Nuori Voima -lehdelle uusi päätoimittaja

Kiiltomadon ilmoitustaulu on kirjallisuustapahtumien menopalsta. Ilmoitustaulu on avoin myös alan tiedotteille ja uutisille. Ilmoitustaulun käyttäjien tulee rekisteröityä.

Nuori Voima -lehdelle uusi päätoimittaja

ViestiKirjoittaja nuorenvoimanliitto » 24.09.2014 14:38

LEHDISTÖTIEDOTE 24.9.2014
JULKAISUVAPAA HETI


NUORI VOIMA -LEHDELLE UUSI PÄÄTOIMITTAJA


Nuori Voima - ja Kritiikki-lehtien uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi on valittu FM Maaria Ylikangas (ent. Pääjärvi). Ylikangas on toiminut aiemmin kirjallisuuskriitikkona ja tutkijana.

Ylikankaan mukaan Nuori Voima on sivistynyt ja laaja-alainen kirjallisuuslehti. Hän aikoo viedä lehden entistä vahvemmin internetiin, lisätä taiteidenvälisyyttä ja lehden avoimuutta. – Vuorovaikutus, uusien kirjoittajien löytäminen ja kirjallisuuden erilaiset kytkökset yhteiskuntaan ja taiteisiin ovat oivaa työmaata kulttuurilehdelle, linjaa Ylikangas.

Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajan Aina Bergrothin mukaan päätös oli yksimielinen, vaikka hakijoiden joukko oli kovatasoinen. – Sukupuoli ei tässä valinnassa merkinnyt mitään, mutta on hauskaa, että pätevin hakija oli tällä kertaa nainen. Lehdellä ei ole ollut naispuolista päätoimittajaa miltei kahteenkymmeneen vuoteen sen jälkeen kun Tarja Roinila ja Silja Hiidenheimo lopettivat vuonna 1997, kertoo Bergroth.

Ylikangas seuraa tehtävässä lehtien nykyistä päätoimittajaa Martti-Tapio Kuuskoskea 1.1.2015 alkaen.

Vuodesta 1908 ilmestynyt Nuori Voima tunnetaan tinkimättömänä ja korkeatasoisena filosofispainotteisena kirjallisuuslehtenä. Lehti ilmestyy viitenä numerona vuosittain. Nuori Voima -lehden perinteisten numeroiden ohessa ilmestyy kaksi kertaa vuodessa kirjallisuuskritiikkeihin keskittyvä Kritiikki-lehti, jonka tarkoituksena on olla osaltaan elvyttämässä suomalaista kirjallisuuskeskustelua. Molempia lehtiä julkaisee Nuoren Voiman Liitto ry.



Lisätietoja, haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Toiminnanjohtaja Laura Serkosalo
p. 044 207 4650
laura.serkosalo(at)nuorenvoimanliitto.fi

Päätoimittaja Maaria Ylikangas
p. 045 257 4662
maaria.paajarvi(at)gmail.com
nuorenvoimanliitto
 
Viestit: 121
Liittynyt: 22.02.2011 13:51

Paluu Ilmoitustaulu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 17 vierailijaa

cron