Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Yhdessäoloa ja savunhajuisia painajaisia

Irene Vehanen, 6.10.2016
Merja Svensk: Kaksoissidos 309 s., Robustos 2016

Merja Svenskin Kaksoissidos on tekijänsä esikoisromaani, jolla on myös todellisuuspohjaa.  Päähenkilö Paula sukkuloi oman elämänsä ja Alzheimerin tautiin sairastuneen Aino-tätinsä välillä. Tämä on ollut Paulalle oikeastaan äidin korvike etäisen ja kylmän Maria-äidin sijaan, jota hän puhutteleekin etunimellä.

Elämän lopussa on samanlaista herkkyyttä ja haurasta kauneutta kuin elämän alussa.

Kirja on tyylillisesti ja aiheeltaan samastuttava. Uudemmasta kirjallisuudesta samantapaisia aiheita käsittelevät esimerkiksi Helena Sinervon Armonranta ja puhtaasti romaanipuolelta Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat, miksei myös Kirsti Ellilän Tuntemattomat. Päällimmäinen tunne on kiireetön läsnäolo. Elämän lopussa on samanlaista herkkyyttä ja haurasta kauneutta kuin elämän alussa. Sen lisäksi, että sukulaisten välit ovat keskiössä, tämäntyylisiin teoksiin liittyvät usein puutalot pihoineen, maisemat, tiet ja vuodenajat.

 Kirjailija tietää mistä puhuu

Uskon Svenskin kirjan tarjoavan samastumispintaa ja vertaistukea monelle samanlaisten asioiden kanssa painiville. Ikkunasta ulos katsovan vanhuksen näkeminen herättää herkästi syyllisyyttä: olenko tehnyt riittävästi. Monesta yksityiskohdasta näkee, että kirjoittaja tietää, mistä puhuu. Romaanin löytämistä voisi tosin helpottaa vähän räväkämpi kansi, nyt vaikutelma on valitettavan vaisu.

Harvoin, jos koskaan, olen lukenut kirjaa, jossa varsinaisen aiheen rinnalla kulkee toinen, melkein pääaiheeksi nouseva teema. Teksti on psykologisesti uskottavaa kuvatessaan, millaisia asioita suru voi nostaa pintaan. Nainen näkee yö yön jälkeen unia, joissa haisee savu. Mihin tämä liittyy, ratkeaa kirjan kuluessa.

Erilaisia naisia

Yksin asuva päähenkilö tuo vaatimattomuudessaan mieleen Auli Mantilan Varpunen-romaanin (2005) Inkeri Ahon. Paula ei ole juuri tottunut miesten päitä kääntämään. Tarinassa hänen tuekseen löytyy Juha, joka kaiken muun ohessa muistuttaa häntä itsestä huolehtimisen tärkeydestä.

Sairaanhoitajaksi valmistunut mutta äitinsä painostuksesta työnsä naistenklinikalla leikkipuisto-ohjaajaksi vaihtanut Paula viihtyy työssään. Tähän liittyvä maahanmuuttoaihe vaikuttaa osin keinotekoiselta.

Svensk kirjoittaa vakavista aiheista paikoin nautittavan herkullisesti.

Äitisuhde tuntuu paikoin melkein epäuskottavan kylmältä. ”Kuin mädäntyneet mustikat kuolleen sian perseessä. Niin oli äiti sanonut kahdeksanvuotiaan Paulan silmistä itkuun päätyneen riidan lopuksi.” (s. 10) Sinänsä muotiliikkeen omistaneen Marian etäisyys kolmeen lapseensa ei ihmetytä, mutta melkoisen hirviömäinen kuva tästä syntyy. Antti-poikaan Marian välit ovat hivenen muita lapsia paremmat ilmeisesti siksi, että pojan arvot ovat lähempänä hänen arvojaan kuin esimerkiksi Paulan, josta ”elämän nautintojen tavoittelu tuntui yhtä tarpeelliselta kuin muinaiskreikan opiskelu”. (s. 20) Esikoinen Leena on tehnyt omat johtopäätöksensä ja muuttanut ulkomaille lähes tavoittamattomiin. Antin Otso-poika on Paulalle läheinen ja tärkeä kummilapsi.

Romaanissa avataan sukupuuta isovanhempiin asti, ja sitä kautta moni asia saa selityksensä. Myös Paula, joka kokee ulkoisestikin poikkeavansa sukulaisistaan, löytää samastumiskohteen: ”Paula oli ollut helpottunut. He olivat samanlaisia, hän ja Hulda-mummo.” (s. 37)

Svensk kirjoittaa vakavista aiheista paikoin nautittavan herkullisesti. Salaisuuksien verhoa raotetaan dekkarimaiseen tapaan vähän kerrallaan ja jännite säilyy loppuun asti.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto