Kirjat ja kirjallisuus ovat tärkeitä mielelle, mielialalle ja mielenterveydelle. Sen on huomannut jokainen kirjan rakastaja, mutta yhtä varmasti moni muukin. Kirja lohduttaa, neuvoo, on kaveri, auttaa unohtamaan ja muistamaan – lyhyesti sanoen on mukana elämässä ja antaa näkökulmaa ja näköalaa. Taide ja sen osana kirjallisuus kokonaisuutena kuvaa hämmästyttävän tarkasti aikakautensa ilmiöitä, ajatussuuntia ja ideologioita sekä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita ja niiden muutoksia.

Kirjallisuudella tuntuu olevan myös kyky aavistaa tulevaa. En tällä tarkoita ennustamista, vaan ajatusten, mielialojen ja ideoiden vaistoamista ja ennakointia. Kirjallisuudesta saa jonkin usein selittämättömän tunteen tulevasta. Tämä herkkyys tuntuu koskevan kaikkea taidetta. Ajatellaanpa vaikka Sibeliuksen Finlandiaa vuodelta 1899. Tai Jules Verneä.

Kirjallisuus kuvaa hämmästyttävän tarkasti aikakautensa ilmiöitä.

Kirjallisuuden yhteyttä mielenterveyteen peilataan usein kirjailijoiden kautta. Mielisairaalassa onkin moni kansakunnan kaapin päälle nostettu kirjailija ollut hoidettavana ja varmasti paljon muitakin skribenteistä isoihin ihmisen ja yhteiskunnan kuvaajiin.

Kaikki tietävät, että Aleksis Kiveä hoidettiin Lapinlahdessa. Professori Kalle Achté on psykiatrina mielenkiintoisella tavalla analysoinut niin Kiven kuin Uuno Kailaan mielen terveyttä ja sairautta.

Kirjailijat ovat varmaankin herkempiä mielenterveyden häiriöille kuin väestö keskimäärin. He tarkkailevat omaa ja toisten käyttäytymistä, yhteiskunnan ilmapiiriä ja sosiaalisia suhteita varmaankin tarkkanäköisemmällä ja myötäelävämmällä tavalla kuin ihmiset keskimäärin. Ehkä he siksi ahdistuvat ja masentuvat herkemmin. En tiedä.

Mielenterveys ja sen häiriöt koskettavat meitä kaikkia samoin kuin kirjailijoita. Meidän muiden kohdalla sitä ei ehkä nosteta sellaisena ilmiönä esille. Syyt sairastumiseen lienevät kuitenkin vähintään samansuuntaisia.

Herkkyys, tietyn tyyppisiin olosuhteisiin joutuminen, asenteet ja psyyklen rakenteet määrittävät hyvinkin mielen suuntaa. Suhtaudumme lisäksi mielen järkkymiseen toisella tavalla kuin somaattisiin sairauksiin.

Suhtautumisemme on usein leimaavaa. Sairas peittelee sairauttaan ja pelkää sen tulevan ilmi, omaiset vaikenevat ja yhteisö ympärillä ei ehkä ole huomaavinaan. Murtunut käsi tai syöpä voidaan kertoa kaikille. Kuitenkin myötätunto ja auttaminen saattaisivat olla tärkeitä sairastuneelle.

Oikeampi asenne voisi olla sairastumisen suhteuttaminen: toinen on herkempi sairastumaan mielen tai ruumiin tautiin, toinen joutuu olosuhteisiin, joissa sairastuu. Onko lopputuloksena nuha vai masennus voi olla aika sattumanvaraista. Miksi siis kohdella eri tavalla?

Kirjallisuus on sivistystä ja sivistys luo toivoa.

Suomen Mielenterveysseura täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Juhlavuoden teema on toivoa, iloa, voimaa. Juhlimisemme yhdeksi tavaksi nousi kirjallisuus ja sen yhteys mielenterveyteen. Ehkä asiaan vaikutti sekin, että 10. lokakuuta on paitsi suomalaisen kirjallisuuden päivä myös Maailman terveysjärjestön julistama Maailman mielenterveyspäivä. Asiassa on rakennettu yhteys myös Suomen satavuotiseen itsenäisyyteen ja sivistyksen merkitykseen kansakunnan rakentamisessa ja yhteiskunnan ylläpitämisessä.

Toivolla on selkeä tilaus yhteiskunnassa – ja kirjallisuudella on siinä merkittävä rooli. Kirjallisuus on sivistystä ja sivistys luo toivoa. Toivo on rakennuspuu parempaan maailmaan, Suomeen ja yhteisöihin.

Kirjastot ovat tärkeitä matalan kynnykset paikkoja meille kaikille. Kirjallisuuskiertueeseemme saimme mukaan Helsingin kaupunginkirjaston 36 kirjaston, 36 vieraan ja 36 toivoa antavan teoksen voimalla. Lokakuun 10 päivänä tapahtuma huipentuu Maailman mielenterveyspäivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kymppikymppi -kampanjaksi eri puolilla Suomea.

Kiertueen avajaistilaisuudessa minulta kysyttiin, mikä kirja herättää toivoa. Kysymys on siten hankala, että mikä hyvänsä kirja voi sen tehdä. Masentavinkin kertoo ongelmasta, ja vaikka siinä ei olisi ratkaisua, antaa se pohjaa ratkaisun etsimiselle.

Runo usein tiivistää sanoman. Tässä suhteessa löysin toivon ja tulevaisuuden kannalta todellisen helmen. Kaikesta mitä teemme, jää jälki ja itse ratkaisemme, mitä se merkitsee ja jälkeemme tulevat voivat käyttää sitä. Arvo Turtiainen, Stadin Arska, julkaisi kokoelmassaan Palaan kotiin runon Hajamietteitä. Se on kiinteä, kolmiosainen runo.

I osassa runoilija kysyy turhaako kaikki.
II osassa runoilija todistaa ajan vääjäämätöntä kulkua.
III osa kuuluu seuraavasti:

Mutta kuka voittaa työn tekijän?
Hän kaivaa ojan, se säilyy
hänen kuolemansa jälkeen.
Hän rakentaa talon, siinä se seisoo
tuulta ja taivasta vasten.
Hän ajattelee ajatuksen, sanoo sanan.
Ne ovat virta olevasta tulevaan.
Ne ovat viitta ja kulmakivi.

 

Pentti Arajärvi
Suomen mielenterveysseuran puheenjohtaja