Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Postuumi kokoelma katsoo taaksepäin

Juhana Henrikki Harju, 7.8.2017
Pertti Nieminen: Vihreän läpi ei enää näe 83 s., Viisas elämä 2016

Jotkut kirjat ovat seikkailuja, jotka vievät jännittäviin tilanteisiin tai radikaalisti uusien ajatusten äärelle. Jotkut kirjat antavat toisenlaisia elämyksiä, rauhoittavat pikemminkin kuin stimuloivat. Kiinalaisen runouden suomentajana tunnetuksi tulleen, mutta runoilijana pitkän uran tehneen Pertti Niemisen (1929–2015) postuumina julkaistu kokoelma Vihreän läpi ei enää näe on kuin kuuntelisi rauhallista keskustelua puutarhassa, vihreän teen äärellä.

Kokoelma kerää yhteen teemoja, joita Niemisen runoissa on esiintynyt läpi vuosikymmenten.

Kokoelma toimii eräänlaisena loppukaneettina Niemisen tuotannolle. Se kerää yhteen teemoja, joita Niemisen runoissa on esiintynyt läpi vuosikymmenten. On luonnosta kertovia runoja, lapsista kertovia runoja, ja lopussa rakkaudesta kertovia runoja. Runot on kerätty yhteen eri aikakausilta, esimerkiksi yksi runoista on vuodelta 1949 ja eräs toinen vuodelta 1992. Liitteenomaisena osastona on Nelli Niemisen suomentamia runoja unkarilaiselta Géza Képesiltä. Tämä valikoima rakkaudesta ja kuolemasta kertovia runosuomennoksia tarjoaa eräänlaisen rinnakkaisen äänen Pertti Niemisen runoille, joissa rakkaus ja kuolema ovat myös läsnä.

Elämä ja luonto jatkavat kiertokulkuaan

Kokoelman laajin osasto ’Vihreä’ sisältää nimensä mukaisesti luontohavaintoja ja teoksen nimisäkeen. Osasto kuvaa perinteisen lyyrisesti vuodenaikojen vaihtelua keväästä talveen. Kesäisissä runoissa ollaan leikkisiä, mutta osaston parhaassa runossa myös todetaan kesän olevan rehevyydessään sittenkin jotain vähäisempää ja latteampaa kuin kevät: ”Vihreän läpi ei enää näe./ Se peittää kaiken./ On kesä, yksivärinen.” (s.28). Talveen sijoittuvissa runoissa puolestaan sulkeudutaan sisälle puolison kanssa: ”Nukutaan, nähdään/ yhteistä unta.” (s. 40). Osaston runot ovat sympaattisia mutta eivät pyri rikkomaan odotuksia tai tarjoamaan mitään tuoretta.

Osaston ’Lapset’ keskeisenä teemana on lapsuus ja perheen merkitys. Moniin Niemisen aiemmista kokoelmista on sisältynyt runoja lastenlapsista ja lapsuudesta yleensä. Tässäkin kokoelmassa lapset edustavat vilpittömyyttä vastineeksi aikuisten maailman teennäisyyksille ja omaneduntavoittelulle. Toki lapset symboloivat Niemisen runoissa myös elämän kiertokulkua, kun sukupolvet uudistuvat: ”Mutta minun silmissäni viipyy/ elämän puun latva,/ jossa hohtaa korkean päivän kirkas valo.” (s. 48).

Kokoelma tarjoaa yleisölle vielä kerran jotain tuttua, jotain lohduttavaa ja samalla kuitenkin lopullista.

Katoavuus nousee vahvana teemana esille kokoelmassa, kuten Niemisen myöhäistuotannossa muutenkin. Mikään ei ole ikuista, mutta elämä ja luonto jatkavat omaa kiertokulkuaan. Katoavaisuuden maailmassakin toiset asiat ovat kestävämpiä kuin toiset; Niemisen runoissa rakkaus edustaa jotain, kestää aikakausien yli: ”Talot homehtuvat, murenevat raunioiksi,/ ilon kukat elävät/ ja rakkaus.” (s. 9). Lainaamassani katkelmassa tulee myös esille Niemisen antimoderni asennoituminen: hänen runoissaan moderni yhteiskunta kerrostaloineen ja teknologiauskoineen edustaa aina jotain vierasta ja epäaitoa, jotain joka ei pysty tavoittamaan todellista ymmärrystä maailmasta (toisin kuin lapset).

Vielä kerran jotain tuttua

Kokoelman viimeinen osasto on nimetty lyyrisen runouden muusan Eraton mukaan, ja se sisältää kenties Niemisen suorinta rakkausrunoutta. Sävy on kaipaava, mutta kokoelman päätösrunossa rakkaus jää loistamaan: ”’rakastan sinua’,/ loistaa/ yhä kirkkaammin.” (s. 63). Ratkaisu ei yllätä, mutta toisaalta säkeiden kokemukseen on helppo samastua: jos saisi sanoa rakastetulle enää yhden asian, mitäpä muutakaan sitä sanoisi.

Vihreän läpi ei enää näe ei tarjoa uusia näkökulmia Niemisen runouteen, vaan kertaa jo tuttua. Sen tulkitseekin mieluummin eräänlaisena encore-numerona: yhtenä ylimääräisenä, joka tarjoaa yleisölle vielä kerran jotain tuttua, jotain lohduttavaa ja samalla kuitenkin lopullista. Toisaalta kokoelma toimisi kelpona johdatuksena edesmenneen runoilijan tuotantoon, mikäli Otavan julkaisemaa uran läpileikkaavaa kokoomateosta Näen syksyssä kevään (2009) ei tule kahlanneeksi läpi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto