Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Menestyskokoelman valovoimainen ja haikea jatko-osa

Outi Hytönen, 21.11.2018
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 291 s., Aula & Co 2018 Kääntäjä(t): Kristiina Drews

Kustantamot suhtautuvat hyvin varauksellisesti novellien, saati sitten käännösnovellien menestysmahdollisuuksiin. Siivoojan käsikirjan (2017) suosio on ollut iloinen vastalause ennakkoluuloille. Syksyllä 2018 ilmestynyt Siivoojan käsikirja 2 jatkaa ensimmäistä kokoelmaa järjestysnumerolla, joten siltä on vaikea olla odottamatta mitään vähempää kuin menestyksekkäältä ykkösosalta.

Englanniksi kokoelmat ovat ilmestyneet Yhdysvalloissa vuonna 2015 yhtenä kirjana A Manual for Cleaning Women. Selected Stories. Postuumisti ilmestyneeseen kokoelmaan on koottu valikoima Lucia Berlinin (1936‒2004) novellien parhaimmistoa. Siivoojan käsikirja sai lehdissä ja blogeissa erittäin positiivisen vastaanoton. Joissain kirjastoissa lainausjono venyi jopa vuoden pituiseksi.

Hehkutus ei ole aiheetonta Siivoojan käsikirjan toisenkaan osan kohdalla.

Lukijan odotuksia nostetaan vielä ylistävillä johdanto- ja jälkisanoilla, jotka on julkaistu molemmissa suomenkielisissä kokoelmissa. Berlinin tekstejä kuvataan ennen muuta yllätyksellisiksi, niin juonenkäänteiltään kuin kielikuviltaankin. Eikä hehkutus ole aiheetonta Siivoojan käsikirjan toisenkaan osan kohdalla.

Monet Berlinin novellit pohjaavat omaelämäkerrallisiin tapahtumiin ja paikkoihin. Alaskassa syntynyt Lucia Berlin asui lapsena kaivospaikkakunnilla, nuorena Chilessä, opiskelijana New Mexicossa ja myöhemmin vielä Meksikossa, Kaliforniassa ja Coloradossa. Hän työskenteli muun muassa sairaanhoitajana, siivoojana ja opettajana. Berlin oli naimisissa kolmesti, kamppaili alkoholismin kanssa ja kärsi myös skolioosista. Monissa novelleissa kertojan taustasta löytyy yhtymäkohtia näihin värikkäisiin vaiheisiin, mutta omaelämäkerrallisista teksteistä ei silti ole kyse.

Aiheiden ja miljöiden puolesta Siivoojan käsikirja 2 jatkaa samalla kattauksella kuin ensimmäinen osakin. Ilmaisu on yhtä pontevaa ja tarinat yhtä vauhdikkaita kuin edellisessä suomennetussa valikoimassakin. Molemmat osat on suomentanut Kristiina Drews, jonka tekstiä on vaivattoman helppo lukea. Englannin kielen rakenteet ovat hänen käsittelyssään sulaneet täysin suomen muodoiksi, Pohjois-Amerikan kulttuuri suomalaislukijalle ymmärrettäviksi kuviksi.

Ei kyynisyydelle

Novellien keskeisimmät henkilöt ovat naisia, joista monilla ei mene kovin hyvin. On alkoholisteja, varattomia, sairaita, pahoinpideltyjä ja miesten hylkäämiä. Hankalista tilanteista huolimatta Berlinin novelleissa on aina huumoria ja hehkuvaa iloa.

Naiset selviävät kaikesta tai ainakin jokaisessa novellissa on toivoa. Usein se kasvaa asenteen ja huumorin kautta. Koskaan ei mene niin huonosti, etteikö huonomminkin voisi mennä! Tunnelma on usein vaikeuksienkin keskellä melkeinpä hilpeä.

Koskaan ei mene niin huonosti, etteikö huonomminkin voisi mennä!

Novellissa ”Mijito” kodittomaksi jäävän tytön Jesus-vauva kuolee lopussa. Loppu tiivistää havainnollisesti Berlinin tavan käsitellä äärettömän surullisia asioita ja yhdistää mukaan paradoksaalisen epäsopivaa huumoria:

”Amelia. Tajuatko sinä, että Jesus on kuollut?”
”Joo, tiedetään. Lo sé.” Ja sitten hän sanoi englanniksi: ”Fuck a duck. I’m sorry.” (s. 222)

Jonkun toisen kirjailijan kerronnassa moinen yhdistelmä tarkoittaisi kyynisyyttä, mutta Berlinin novellien henkilöt menevät eteenpäin ja innostuvat pienistäkin mahdollisuuksista parempaan elämään. Valo jää aina voitolle.

Sallyn luona

Sallysta puhuttaessa kerronta rauhoittuu ja muuttuu pohdiskelevammaksi. Sally on kertojan sisko, jolla on keskeinen rooli viidessä Siivoojan käsikirja 2:n novellissa. Tilanne on jokaisessa novellissa sama: Sallylla on pitkälle edennyt syöpä, eikä hänellä ole enää paljoa elinaikaa jäljellä. Kertoja on tullut Yhdysvalloista Meksikoon ollakseen siskonsa lähellä ja tämän lasten tukena.

Novelleissa ”Äiti” ja ”Tuskien temppeli” siskokset muistelevat alkoholisoitunutta äitiään. Myös novelleissa ”Hei sitten” ”Itkupilli” ja ”Odota hetki” muistellaan menneitä ja palataan aina muisteluista takaisin Sallyn vuoteen ääreen.

Sallyn kautta kuolemasta ja luopumisesta tulee Siivoojan käsikirja 2:n keskeisin aihe, jota käsitellään myös muissa kokoelman novelleissa. Valikoimassa on ensimmäistä osaa haikeampia sävyjä.

Huumori ja elämänilo eivät tarkoita, että Berlin löisi leikiksi. Luopumisen tuska ei vähene reippaalla toiminnalla. Tummemmat sävyt syventävät tekstejä ja tekevät Siivojaan käsikirja 2:sta jopa ensimmäistä osaa vaikuttavamman kokoelman.

Varikset pihapuussa

Berlin keskittyy kerronnassaan henkilöihin, dialogiin ja tapahtumiin. Miljöötä kuvaillaan minimaalisesti. Siivoojan käsikirja 2:n kahdessa viimeisessä novellissa tyyli muuttuu. Niistä muodostuu Berlinin tekstien kattavan valikoiman iltarusko, joka lempeästi laskee lukijan kovasta maailmasta lempeään kehtoon. Räväkkä berliniläinen kerronta muuttuu haaveelliseksi tunnelmoinniksi, kun kertoja novellien aluissa pohtii kuolemaa, tähyilee vuorimaisemaa ja havainnoi pihapuun variksia.

Tummat sävyt syventävät tekstejä ja tekevät Siivojaan käsikirja 2:sta jopa ensimmäistä osaa vaikuttavamman kokoelman.

Varikset ovat metafora koko novellien kirjalliselle maailmalle. Eräänä päivänä kertoja huomaa sattumalta, että pihapuu on täynnä variksia. Ne saapuvat illalla parvena raakkuen, laskeutuvat vaahteran oksille lehtien peittoon ja vaikenevat.

Satuin olemaan taloni etukuistilla, kun näin ne ensimmäisen kerran. Olin ollut kaupungilla, ja minulla oli kannettava happisäiliö mukana; istuin kuistin keinussa ja katselin illan valoja. Yleensä istun takapihan kuistilla, minne normaali ilmaletkuni ulottuu. Joskus katson siihen aikaan uutisia tai laitan illallista. Toisin sanoen voisi olla täysin mahdollista, ettei minulla olisi aavistustakaan, että se tietty vaahterapuu on auringonlaskun aikaan täynnä variksia.” (s. 263‒264)

Sitten kertoja pohtii, mitä häneltä on elämässä jäänyt huomaamatta, koska hän on ollut ”takapihan puolella, kun pitäisi olla etupihalla” (s. 264). Samalla tavalla Berlinin kylläisestä kirjallisesta maailmasta voisi jatkaa moneen suuntaan ja havaita aina uusia puolia. Rönsyilevissä kertomuksissa Berlin nappaa kiinni mielenkiintoisista henkilöistä, kertoo tapauksen elämän varrelta ja jättää sitten tuttavuudet ajelehtimaan oman onnensa nojaan.

Episodiromaanien luvut ovat usein novellimaisia, mutta harvoin novellikokoelmasta tulee yhtä romaanimaista tuntua kuin Berlinin novelleista. Kertoja itse on usein osallisena, muttei tapahtumien keskiössä. Silti Siivoojan käsikirjat voisivat hyvinkin muodostaa katkelmallisen episodiromaanin, kun kahden kokoelman novellit järjestäisi miljöön ja iän mukaan uuteen järjestykseen.

Berlinin tekstien elämänilo ja huolettoman vapaa tunnelma kannustavat ajatusleikkeihin. Kokoelman jälkimaku: valovoimaa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto