Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kesäklassikko: Kertomus aloittamisen vaikeudesta

Otto Lappalainen, 23.7.2008
Thomas Bernhard: Betoni s., Lurra Editions 2008 Kääntäjä(t): Olli Sarrivaara

Betoni (Beton) on toinen vajaan vuoden sisällä suomeksi julkaistu itävaltalaisen Thomas Bernhardin (1931–1989) proosateos, sillä Teos julkaisi viime syksynä hänen Hakkuu-romaaninsa suomennoksen. Suomessa äkisti herännyt kiinnostus Bernhardin proosaan saattaa tuntua jälkijättöiseltä, kun kirjailijan kuolemasta on kohta 20 vuotta.

Arvostetuimmat romaaninsa Bernhard kirjoitti 1970-luvulla, ja raivokasta kulttuurikritiikkiään hän terävöitti viimeisinä elinvuosinaan. Suomalaiseen julkisuuteen hän pääsi kuitenkin ensi kertaa teatterin puolella, kun Loistava Josef tuli ensi-iltaan Helsingin kaupunginteatterissa syyskuussa 1988, pääosassa Esko Salminen.

Näytelmän käsiohjelmaan otetussa sitaatissa kirjailija tunnustaa rakastavansa Itävaltaa mutta vihaavansa sen valtiollista rakennetta. Toisaalta pienen maan ongelma on yleismaailmallinen: ”kaikkialla yhtä kurjaa ja rappioitunutta”. Lausuma sopii hyvin Bernhardin koko tuotannon motoksi.

Kirjoittamiseen ryhtymisestä

Betonin vertailu viime vuonna suomeksi ilmestyneeseen Hakkuuseen on antoisa. Siinä missä musiikki on Hakkuun tekstin rakennetekijä, Betonissa on puhe musiikista, tai oikeammin musiikista kirjoittamisesta, ja vielä oikeammin musiikista kirjoittamiseen ryhtymisestä. Bernhardille tyypillisesti kerronta keskittyy enemmän sisäiseen tapahtumiseen kuin ulkonaiseen juoneen.

Kompromissiton kulttuurikritiikki on olennainen osa tekstiä, joka kaikessa tiiviydessään tavoittaa inhimillisen tragiikan kaikki ulottuvuudet. Kirjoittaminen voi olla kuolemanvakavaa, ja siitä löytyy silti ainesta jopa omalaatuiseen mustaan huumoriin.

Rudolfin, tarinan keskushenkilön ja pääasiallisen minäkertojan, on määrä kirjoittaa tutkielma Felix Mendelsson Bartholdysta. Hän on hankkinut luettavakseen kaiken mahdollisen lähdekirjallisuuden ja tehnyt pohjatyötä itse asiassa jo kymmenen vuoden ajan.

Seuraava vaihe on kirjoittamisen aloittamisen suunnittelu. Jotain konkreettistakin on tapahtunut: ”olin ryhtynyt suunnitelmani vaatimiin järjestelyihin ja asettanut kirjat, kirjoitukset, muistilappupinot ja muut paperit kirjoituspöydälleni niiden tarkkojen sääntöjen mukaisesti, jotka aina olivat olleet minulle työn aloittamisen edellytyksenä”. Tämä työ oli kestänyt viisi tuntia ja pilannut yöunet.

Rudolf kelaa ajatuksissaan harmistumistaan työn viivästymisestä. Aina on ollut yllättäviä esteitä. Kirjoittajan rauhaa on häirinnyt despoottiselta vaikuttavan sisaren vierailu, eikä oma terveyskään ole oikein hyvä. Toisaalta sisar saattaa palata yllättäen, ja silloin kirjoitusvire voi mennä pilalle, joten on ehkä turha aloittaakaan.

Niinpä kaikki jää suunnitelmaksi, kyllä maailmaan tekosyitä mahtuu. Eikä Mendelssohn Bartholdy ole ainoa musiikkiaihe, josta Rudolf on suunnitellut kirjoittavansa. Kirjoittajan epätoivo tuntuu hyvinkin tutulta, ja sille on helppo hymähdellä. Bernhard ei ryhdy kertomuksessaan kuitenkaan kirjoittamisen opettajaksi.

Erakko ja ihmisvihaaja

Betoni paljastaa hyvin koskettavasti Rudolfin henkilöhistorian. Pienellä paikkakunnalla Itävallassa asuva Rudolf on erakoitunut pahasti. Hän on varakas. Hänen ei tarvitse kirjoittaa työkseen tai edes halusta julkaista jotain. Kirjoittaminen on tekosyy olla yksin.

”On oltava yksin, täysin omissa oloissaan, jos aikoo ryhtyä ajatustyöhön!” Hän selittää itselleen olevansa onnellinen ollessaan yksin. Edes koiran pitoa hän ei voi ajatella.

Rudolfin ajatusprosessi etenee yhä syvemmälle muistoihin. Wienissä vietetyt parikymmentä vuotta olivat ”todennäköisesti” hänen parasta aikaansa, mutta tuossa ”läpeensä proletarisoituneessa kaupungissa” hänen tapaisensa kunnon ihminen ei enää viihdy. Musiikkikin on siellä ”monotonista posetiivin pyöritystä”.

Niinpä Rudolf linnoittautuu Peiskamin taloonsa. Ainoita henkireikiä ovat matkapelosta ja yltyvästä ihmisvihasta huolimatta toteutuneet oleskelut Mallorcalla. Palmassa on vielä vanhan maailman lumoa, vaikka entisiä loistohotelleja ei enää ollut. Jo hänen vanhempansa olivat ”intohimoisia hotelli-ihmisiä”. Palman katukahviloissa Rudolf pystyy jopa tekemään muistiinpanoja suunnittelemiaan musiikkikirjoituksia varten.

Inho muuta maailmaa kohtaan

Betoni on älyllisesti oivaltava kertomus. Se kiristää Rudolfin irrallisuuden ja muuhun maailmaan kohdistaman inhon äärimmilleen. Peili, josta Rudolf itseään tarkastelee, näyttää hänet itsensä ihanteellisessa valossa ja kaiken muun vääristyneenä. Lukijan tehtäväksi jää arvioida, kumpi näkökulma on oikeampi.

Sisaren huoli veljestään on ehkä aitoa eikä pelkkää kiusantekoa. Rudolfin muuhun ihmiskuntaan kohdistama ylenkatse ei ole puolestaan täysin ehdotonta. Sen osoittaa hänen kiinnostuksensa Palmassa tapaamansa saksalaisen turistin kohtaloon.

Betoni on täynnä tällaisia pieniä helmiä, joiden täysi hohto paljastuu vasta läheltä tarkastellessa. Pienoisromaani sisältää monia pohdintoja, joista ”voisi itse asiassa kirjoittaa kokonaisen kirjan”. Mutta ensin Rudolfin on varmaan saatava Mendelssohn-hanke ja jonossa olevat muut suunnitelmat valmiiksi.

Uusin Palman matka synnyttää kenties pienen henkisen liikahduksen ja Rudolfin kunnianhimo saa tyydytyksen: !”Jokainen julkaisu on typeryyttä ja todiste huonosta luonteenlaadusta. Hengentuotteen julkaisu on rikoksista häpeällisin, enkä ole aristellut tehdä tuota rikoksista häpeällisintä useita kertoja.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto