Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Esseekonkari kommentoi aikamme vitsauksia

Markku Soikkeli, 15.4.2018
Markku Envall: Tavaratalo taivasalla ja muita esseitä 225 s., WSOY 2018

Esseeproosa on kuin lukijan puolesta täytetty sanaristikko. Lukijan tehtäväksi jää arvioida, miten helppoihin kysymyksiin on annettu vaikeita vastauksia – täsmällisyydestä tinkimättä.

Kun esseekonkari Markku Envall haluaa esimerkiksi kommentoida markkinataloutta, hän ei suinkaan aloita johtajien osinkotuloista, vaan valjastaa käyttöön kertojaäänen:

Kävelen sakeassa ihmisjoukossa telttakatosten välistä kujaa. Vastaan tulee keski-ikäistä ja vanhempaa väkeä, monet näyttävät olevan paikalla enemmän tapahtuman kuin ostamisen takia.

Näin alkaa Envallin nimiessee uudessa kokoelmassa Tavaratalo taivasalla. Näemme kirjoittajan kotoisassa ympäristössä, maalaismarkkinoilla, missä hän paljastaa jotain olennaista itsestään sanavalinnoilla. Ihmisjoukko on ”sakea” ja heidän toiminnastaan tehdään kattava tulkinta (”näyttävät”) käytöksen perusteella. Kertoja kuvailee seuraavaksi omia lapsuusmuistoja markkinoista, mutta irtaantuu tulkinnassa persoonansa yläpuolelle: ”maalaisuus” ei pyri nykyään vetoamaan perinteisiin vaan ”elintarviketuotteiden alkuperään”.

Arki- ja taide-esseiden julkaisemisessa Envall on omaa luokkaansa.

Tällainen taktiikka, henkilökohtaisen yleistettävyyttä kommentoiva analyysi, on omiaan arkiesseeksi kutsutulle tekstityypille. Arkiessee on sekulaari vastine vanhan ajan katekismuksille, joiden tehtävä oli selittää abstraktit käsitteet kansantajuisesti.

Arki- ja taide-esseiden julkaisemisessa Envall on omaa luokkaansa. Vuodesta 1996 alkaen hän on julkaissut yhteensä yhdeksän kokoelmaa esseitä, joiden särmikkyys perustuu henkilökohtaisen kokemuksen yleistettävyyteen. Envallin pitkälliset kokeilut aforismien ja fragmenttien parissa vahvistavat, että sanaristikkomainen täsmällisesti toteaminen on hänen taidettaan.

Finlandia-palkitusta aforismikokoelmasta (Samurai nukkuu, 1989) on pian kolme vuosikymmentä ja miltei yhtä monta teosta. Envallin tuotteliaisuuden taustalla on kirjallisen semiotiikan korkea harrastuneisuus ja pitkä oppineisuus. Se motivoi ylittämään akateemiset tulkinnat ja lajityyppien rajat. Envallin kaltaiselle semiootikolle on omiaan tarkastella vaikkapa maalaismarkkinoita merkkien ja merkitysten sirkuksena, kunhan saa vetää siitä omat johtopäätöksensä.

Envallin tuotteliaisuuden taustalla on harrastuneisuus ja pitkä oppineisuus.

Eivät ne tulkinnat mitään maailmanselityksiä ole, mutta antavat edes hetkeksi uuden näkökulman liian tutuksi muuttuneisiin klassikoihin tai arjen aiheisiin.

Kun luen Envallin esseetä Gogolin Kuolleista sieluista (1842) tai Leinon Helkavirsistä (1903; 1916), en tosiaankaan opi mitään uutta teoksista itsestään, mutta muistan jotain omaksi koettavaa niiden lukemisesta. Esimerkiksi Gogolille ominainen komiikantaju edellyttää sivulauseisiin eksymistä, muistuttaa Envall. Tämä on parasta lääkettä ”aikamme vitsaukselle”, pakkohuumorille.

Arki on korkeaa, taide arkea

Esseekirjallisuudella on oma jutusteleva logiikkansa, joka eroaa tietotekstien tavasta johdatella lukijan ajatusta. Aiheensa mukaan retorisia ja kerrontakeinoja valitseva essee kuuluukin perustellusti proosan puolelle.

Arkiesseissä aiheet eivät vanhene, mutta eivät myöskään lupaile sellaisia sensaatiomaisia makupaloja kuin vaikkapa matkaesseiden pitkässä perinteessä. Riittää, että arkiesseet muistuttavat pedantin tulkitsemisen nautinnoista.

Tavaratalo taivasalla -kokoelman kahdestakymmenestä tekstistä puolet on taide-esseitä. Niissäkin kiinnostavuuden kriteerinä toimii kirjoittajan persoona. Tarjolla on seitsemänkymppinen professoriluonne, joka elää ilman nettiä ja televisiota murahdellen myönteisiä lausuntoja ikätovereidensa Ian McEwanin ja Merette Mazzarellan romaaneista. 1990-luvun esseissä Envall saattoi puhua paljon myös perheestään, mutta nyt perheenjäsenten tilalla on kirjahyllyn konservatiivinen kaveripiiri.

Tarjolla on seitsemänkymppinen professoriluonne, joka elää ilman nettiä ja televisiota.

Envallin kaltaiselle kirjanoppineelle arki on haaste, joka on selätettävissä tarkkailijan tulkinnoilla ja keskeytettävissä klassikkoteosten väliintuloilla. Klassikoiden kanonista asemaa hän ei kommentoi, mutta niiden arvovalta käy ilmi epäsuorasti. McEwanin kaltainen postmoderni kirjoittaja on jo poikkeama kaanonista. Envall kuitenkin selittää löytäneensä tämän teokset ”sattumalta” ja että käännösteosten runsaus pakottaa tällaiseen satunnaisuuteen. Akira Kurosawan elokuvalle (Köyhän pikajuna, 1970) omistettu kirjoitus perustellaan puolestaan sillä, että elokuvassa on novellisykliä muistuttava episodirakenne.

Eivät tällaiset selittelyt esseiden analyysiä heikennä, päinvastoin. Selitysten ansiosta yksittäiset esseet linkittyvät samaan teemaan. Näemme miten sama asia voi sijaita ihmisten ”moraalisessa avaruudessa” hyvinkin etäällä toisistaan. Kirjan avainmetaforan mukaisesti elämme ”tavaratalossa taivasalla”.

Toteutuneiden muotojen taidetta tutkimassa

Tekijänsä ääneen fokusoivissa katkelmateksteissä Envall on ollut aina parhaimmillaan. Aforismisarjoja hän alkoi koota ja tutkia jo 1980-luvulla. Aforismi lajina vain tuntuu kokeneen inflaation hokemien ja kuvameemien aikakaudella. Tästä ympäröivän viestimaiseman muuttumisesta Envall itse tuntuu olevan vain etäisesti tietoinen.

Kun Envall esimerkiksi esittelee kansan- ja raamatunomaisia aforismeja veistellyttä Uuno Poikosta, kirjailijakuva on kuin höyrykoneen aikaisesta Suomesta. Sama pätee Kullervo Rainion runoparodioihin (1946) ja Aino Kassisen ennustuskirjaan (1972). Kyse on kirjallisen perinteen ällistyttävistä marginaalitapauksista, joiden katoaminen paljastaa kokonaisten lajityyppien ja lukemisperinteiden hiipumisen.

Marginaalitapausten katoaminen paljastaa kokonaisten lukemisperinteiden hiipumisen.

Essee esseeltä Envall vapauttaa itseään kirjallisuustieteen oppilastista ja keskittyy sanataiteen toteutuneisiin ilmaisumuotoihin, ”fenotyyppeihin”, niin kuin hän itse vertaa. Tällainen induktiivinen analyysi ei käy keskustelua tutkimusperinteen kanssa – ja juuri siksi se tuntuu yllättävän raikkaalta niin klassikkojen kuin marginaalitapausten elvyttäjänä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto