vuonna 2015 poetry slamin Suomen mestaruuden. Sivuliepeessä teosta kuvataan ”elämänmakuiseksi matkaksi parisuhteen vuodenaikojen halki”. Vaikutteita on otettu niin pop- ja rock-musiikista kuin beat-runoudestakin. Vuodenaikojen kuvaus on yleislyyrinen keino, jolla voidaan verrata minkä tahansa asian kulkua luonnon sykliseen rytmiin. Kivisen…

Lue lisää

Jyrki Kiiskinen: Äänen murros

Maiju Laitanen, 19.9.2016

Jyrki Kiiskinen tutkii merkitysten muodostumista ja hajoamista uusimmassa runokokoelmassaan Äänen murros (2016), jossa sanoilla ja rakenteilla leikittely tuottavat erilaisia ääniä. Sisällöllisesti runojen teemat löytyvät ihmiselämän vastakkainasetteluista, kuten rahan ja vapauden tai omien ja yhteiskunnan odotusten välisistä ristiriidoista. Kustantajan oman esittelyn mukaan ”Äänen murros on kuin kammottava tarina äänen, kielen ja merkityksen jauhautumisesta koneiden, teknologian ja rahan…

Lue lisää

Sakari Katajamäki, Lauri Viita: Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa, Ne runot, jotka jäivät

Merja Leppälahti, 18.9.2016

Lauri Viita (1916−1965) oli tamperelainen kirjailija, joka julkaisi neljä runokokoelmaa, Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961) sekä kaksi romaania, Moreeni (1950) ja Entäs sitten, Leevi (1965). Hänen ura katkesi kuolemaan auto-onnettomuudessa. Lauri Viidan tuotannosta on kirjoitettu varsin paljon, väitöskirjojakin on tehty jo useampia (Yrjö Varpio 1973, Anneli Niinimäki 2015). Sakari…

Lue lisää

Timo Harju: Kaikenhymyiset

Juri Nummelin, 5.9.2016

Timo Harjun toinen runokokoelma Kaikenhymyiset jatkaa suurelta osin palkitun esikoisen Kastelimme heitä runsaasti kahvilla (2009) linjoilla. Keskiössä ovat ihmisten väliset suhteet, jotka näkyvät nimenomaan kielessä ja sen ruumiillisuudessa. Harjun runous ei ole mitään abstrahoitua älyllistä puhetta, vaan ihmisen arkikokemuksesta lähtevää ruumiin puhetta, jopa niin että runojen vyörytys tuntuu nimenomaan fyysisenä kokemuksena. Harjun perherunot ovat jo…

Lue lisää

Kai Olanderin sävellykset, Paavo Haavikon ja Lassi Nummen runot äänikirjana: Puut tummentuvat

Johanna Venho, 15.8.2016

Kun saan käsiini uuden kirjan, tapaan tutustua siihen ensin tunnustelemalla ja katselemalla. Katson kannen ja liepeiden kuvia, tutkin paperin tuntumaa, kirjan paksuutta ja painoa. Avaan kirjan, luen katkelmia sieltä täältä, odotan sopivaa hetkeä keskittyä lukemiseen. Äänikirjan kanssa toimin samoin: katson kansikuvaa ja otan kotelosta vihkosen, johon on painettu levyllä olevat runot. Luen niitä, saan ensivaikutelman:…

Lue lisää

Erkki Kiviniemi: Itseriittoinen viikko

Miikka Laihinen, 13.6.2016

”Mikä tämä minä oikein on?”, kysytään Erkki Kiviniemen viidennessä kaunokirjallisessa teoksessa Itseriittoinen viikko. Aiemmin niin aforistikkona, runoilijana kuin romaanikirjailijanakin kunnostautuneen kirjoittajan ilmaisullinen skaala laajenee uutuuskokoelman myötä entisestään; teoksen omintakeista tyylilajia voisi luonnehtia esimerkiksi jonkinlaiseksi säemuotoon sommitelluksi monologiksi. Tyylillinen ja asetelmallinen variaatio jää kokonaisuudessa verrattain vähäiseksi, kun tekstin keskipisteeseen kirjoitetaan itseriittoisuudestaan juopunut, rajojensa ulottuvuutta aprikoimaan käyvä…

Lue lisää

Marko Laihinen: Halokehrät

Juhana Henrikki Harju, 30.5.2016

Viestinnän läpäisee nykyään taloudellinen diskurssi. Puhutaan tuotoista ja hyödyistä, säästöistä ja investoinneista. Tällaisen puheen vallatessa yhä uusia elämänalueita syntyy kysymys, mitä näiden käsitteiden käytön yleistyminen tarkoittaa ja mitä se tekee ihmiselle. Runous ja aforistiikka pystyvät näyttämään jonkinlaisen vastauksen tähän. Halokehrät on Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajana toimivan Marko Laihisen esikoisteos, joka ylsi Tiiliskivi-palkintoehdokkaaksi. Halokehrät edustaa samanaikaisesti sekä…

Lue lisää

Anna-Liisa Rekola: Ei sumua miekalla

Ritva Kolehmainen, 8.5.2016

Kustannustoiminta on ollut myllerryksissä viime vuosina. Monet vanhat kunnon kustannustalot eivät paljon runoja julkaise. Uusia kustantamoja syntyy, vaan niiden perässä ei tahdo pysyä. Posti toi minulle yllätyksenä Anna-Liisa Rekolan Ei sumua miekalla -kokoelman, josta ilahduin. Rekolan kaksi ensimmäistä kokoelmaa, Tihenevässä hämärässä (2010) ja Syksyn valo on ovi (2013) julkaisi TAI-teos. Arvostettu pienkustantaja on nyttemmin lopettanut julkaisutoiminnan. Rekola…

Lue lisää

Inger-Mari Aikio, Miro Mantere: Aurinko juo kermaa

Janne Löppönen, 26.4.2016

Aurinko juo kermaa (Beaivváš čuohká gaba) on pohjoissaameksi kirjoittavan, toimittajana ja elokuvaohjaajanakin työskennelleen Inger-Mari Aikion sekä äänitaiteilija ja muusikko Miro Mantereen yhteistyönä syntynyt ”runomusiikkiteos”. Teos koostuu kirjasta ja cd-levystä, jolla Aikio esittää runojaan Mantereen musiikin säestyksellä.  Teos on myös kaksikielinen, jokainen runo on sivulla sekä pohjoissaameksi että suomeksi, ilmeisesti Aikion itsensä kääntämänä. Kumpaakin kieltä osaava…

Lue lisää

Outi-Illuusia Lilja: Värillisiä ihmisiä

Niina Holm, 5.4.2016

Outi-Illuusia Liljan toisen runokokoelman rehevä ja runsas kuvasto kieppuu liikkeessä, tulemisen hämmästyttävässä tilassa. Viimeisteltyjen, asemiinsa ja maisemiinsa lukittujen kuvarunojen sijaan Värillisiä ihmisiä -teos tarjoaa impulsiivista, fabuloivaa kuvavirtaa. Kokoelma nojautuu runokielen mielikuvia synnyttävälle visuaaliselle voimalle. Liljan esikoisteos, runokokoelma Memo, ilmestyi omakustanteena vuonna 2007. Värillisiä ihmisiä on Liljan ensimmäinen kustantamon julkaisema runoteos. Teos tarjoaa impulsiivista, fabuloivaa kuvavirtaa….

Lue lisää

Claes Andersson: Aamu meren rannalla. Sisäänhengitys, uloshengitys.

Arto Vaahtokari, 26.3.2016

Claes Andersson jatkaa uusimmassa kokoelmassaan vanhan miehen tuntojen kuvaamista, missä vanhenevan runoilijan ääni kuuluu selvästi. Andersson käsittelee sekä tätä hetkeä että muistelee elettyä. Hän pohtii myös jälkeensä jäävää maailmaa. Kokoelman alku koostuu runoista, joissa vuoroin palataan runoilijan henkilökohtaisiin muistoihin, vuoroin taas tehdään yhteiskunnallisia kannanottoja; Anderssonhan toimi Vasemmistoliiton puheenjohtajana 1990-luvulla ja kulttuuriministerinäkin Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa….

Lue lisää

Riikka Palander: Seeprakivi

Laura Kärkäs, 7.3.2016

”Polut kohisevat / ei minussa ole enää kohtaa jota vesi ei olisi koskettanut” Riikka Palanderin (s.1986) Seeprakivi on matka Tansaniaan, luonnon, aistien ja ykseyden äärelle. Runoissa matka taittuu tien pölyssä, vesiputouksen sumussa, kylästä toiseen, itsestä ulos ja takaisin sisäiseen maailmaan. ”Puut pysähtyvät / tie sulkeutuu / nousee jyrkkä ruoho – / matka kääntyy sisään” Teos…

Lue lisää

Juho Otranen ja Kai Kyösti Kaukovalta: Tulilanka: Runoja syksystä syksyyn

Juhana Henrikki Harju, 15.2.2016

Suomalaisessa runoudessa kahden tai useamman tekijän kirjoittamat teokset ovat harvinainen ilmiö. Juho Otranen ja Kai Kyösti Kaukovalta ovat kirjoittaneet yhteisrunoteoksen, joka käsittelee vuodenkiertoa viiden (sic) eri vuodenajan kautta. Kaukovallalla on takanaan mittava tuotanto runoutta ja näytelmiä, sen sijaan Otranen ei ole aikaisemmin julkaissut omia teoksia. Suomalaisessa runoudessa odotuksenmukaisesta yksitekijäisyydestä ovat aiemmin poikenneet esimerkiksi Erkka Mykkänen…

Lue lisää

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto