Suomalainen proosa 2014

Kiiltomadon matkapäiväkirja Itämeren rannoilta pureutuu proosakirjallisuuteen.

Sain kiinnostavan tehtävän matkustaa Tallinnaan kertomaan virolaisille kääntäjille, minkälaista on suomalainen proosa 2014. Minkälaisia merkillepantavia proosakirjoja on tänä vuonna ilmestynyt?

Tehtävän mahdottomuus toimi samalla inspiraationi lähteenä. Koska tiesin yleisöni tuntevan suomalaista kirjallisuutta ennestään, jätin eturivin Finlandia-proosan kokonaan väliin ja keskityin sen sijaan kirjallisuuden vastaanotossa innostusta synnyttäneeseen kirjallisuuteen.

Mutta jotta suomalaisesta kirjallisuudesta voi sanoa jotain yksityiskohtaista, on ensin hahmotettava jotenkin sitä kokonaisuutta, jonka äärellä nyt ollaan. Aloitinkin luentoni kysymällä Tallinnan vanhassa kaupungissa Viron instituuttiin saapuneilta kuulijoiltani, mitä heille tulee ensimmäisenä mieleen suomalaisesta proosasta. Tällaisia vastauksia sain:

– Virolainen kirjallisuus tuijottaa enemmän omaa napaa kuin suomalainen. Suomalaisessa proosassa käsitellään enemmän yhteiskunnallisia laajojakin aiheita.

– Suomalaisella kirjallisuudella on useammat kuin yhdet kasvot. Se on kansainvälistä.

– Viime vuosina vaikutelma on ollut se, että suomen kielelle ei käännetä kauhean paljon ulkomaista kirjallisuutta. Suomalainen kirjallisuus ei ole kovin dialogisessa suhteessa muuhun eurooppalaiseen kirjallisuuteen.

– Viroon verrattuna Suomessa ovat historialliset aiheet yleisiä. Suomalaiskirjallisuus on luonnonläheistä. Dekkarit ja lastenkirjallisuus ovat suosittuja.

– Suomalainen kirjallisuus on virolaiseen verrattuna aihemaailmaltaan kansainvälisempää. Arvoja käsitellään myös avonaisemmin. Se näkyy esimerkiksi sotahistorian käsittelyssä.

– Historia ja historian läpikäyminen ovat leimaavia piirteitä. Nuoret naiskirjailijat ovat Suomessa hyvin esillä.

– Naisnäkökulmat ovat kiinnostavia, kuten Riina Katajavuoren Wenla Männistö. Myös suomalainen runous on laaja-alaista.

– Suomalainen kirjallisuus on moniarvoista, kaikenlaista kirjallisuutta arvostetaan. Kirjallisuuden kautta käydään myös yhteiskunnallista keskustelua.

– Naiskirjailijat ovat nousseet esille, ja Suomessa he kirjoittavat sodasta. Suomalaisten tarinaperinteessä pieniä tarinoita kirjoitetaan isoiksi. Samalla kirjallisuuden rajat piirtyvät esiin: omaelämäkerrallisuus kohtaa kaunokirjallisuuden.

*

Virolaisilla kääntäjillä on siis selvästi tarkka käsitys suomalaisesta kirjallisuudesta. Nykyisen proosan käsittämiseksi on kuitenkin hyvä käsittää taustoja, joista tein lyhyen yhteenvedon viimeisten viiden vuoden ajalta.

Suomalaisen kirjallisuuskeskustelun painopiste on tuona aikana muuttunut yhä selvemmin poetiikasta kirjallisuuden ehtoihin.  Yleisen kirjallisuuden myynti on laskenut Suomessa 2006–2013 40 %. Kirjamyynnistä onkin tullut suomalaisen proosan suurin puheenaihe. Frankfurtin kirjamessut synnyttivät yhteiseen hiileen puhaltamisen tunteen, ja viime viikot on podettu menestyskrapulaa käännössopimusten allekirjoittamisen jälkeen.

Vessapaperiskandaali

Yhtä kaikki viime aikojen näkyvin proosaskandaali käytiin vuosi sitten vessapaperikeskusteluna, jossa Suomen Kuvalehden provosoiva artikkeli proosan  tilasta sai kakat roiskumaan etenkin Tommi Melenderin tuulettimessa. Häntä haastateltiin artikkeliin, ja tapauksen vastaanotossa hän henkilöityi eräänlaiseksi proosapessimistiksi.

Melender kirjoitti kaksi blogimerkintää vessapaperiartikkelin julkaisemisen jälkeen. Hän kertoo jutun kärjistävästä ja poleemisesta luonteesta sekä sen saamasta vastaanotosta:

http://antiaikalainen.blogspot.fi/2013/10/suomi-proosaa.html

http://antiaikalainen.blogspot.fi/2013/10/suomi-proosaa-osa-2.html

Elina Hirvosen HS-kolumni Otavan vedettyä Suomen Kuvalehden skandaalinumeron kirjamessujen myyntistandeilta:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1383029930142?jako=bfc45c06069fc3ca1a5baf65daa8cab7&ref=og-url

Esiintyvä kirjallisuus

Esiintyvä kirjallisuus on toinen päätään nostava ominaisuus suomalaisessa proosassa. Isoa murrosta ei vielä ole näkyvissä, mutta keskeinen havainto on, että kirjallisuutta voi esittää monella tavalla. Kyse ei ole pelkästään lukemisesta, vaan kirjallinen julkisuus laajemmin on karkaamassa painotuotteista. Marjo Niemi ja Juha Hurme ovat omanlaisiaan esimerkkejä tästä.

Julkaisemani raportti viime kevään Prosak-proosaillasta:

http://www.luutii.ma-pe.net/perinteista-ja-kokeilevaa-proosaa/

Raporttini Runokuu-festivaalin proosa- ja runobändeistä:

http://www.luutii.ma-pe.net/proosabandi-vai-runobandi/

Kokeellisen proosa ja koivuklapi

Suomalaisen runouden synnytettyä ja ylläpidettyä poetiikasta käytävää keskustelua useiden vuosien ajan, kääntyi katse muutama vuosi sitten proosaan. Alettiin pohtia, voisiko proosa synnyttää omista kantimistaan kirjallisuuteen uudenlaisia lähestymis- ja toteutumistapoja.

Aiemmin suomalaista eturivin miesproosaa oli totuttu kutsumaan klapiproosaksi määrämittaisen lakonisenytimekkään preesenslauseensa johdosta. Proosaa on leimannut ulkokohtaisuus. Yhtäkkiä lajista kuitenkin innostuttiin uudella tavalla.

Yhtenä keskeisenä myötävaikuttajana keskustelun synnyttämisessä on ollut Mahdollisen kirjallisuuden seura. Sillä ei ole systemaattista julkaistoimintaa, mutta se on julkaissut ja julkaisee sekä proosaa että artikkeleita proosasta. MKS:n jäsenistö on vaikutusvaltaista ja laaja-alaista, ja se etsii jatkuvasti väyliä proosan soveltamiseen uusiin yhteyksiin ja kehyksiin. Kokeellinen proosa elääkin Suomessa kiinnostavia aikoja.

Näyttää siltä, että 2010-luvun suomalainen romaani on keksimättä ja kirjoittamatta. Tällä hetkellä runoudesta valuu poeettista ainesta proosaan, joka uudistaa näkyvimmin kirjallisuutta.

Antti Arnkilin pohdintaa koivuklapiproosasta parin vuoden takaa:

http://arnkil.blogspot.fi/2012/04/mika-ihmeen-koivuklapi.html

Kirjoittamani raportti proosakonferenssista parin vuoden takaa, jolloin proosan keinoista alettiin käydä aktiivisempaa keskustelua:

http://www.kritiikinuutiset.fi/proosa-muuttaa-2010-luvun-kirjallisuuden/

Tommi Melenderin kirjoitus suomalaisesta proosasta reilun neljän vuoden takaa:

http://antiaikalainen.blogspot.fi/2010/10/suomalaisesta-proosasta.html

Penjami Lehdon pohdintaa kokeellisesta proosasta viime kesältä:

https://penjami.wordpress.com/2014/06/08/kokeellinen-proosa/

Mahdollisen kirjallisuuden seuran verkkosivut:

http://mahdollisenkirjallisuudenseura.net/

Liian paljon kirjailijoita ja kirjoja

Kirjallisen kuhinan ongelmana ovat perustavalla tavalla myös laajuuden synnyttämät ongelmat. Kirjallisuuden valtava nimikemäärä ja laskeva myynti ovat saaneet kirjallisen kentän pohtimaan toimintansa ehtoja ja edellytyksiä.

Maaria Ylikankaan kaksi kirjoitusta kirjallisuuden volyymin vaikutuksista:

http://www.luutii.ma-pe.net/olipa-kerran-klyrgia-tai-kenesta-tahansa-saattoi-tulla-kirjailija/

http://www.luutii.ma-pe.net/kirjailija-ala-ole-ahkera/

Karo Hämäläisen kirjoittama kaunokirjallisuuden kastijako:

http://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/kaunokirjailijoiden-kastijako/?shared=93-e5a7b83a-999

Esseistiikka

Esseestä on tullut yksi proosan keihäänkärjistä. Kulttuuri- ja arvokeskustelua on käyty yhä selvemmin asiaproosan kentällä, jossa uuskonservatiivisuus ja liberaalit äänenpainot ovat paitsi törmänneet myös löytäneet kulttuurista kipupisteitä. Esseistiikan myötä kaunokirjallisuus on löytänyt debatoivia piirteitä, mikä on tuonut proosakirjallisuuteen eläytymistä ja lukuromaaneja laajempia tartuntoja. Samalla esseistiikan poetiikasta on käyty aktiivista keskustelua.

Kristian Blombergin artikkeli uuden esseistiikan poetiikasta:

http://www.luutii.ma-pe.net/kirjallisuutta-ilman-muotoa/

Laatimani yhteenveto suuresta esseekeskustelusta:

http://www.kritiikinuutiset.fi/suuri-esseekeskustelu/

Maaria Ylikankaan kritiikki uuskonservatiitisesta esseistiikasta:

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2012/numero-3/ahakutti-eivaiskaa

Vuoden 2014 proosakirjoja

Tätä taustaa vasten päädyin nostamaan esiin vuoden 2014 suomalaisesta proosasta nämä kirjat:

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset (Teos). Hurmeen pääteos, joka sisältää vaellusromaanikehikkonsa lisäksi asiasanahakemiston. Kyseessä on ainutlaatuinen suomalaisen kulttuurihistorian yhteenveto.

Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia). Kokeellinen proosa rakentuu fragmenteista ja synnyttää omalakisen kokonaisuutensa. Poesia on keskittynyt julkaisemaan runoutta, mutta Lomonosovin moottori muodostaa linjaan poikkeuksen.

Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina (Otava). Neuromaanin kirjoittajan vähemmän kokeellinen romaani. Yli-Juonikkaan painoarvo on hänen havainnon ja kielen tarkkuudessa, joka rakentaa hyvin omalaatuista proosamaailmaansa. Usein se on introverttiä, mutta tarkkuudessaan se viettelee lukijan maailmaansa.

Helmi Kekkonen: Suojaton (Siltala). Perinteisempi proosateos, joka on taidokkaasti ja vähäeleisesti kirjoitettu. Kriitikoiden suosikki.

Antti Arnkil: Lauantaiesseet (Siltala). Esseekirjallisuuden uusi tulokas. Arnkilin esseet eivät ole poleemisia eivätkä osallistu asiaproosa-asemasodankäyntiin. Sen sijaan esseistä huokuu pop-kulttuurin nuoruudessaan omaksuneen kirjallisen ihmisen kulttuurikäsitys ja aikuistuva antinihilismi.