Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Savulinnun laulu korvissani

Niina Holm, 5.4.2016
Outi-Illuusia Lilja: Värillisiä ihmisiä 96 s., ntamo 2015

Outi-Illuusia Liljan toisen runokokoelman rehevä ja runsas kuvasto kieppuu liikkeessä, tulemisen hämmästyttävässä tilassa. Viimeisteltyjen, asemiinsa ja maisemiinsa lukittujen kuvarunojen sijaan Värillisiä ihmisiä -teos tarjoaa impulsiivista, fabuloivaa kuvavirtaa. Kokoelma nojautuu runokielen mielikuvia synnyttävälle visuaaliselle voimalle.

Liljan esikoisteos, runokokoelma Memo, ilmestyi omakustanteena vuonna 2007. Värillisiä ihmisiä on Liljan ensimmäinen kustantamon julkaisema runoteos.

Teos tarjoaa impulsiivista, fabuloivaa kuvavirtaa.

Risto Oikarinen tavoitti Värioppi-kokoelmassaan (Otava 2012) värien monet merkitykset. Oikarinen piirsi tunteiden kirjon värikarttaa, ja pohti elämysten ja kokemusten värittymistä. Toisin kuin Oikarinen, Lilja ei ole lähtenyt kokoelmassaan pitkälle viedyn koherenssin ja temaattisen kehittelyn tielle.

Liljan runot pakenevat ilmeisimpiä tulkintoja. Esimerkiksi Värillisten ihmisten värit eivät viittaa rotuominaisuuksiin, vaan lähinnä tietyn ihmistyypin emotionaalis-sosiaaliseen sijaintiin ja mielenmaisemaan. Tekstit eivät silti ole vailla monia merkityksiä, yhteiskunnallisiakin. Myös kuvitellut muutokset ovat toivottuja ja todellisia.

 

Aitoa sepitettä

Vaikka Liljan runomaailma on juurtunut arkiseen ja luonnolliseen, yltää se yli ajan, paikan ja todeksi ymmärretyn. Runo Valkoinen ihminen alkaa tehokkaan ja etäisen mielenmaiseman kuvauksena, mutta päättyy fantastiseen katukissojen ja -soittajien yhteiskonserttiin. Värit sekoittuvat, maailmat limittyvät.

Lilja on runoilijana aidoimmillaan ja tuoreimmillaan, kun hän kuvittelee ja sepittää vapautuneesti.

”Valkoinen ihminen/ pidättelee hengitystään kassalla,/ jolla maksetaan muovileluisilla kolikoilla./ Kassa on digitaalinen./ Kaupan ulkopuolella on patsaita.// Kivinen marmorirystynen/ lyö rytmiä pöydän reunaan/ ja ulkona kaiteen reunaan,/ kun valkoinen ihminen/ katsoo taakseen/ ja takoo askelia käytävää pitkin/ kirjastoon, kuppilaan, kuntosalille./ — / Kissat menevät kaiken läpi/ etunenässä suuri, oranssinpunainen/ jonka viiksistä joka toinen on musta/ ja joka toinen valkoinen.” (s. 83-86)

Väitän, että Lilja on runoilijana aidoimmillaan ja tuoreimmillaan, kun hän kuvittelee ja sepittää vapautuneesti. Oli runon aiheena tai havainnon kohteena sitten putkiremontti, varpusparvi tai ajoneuvo, ei tekstien esittämä todellisuus muistuta tai edes tavoittele tuntemaamme.

”Linnut ovat savua/ Ihmiset luulevat, että ne ovat savua/ ja jättävät rauhaan,/ ne kuljettavat savunriekaleita nokissaan/ ripustavat niitä kohtiin,/ joissa on tapahtunut jotain merkittävää”. (Savulinnut, s. 25)

 

Maailmaa kuvittamassa

Runous on meillä yhä useammin monitaiteista, kiinni muissa taiteissa. Lilja on paitsi runoilija myös esitystaiteilija ja graafinen suunnittelija. Lilja on tehnyt kuvittajien ja runoilijoiden välisiä yhteistyöprojekteja sekä vetänyt työpajoja, joissa runon kirjoittamista lähestytään nykytanssipohjaisen liikeimprovisaation kautta. Hän on suunnitellut ja toteuttanut tuoreen kokoelmansa ulkoasun oranssia kantta myöten itse.

Lilja on varma, vahva ja tyylikäs esiintyjä ja tulkitsija.

Lilja on varma, vahva ja tyylikäs esiintyjä ja tulkitsija. Paperilta luettuna hänen runoissaan on yllättävää keveyttä ja huolettomuutta, kuin läpi puhaltuvaa ilmaa. Vaikka parin kolmen sivun pituiset tekstit rakentuvat ja avautuvat proosarunomaisesti, on ne muotoiltu puheen rytmiä hakeviksi vapaamittaisiksi säkeiksi.

Liljan runokuvat piirtyvät epätarkasti, leikkaantuvat kesken ja muuntuvat toisiksi. Kokoelman yleisvaikutelma on sumea, viimeistelemätön, vähän sinnepäin. Mutta voidaan puhua runomaailmasta – omalakisesta ja sisäistyneestä. Se on: sitä ei voi kieltää.

 

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto