Avaruuden terveisiä

Japanilaista science fiction -kirjallisuutta on julkaistu suomeksi hyvin vähän. Palokkalainen pienkustantamo Sharda on löytänyt herkullisen kultakimpaleen, japanilaisen scifin grand old maniksi kutsutun Shin’ichi Hoshin. Hoshin lyhytnovellikokoelma Avaruuden terveisiä osoittautui yllättävän mehukkaaksi herkkupalaksi, jota ei jokapojan hyllystä löydy, valitettavasti.

Shin’ichi Hoshi (1926 – 1997) oli japanilainen lääketehtaan omistajan poika, joka 50-luvun lopulla alkoi hankkia lisäansioita kirjoittamalla. Avaruuden terveisiä on julkaistu alunperin Japanissa 1963. Tarinoissa tuntuukin vahvana ajan patina. Hoshin lyhytnovellit ovat vain 2-15 sivun mittaisia, joten niitä ahmaisee heti muutaman kerralla. Tarinat ovat absurdeja, hauskoja, yllättäviä ja kummallisia. Lukija vedetään kerta toisensa jälkeen mukaan mitä merkillisimpiin tilanteisiin. Silti kaikki novellit eivät ole edes scifiä. Osa on kummitustarinoita, rikoskertomuksia tai vain outoja kohtauksia ihmisten elämästä. Monista tulevat mieleen Jyrki Vainosen novellit, ja lopetukset on monesti tylyjä kuin Philip K. Dickillä.

Hoshi käyttää värikkäitä, joskus jopa naurettavia kielikuvia, ja kuljettaa juonta selittävästi ja koomisen epäluontevasti. Asialla saatetaan pallotella usein pitkään, ennen kuin päästään eteenpäin. Monissa tarinoissa on sama lähtökohta: henkilö herää tai huoneessa on aseistettu mies. Sanoihan Raymond Chandlerkin aikoinaan, että jos et keksi mitään, niin pistäpä pari pyssyheppua astumaan ovesta sisään.

Hoshin novelleissa ei ole tärkeää se, miten tarinat on kerrottu, vaan se, mitä ne sisältävät. Aiheena on usein yhteiskunnan ihmisiä tasapäistävät toimet, sota ja rauha sekä kaduntallaajan typeryys. Tarinat herättävät ajatuksia ja peilaavat omaa maailmaamme scifin kautta. Hoshin parasta antia ovat pienet hulvattomat tokaisut, joilla lukija palkitaan useaan otteeseen. Avaruuden terveisiä on monipuolinen kokoelma pieniä juttuja, joita voi lukaista vaikka nukkumaan mennessä, jos tekee mieli hihittää itsensä uneen (tai nähdä painajaisia).

Huono toimitustyö on kirjan suurin puute. Kirjoitusvirheitä on luvattoman paljon. Välistä tuntuu, että kirjan suomentanut Tuula Moilanen on unohtanut, että suomen kielessä on päätteet.