Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Matka katoavaan totuuteen

Kirsi Laitila, 9.9.2018
Markku Pääskynen: Hyvä ihminen 198 s., Tammi 2018

Markku Pääskynen (s. 1973) punoo tarinaa ihmisestä, joka haluaa auttaa muita ja tehdä hyvää. Hän kirjoittaa elämästään päiväkirjaansa, mutta pian tositapahtumia käsittelevät kirjoitukset alkavat sekoittua keksittyihin tarinoihin ja vääriin muistoihin.

Taustalla häilyy jatkuva vaikutelma siitä, että jokin on vinossa.

Pääskysen yhdeksäs romaani Hyvä ihminen jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä, ”Nuoruus”-osassa teoksen päähenkilö on 21-vuotias. Hän tapaa 1990-luvun lama-Suomessa kodittoman miehen ja alkaa tätä auttaessaan kyseenalaistaa oman elämänsä merkityksellisyyttä. Hän päättää lähteä kiertämään Eurooppaa ja antaa matkalla sattuman johdatella päätöksiään.

Teoksen toinen osa on nimeltään ”Nuoruuden loppu”. Päähenkilö on palannut vuosia aiemmin Suomeen, perustanut perheen ja hankkinut vakituisen työpaikan. Vaikka elämä on näennäisen moitteetonta ja onnellista, tapahtumien taustalla häilyy jatkuva vaikutelma siitä, että jokin on vinossa.

Tarpeettomuuden tuskaa

Halu olla tarpeellinen ja rakastettu panee kirjan tapahtumat liikkeelle. Teoksen päähenkilö kokee päämäärättömyyttä 90-luvun Suomessa, mutta nykylukijan on helppo samaistua hänen kokemaansa merkityksettömyyden tunteeseen.

Päähenkilö on omasta mielestään ”tarpeeton ihminen kertaa 1000” (s.185), mutta tarpeelliseksi voi tehdä itsensä monella tapaa. Teoksessa ihmisiä määritellään niin ammatin, tekojen, sukupuolen kuin ihmissuhteidenkin perusteella, vaikka päähenkilö yrittää pyristellä eroon häntä luokittelevista kategorioista.

Tarpeelliseksi voi tulla myös tekemällä hyvää, mutta aina pelkkä hyvä tahto ei riitä. Teos kuvaa tuskastuttavan osuvasti niitä seurauksia, joita liiallisella miellyttämisen halulla ja rakastetuksi tulemisen tarpeella voi olla.

Rivien välissä tapahtuu vähintään yhtä paljon kuin auki kirjoitetuissa tapahtumissa.

Kiertäessään Eurooppaa päähenkilö tutkailee ja kuvaa yksityiskohtaisesti näkemiään paikkoja. Teos onkin eräänlainen löytöretki: lukija tutkailee teoksen maailmaa yhdessä päähenkilön kanssa, mutta yrittää samalla saada selkoa teoksen tapahtumista. Mikä kerrotusta oikein on totta, mikä mielikuvituksen tuotetta?

Pääskynen ei päästä lukijaansa helpolla. Mitään ei väännetä rautalangasta, vaan lukija saa itse pohtia, päätellä ja tulkita lukemaansa. Rivien välissä tapahtuu vähintään yhtä paljon kuin auki kirjoitetuissa tapahtumissa.

Jokainen teoksen yksityiskohta tuntuu tarkoin harkitulta. Jopa usein vaihtuvat tapahtumapaikat alleviivaavat teoksen ajatusta, että totuuskin voi olla suhteellista. Istanbulissa ”rakennukset, kadut ja risteykset vaihtoivat alati paikkaa” (s. 49), Rooman alle kätkeytyy toinen, historiallinen kaupunki ja työpaikan maanalaisessa varastossa pätevät eri lait kuin varaston yläpuolella olevassa maailmassa.

Aikuisuudessa kaikki hyvin?

Aikuisuudesta kertovassa osiossa päähenkilö on saavuttanut tavoittelemansa. Hän auttaa työkseen niitä, jotka ”ovat sinkoutuneet tämän laskusuhdanteisen yhteiskunnan laitamille” (s. 13). Työ on kuitenkin muuttanut auttamisen halun rutiiniksi ja välinpitämättömyydeksi.

Yksityiselämässään mies vakuuttaa vaimolleen rakkauttaan ja kertoo vanhemmilleen ”totuudenmukaisesti” kaiken olevan hyvin (s. 134). Vähäisistä dialogeista paljastuu silti sellaista, mitä päiväkirjamerkinnöistä ei voi lukea.

Aikuisuus tai toisten auttaminen ei tarkoita sitä, että omassa elämässä kaikki olisi hyvin. Romaani kuvaa, kuinka näennäisen onnen takana voi piillä monia ongelmia silloinkin, kun niitä on vaikea nähdä tai myöntää.

Hyvä ihminen on tarina halusta olla tarpeellinen ja rakastettu.

Pääskynen tekee vaikutuksen kielellään, joka on kaunista mutta tarkkaa. Yhtäkään sanaa ei ole kirjoitettu turhaan, vaan jokainen tapahtuma ja ajatus vie kirjan juonta ja sanomaa eteenpäin.

Teoksen kerrontaa rikotaan aika ajoin erilaisilla, usein versaalilla kirjoitetuilla teksteillä. Välillä nämä tekstit ovat talon seinään raapustettuja kirjoituksia, välillä raitiovaunupysäkin katokseen kyhättyjä keskusteluja. Lyhyet tekstit imitoivat kiinnostavalla tavalla oikeaa elämää; ympäristömme on täynnä erilaisia tekstejä, joita luemme lähes huomaamatta keskustelujen ja omien ajatusten lomassa.

Etenkin teoksen alkupuolella kerronnassa on myös tiettyä tajunnanvirtamaisuutta. Muistikirjasta siirrytään miettimään lapsuutta, lapsuudesta vanhenemista ja samalla havainnoidaan ympäröivää maisemaa. Aika ajoin Pääskynen yllättää ilmauksillaan: ”mustarastaan hurja laulu” (s. 12) kaikuu lukijan korvissa vielä kirjan päättymisen jälkeenkin.

Kudelma rakastetuksi tulemisen tarpeesta

Hyvä ihminen on tarina halusta olla tarpeellinen ja rakastettu. Pääskynen rakentaa romaanistaan taitavan kudelman, joka pakottaa lukijan pohtimaan sekä teoksen yhteiskunnallista sanomaa että romaania itseään. Tarinaa kuljetetaan jatkuvasti ahdistavan rajoilla, ja teoksen päähenkilö tuntuu yhtä aikaa sekä samaistuttavalta että vieraalta.

Pääskysen romaani olisi käytävä läpi useaan kertaan, jotta siitä löytäisi jokaisen lukijalle tarkoitetun vihjeen, sillä teoksen sanoma ja tärkeimmät huomiot kätkeytyvät auki kirjoitettujen tapahtumien taakse. Kirjan loputtua lukija jää etsimään totuutta, jota ei ehkä ole tarkoituskaan löytää.

 

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto