Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Matka erakkorunoilijoiden maille

Siru Valleala, 23.1.2017
T’ao Yüan-Ming, Wang Wei, Po Chü-I: Viipyilevät pilvet, Vuorten sini, Korotan ääneni ja laulan 142, 182, 152 s., 2016 Kääntäjä(t): Pertti Nieminen, Pertti Seppälä

Harmaannuttaako virkamieselämä? Kaihoaako mieli vehreisiin laaksoihin ja lootuslammille, päilyville joille ja notkeisiin bambulehtoihin? Silloin on hyvä täyttää lasi makoisalla viinillä ja syventyä kolmeen klassiseen runoteokseen.

Basam Booksin (nykyiseltä nimeltään Viisas Elämä) julkaisemien runoilijoiden T’ao Yüan-Mingin, Wang Wein ja Po Chü-In mukana avautuu portti väkeviin ja herkkiin Kiinan maisemiin. T’ao Yüan-Ming eli ja vaikutti 300- ja 400-lukujen vaihteessa, ja hänet nimetään usein Kiinan klassisen runouden varhaiseksi mestariksi. Wang Wei (701–761) taas on yksi Tang-kauden suurista runoilijoista samoin kuin hieman myöhemmin syntynyt Po Chü-I (772–846).

Kiinalaisessa klassisessa runoudessa linnut, kukat, kalat ja puut ovat keskeisiä aiheita.

Tunnelmalliset runoteokset ovat perusluonteeltaan hyvin samankaltaisia. Jos valitsee runon umpimähkään sieltä täältä, on länsimaisen lukijan vaikea erottaa, kuka runoilijoista on kyseessä.

T’ao Yüan-Ming käytti pääsääntöisesti ku-shih-mittaa, jossa joka säkeessä on viisi tavua eli sanaa. Hän käytti myös riimejä, joista on käännösteknisistä syistä luovuttu länsimaisten kielten käännöksissä. Hänen tyylissään on paljon toistoa.

”Levoton, levoton parvesta eksynyt lintu
lentää auringon laskiessa yhä yksin,
kiertää ja kaartaa löytämättä leposijaa.
Yön tullessa sen tuskainen valitus
kuuluu kirskuvana kauas.
Mihin mennä, mihin luottaa? –”
(Juon viiniä, osa 4, s. 70)

Wang Wei tunnetaan nelisäkeistään, jotka myöhemmin vaikuttivat japanilaisten runokaavojen kehitykseen. Hän suosi myös perinteisiä runomittoja, kuten mittaa, jossa kussakin säkeessä oli viisi kirjoitusmerkkiä ja koko runossa kahdeksan säettä.

”Linnut lentävät etäisyyksiin,
vuorijonot hehkuvat taas syksyn väreissä.
Kiipeän ylös Huazi-kukkulalle ja palaan takaisin:
eikö murheellani ole mitään määrää?”
(Huazi-kukkula, s. 39)

Po Chü-I on tyyliltään yksinkertaisin ja siksi helpoimmin käännettävä. Hän käytti eniten shih-mittaa, jossa säkeen tavuluku on viisi tai seitsemän, mutta myös vapaampia versioita.

”– Syvällä häkissä lepää orpo kahlelintu yönsä.
Keväällä viiltävä terä
erottaa yhteen kasvaneet oksat.
Tulee päivä, jolloin virran samea vesi kirkastuu,
tulee aika, jolloin korpin pää muuttuu valkoiseksi.
Me toivomme vain, ettei meidän tarvitse
salaa tavata ja salaa erota
loputtomasti.”
(Kun salaa tavataan, s. 67)

Yllä olevissa runoissa mainitaan kaikissa linnut, mikä ei ole sattumaa. Kiinalaisessa klassisessa runoudessa linnut, kukat, kalat ja puut ovat keskeisiä aiheita. Niillä on useita symbolisia merkityksiä. Jokaisen kolmen runoilijan teoksissa toistuvat samat teemat: luonto, vuodenajat, ystävät, vapaus, ikääntyminen ja viini.

Jokaisen runoteoksen alussa on kattava johdanto, jossa kerrotaan niin tarkoin, kuin tiedossa on, runoilijoiden taustoista ja aiemmista käännöksistä. Jokaisen kirjan lopussa on myös runsas listaus selityksiä runojen yksityiskohdille. Kokonaisuuden myötä lukija saa harmonisen elämyksen.

T’ao Yüan-Ming, seurallinen erakko

Kolmesta runoilijasta vanhin, T’ao Yüan-Ming, eli elämänsä sekavan poliittisen tilanteen vallitessa. Kiinan rajat muuttuivat jatkuvasti, ja etelässä Chin-dynastian vallan alla asuva T’ao kärsi valtion palveluksessa. T’aosta ei tiedetä paljon, eikä hänen syntymävuodestaan tai virallista nimestäkään ole varmuutta. Häntä kuvailtiin oppineeksi, ja hän työskenteli valtion virkapesteissä mutta toimi myös maanviljelijänä.

Kuten moni klassinen kirjoittaja, T’ao vertaa luonnon kiertokulkua ihmiselämän kulkuun.

T’aon Viipyilevissä pilvissä viitataan ohimennen virkamatkoihin, mutta suurin painotus on luonnossa ja talonpoikaiselämässä. Runoilija on liitetty erakkorunoilijoiden piiriin, joskin myöhemmät tutkijat ovat sitä mieltä, että T’ao ennemmin haaveili maailmasta vetäytymisestä kuin varsinaisesti niin teki. Tämä vetovoima on hänen lyriikkaansa syvällisesti juurtunut. ”Rakensin majani keskelle kylää, / silti ei kuulu rattaiden melu, ei hevosten hirnunta. / Kysytte: miten se on mahdollista? / Jonka sydän on kaukainen, on itsekin kaukana täältä.”

Runoilijan matkat ja sosiaaliset tapaamiset ystävien kanssa sekä viittaukset sukuun ja perheeseen kielivät, etteivät hänen erakkokautensa kestäneet pitkään. Usein hän on yksinäinen ja kaipaa seuraa ympärilleen. ”Te menette, me jäämme: tiet vievät eri suuntiin. / Me käännämme valjakkomme, / vitkastelemme mieli haikeana; / katseet saattavat katoavaa venettä –”

T’aon luonnontunne oli muiden ajan runoilijoiden lailla vahva, ja kuten moni klassinen kirjoittaja, hän vertaa luonnon kiertokulkua ihmiselämän kulkuun.

”– Oksa oksan jälkeen riisuu lehtensä,
ilma viilenee ja tulee kylmä.
Auringon laskiessa varjot himmenevät,
kirkas kuu kuhertelee pilvien helmoissa.
Linnut palaavat yksi kerrallaan, laulavat surumielisesti,
metsän eläin etsii puolisoaan, menee eikä palaa.
Vuosieni kiireestä alakuloisena
minä valitan tämänkin vuoden päättymistä.”
(katkelma runosta Fu tunteiden tyynnyttämisestä, s. 115)

Wang Wei, mietteliäs maisemamaalari

978-952-260-374-6

Wang Wei kuuluu Kiinan tunnetuimpiin runoilijoihin. Edustamansa Tang-dynastian ajalta hänen rinnalleen usein nostetaan myös 700-luvulla vaikuttaneet Du Fu ja Li Bai. Wang oli myös maisemamaalari ja muusikko, ja T’aon tavoin hänkin toimi virkamiestehtävissä muun muassa hovisensorina. Vuoret ja maaseutu kutsuivat Wangia vahvasti puoleensa, ja aina kun hän pystyi, hän toteutti vähintään puolierakon elämäntapaa.

Wangin luonnon kuvaus on erityisen kirkasta ja kuulasta, joskin usein alakuloista.

Vuoristossa sijaitsevalla huvilallaan hän kirjoitti suuren osan tunnetuimmista runoistaan, ja samoin kuin T’aolla, myös Wangilla moni teksteistä keskittyy virkamieselämän ja erakkoelämän väliseen jännitteeseen. Wangiin vetosi buddhalainen elämäntapa, ja hän oli paljon tekemisissä myös taolaisten munkkien ja erakoiden kanssa.

Wangilta on säilynyt 376 runoa ja 70 proosatekstiä. Hänen runonsa on tavallisesti lajiteltu nuoruudenrunoiksi, hovirunoiksi, buddhalaisiksi runoiksi ja luontorunoiksi. Vuorten sini -käännöskokoelmassa on filosofista, taolaista tunnelmaa, kun kirjoittaja tarkkailee olevaista ja elämää pienen etäisyyden päästä.

Luontorunoistaan Wang on tunnetuin. Luonnon kuvaus on erityisen kirkasta ja kuulasta, joskin usein alakuloista. ”– vuorilla kaskaat sirittävät valittaen / kun ilta laskeutuu. / Seison yksinäisenä risuportillani: kukaan ei tule – / yksin autiossa metsikössä kohtaan valkoiset pilvet.”

Po Chü-I, luontorakas protestirunoilija

978-952-260-257-2

Kun Po Chü-I syntyi vuonna 772, Tang-kausi oli romahtamaisillaan. Kato koetteli maata, ja nälänhätä pakotti monet muuttamaan kodeistaan, myös tulevan runoilijan. Kuten kaksi edellistä lyyrikkoa, myös Po suoritti virkatutkinnon, jolla pääsi hallinnollisiin tehtäviin muun muassa Palatsin kirjastossa ja käskynhaltijana.

Esitellystä kolmikosta Po oli vähiten erakko, mutta rakkaus luontoon näkyy hänenkin runoissaan voimakkaana. Jonkin pienen rikkeen vuoksi hänet karkotettiin joksikin aikaa vähäpätöiseen virkatehtävään pois pääkaupungista, jolloin myös hänen runoissaan ympäröivän luonnon merkitys korostui.

Pon, jonka oma esikuva oli T’ao Yüan-Ming, tuotantoon kuuluu niin sanottua sosiaalista protestirunoutta, johon hän sai runsaasti virikkeitä tutustuessaan työtehtävissään niin köyhiin kuin rikkaisiinkin. Esimerkiksi Korotan ääneni ja laulan -teoksen runossa Vanha Sydenpolttaja hän kirjoittaa raastavasti yhdestä ihmiskohtalosta:
”– Eteläisellä vuorella
tulenkarvaiset kasvot noessa, savun tahrimina.
Päivän raatamalla hän vaivoin hankkii ruokansa;
harvoin riittää rahaa vaatteisiin.
Sydäntä kouraisee, kun hän vuoriton takki yllään
toivoo pakkasia saadakseen sysistä lantin enemmän.”
(s. 16)

Po Chü-Illa on eniten muihin kolmeen verrattuna runoja, joissa haikeudella muistellaan ystäviä ja tuttavia. Erityisesti puhutaan Yüan Chen -nimisestä virkamiehestä, jota Po ikävöi tuskalla. ”– sydämeni saattaa sinut Vihreän portin / tuolle puolen itään. / Miten ystävyyttä voisi mitata? / Voi vain kysyä: onko meillä yhteinen sydän? / Minun sydämeni lähti sinun rinnassasi; / istun täällä, ja koko pääkaupunki on tyhjän tyhjä.”

Pon tuotantoon kuuluu niin sanottua sosiaalista protestirunoutta.

Kaikilla kolmella kiinalaisrunoilijalla on useita vaellusrunoja, joissa ilmeisesti työtehtävien ohessa kuljetaan kaupungista toiseen, luonnon läpi, tavataan ihmisiä ja jätetään rakkaita taakse, kunnes tavataan uusia.

Kaipaavat, ikääntyvät miehet

Kiinassa erakkoperinne on vahva, ja niin T’ao, Wang kuin Pokin luetaan erakkorunoilijoiksi. Vaikka heidän runoudessaan on paljon vuoristomaisemaa, ovat kolme runoilijaa yhdistelmä vuoristoerakkoja ja niin sanottuja kaupunkierakkoja. Kunkin tekijän runoissa on runsaasti symboliikkaa, joka luonnon elementtien kautta liittyy usein buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen. Vuoret kuvastavat erakkouden ihanteita, pilvet ja kuu meditatiivista tilaa ja valaistumista, lootus täydellisyyttä, sirkat ikuista nuoruutta, kalat vaurautta.

Täysin irti maallisesta nämä runoilijat eivät ole. Kun teoksia lukee rinnan, ovat ne kaikki kuin päiväkirjanomaisia kuvauksia keski-ikäistyvien miesten arjesta ja peloista. Kaikki ovat huolestuneita kertyvistä vuosista ja harmaantuvista haivenista:

”Maailma on yksi ja ääretön, / ihminen saa harvoin sata vuotta täytteen. / Vuodet ja kuukaudet kiirehtivät toisiaan; / jo kauan sitten ohimoni harmaantuivat.” (T’ao)

”Ennen nuorekkaat kasvoni nyt vanhentuneet, / hetkessä ovat harmaat hapset korvanneet / lapsuusaikojen kiharat. / miten monia sydäntä särkeviä kokemuksia / yhden elämän aikana!” (Wang)

”Ihon nuori heleys on haalistunut jadenkarvaiseksi, / huurre peittänyt hauraat ohimot. / Älä hämmästy ruumiin raihnaisuutta: se on vanha, / mutta vielä vanhemmaksi on käynyt sydän.”

(Po)

Ikääntymisen ahdistusta sumennetaan yhä kiihtyvillä viinisiemauksilla. ”Viini taikoo pois sata murhetta, / krysanteemi estää vanhuuden tulon. / Mutta mikä neuvoksi olkikattoisen majan oppineelle, / joka avuttomana seuraa ajan hurjaa kiirettä?” (T’ao)

Kiinalainen runous on meditatiivinen retki

Konkarisuomentajien Pertti Niemisen ja Pertti Seppälän käännökset ovat eläviä. Ne arvostavat kiinalaista wuwei:ta eli ei-tekemisen perinteitä ja tavoittelevat hitauden, pysähtyneisyyden ja silti virtaavuuden tunnetta. Kun rytmille ja tunnelmalle antaa aikaa, avautuvat merkitykset. Kiinalaiseen runouteen keskittyminen voi olla hyvin syvällinen tuokio.

Kun teoksia lukee rinnan, ovat ne kaikki kuin päiväkirjanomaisia kuvauksia keski-ikäistyvien miesten arjesta ja peloista.

Käännökset ovat tasalaatuisia ja kieli kaunista ja vivahteikasta. Jos kaikki kolme runoteosta lukee yhdellä kertaa, huomaa runojen toistavan samoja teemoja luonnon kulun tapaan. Vaikka sellaiset teemat kuin vuodenaikojen vaihtelu ovat sinällään kuluneita, jopa tylsiä, syntyy toistosta ja valaisevista sanoista meditatiivinen retki kauas Aasian historiaan.

”Ihmisen elämä on juureton ja rungoton; / se on kuin pöly, joka leijailee polulla / ja hajaantuu jokaiseen tuuleen.” (T’ao)

Pertti Nieminen, tunnetuin kiinalaisten klassisten tekstien suomentaja ja runoilija itsekin, menehtyi toissa vuonna 86-vuotiaana. Hän käänsi teoksensa Viipyilevät pilvet ja Korotan ääneni ja laulan jo 1970-luvulla, ja uudet ja täydennetyt laitokset jäivät hänen viimeisiksi suomennoksikseen. Kaikkiaan Nieminen suomensi yli 20 kiinalaista teosta, mikä on merkittävä määrä myös kansainvälisesti.

Niemisen kuoleman valossa nämä runoteokset antavat vielä voimakkaamman kokemuksen.

Tiheät tiheät viipyilevät pilvet,
keväinen sade tihkuu tihkuu.
Hämärä peittää kaikki maisemat,
vesi tasangon tiet.
Istuksin vaiti itäisen ikkunan ääressä,
siemailen yksin kevään viiniä.
Rakas ystävä on kaukana, kaukana.
Päätäni raaputellen annan ajan mennä.
(Viipyilevät pilvet, osa I, s. 23)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto