Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kauppatavarana turhuuden markkinatorilla

Heidi Lakkala, 29.8.2018
Turo Kuningas: Välityö 416 s., WSOY 2018

Työ on nykyihmisen jumala. Ken uskoo työhön, pelastuu. Ken tekee työtä, pelastuu. Hallitusten tehtävä on muistuttaa ihmisiä toimeentulon menettämisen mahdollisuudesta, riiputtaa miekkaa pään päällä. Kilpenä on yhteiskuntasopimus. Työ on jumala, ja työpaikka on taivaspaikka.” (s. 267.)

Näin julistaa Turo Kuningas esikoisromaanissaan Välityö. Kustantaja on valinnut sitaatin kirjan takakanteen, joten lukija odottaa avaavansa kriittisen pamfletin kikystä, sotesta, yhteiskuntasopimuksesta tai ties mistä poliittisesta sekametelisopasta. Sellaistakin kaksi lyhytproosateosta (Työkalupakki, 2008 ja Tähtipölyä, 2012) kirjoittanut Kuningas toki keittelee, mutta niin runsaan kattauksen tämä kirjallinen jamieoliver loihtii lukijan eteen, ettei kaikki mene alas ahneimmankaan einehtijän lautaselta.

Kukkodo-kamppailulajin Suomeen tuonut Elias Kukko valitaan presidentiksi vuonna 1994. Pornotähti Sara-Chemina Kerttunen puolestaan etenee YLE:n politiikan toimittajaksi.

Kulinaristisin termein romaania voisi luonnehtia mausteiseksi tofuliemeksi, jossa tofut porisevat ja plumpsahtelevat liisterisessä liemessä ja pääsevät vain satunnaisesti kurkistamaan pinnan yläpuolelle. Yhteiskuntatieteilijä puhuisi pirstaleisesta ajankuvasta, jossa media on suorastaan juntannut paikkansa kolmantena valtiomahtina. Visailujen, kisailujen, paskanheittokilpailujen ja pornouutisten avulla se on häivyttänyt valheen ja toden välisen rajan ja ohjailee nyt kulisseissa myös politiikan tekoa ja poliittista toimijuutta.

Liikutaan vuosien 1985–2011 välillä, johon Kuningas viittaa postmodernina, vaikka pirstaleisuus ja katkeilevaisuus osoittavat jo dekonstruktionalismiin ja aavistelevat trumpistista fake news -aikakautta. Kukkodo-kamppailulajin Suomeen tuonut Elias Kukko valitaan presidentiksi vuonna 1994. Pornotähti Sara-Chemina Kerttunen puolestaan etenee YLE:n politiikan toimittajaksi.  Cheminan vakuuttavimpia ja ainakin julkisimpia työnäytteitä ovat olleet suihinotot seiskapäivää lehdistä napsittujen uutisklippien välissä. Toiselta kanavalta voi seurata paskanheittokilpailuja, joissa parhaiten ulostetta tuottaneella kisailijalla on luontainen etuheittoasema suhteessa kanssakilpailijoihinsa.

Oraalis-anaaliset pintakiitäjät ovat luoneet julkisen lastentarhan, jossa naurattaa auringonnoususta auringonlaskuun. Välityön ja tämän päivän maailmaa seuraillessa Stephen Kingin The Running Man ja The Dead Zone -romaanit näyttäytyvät jopa profeetallisina. Harva olisi elististisen kultaisella kasarikymmenellä vielä arvannut, kuinka hassunhauskaksi meno villiintyy kolmatta vuosituhatta tavoiteltaessa.

Tai hassuksi ja hassuksi. Markkinakonsulttien liturgia pumppaa menestystä, tahtia ja suuntaa yritysten alaspäin valahtaneisiin tuloskäyriin, mutta käyrä ei tahdo enää nousta konsultillakaan. Kuningas koostaa fragmentinpalasista taustatarinan myös lipevimmälle kaverille, joka ei loputtomiin pääse historiaansa pakoon.

Päättymätön tarina ilman kupletin juonta

Välityö koostuu yhdestätoista luvusta, jotka on otsikoitu vuosilukujen mukaan. Vuosiluvut eivät etene järjestyksessä, vaan yhtä satunnaisesti kuin tämä ikiaikainen tarinakin, jossa ei ole draaman alkua, keskikohtaa eikä loppua. Vuosina 1999, 1991, 2000, 2006, 1994, 2006, 1985, 2007, 2010 ja 2011 päähenkilöille kuitenkin tapahtuu jotakin. Olemattomat tapahtumat kulminoituvat viimeiseen lukuun, joka on nimetty ”maagiseksi lauantaiksi”.

Välityön maailma on kuin turhuuksien tori, jossa brändätyt konsultit huutavat markkinavoimien ilosanomaa. Todellisuutta luodaan kielen avulla. Kieli pulppuaa trendikkäitä anglismeja, joiden kanssa konsulttien pitää olla tarkkana. Bulldousaus saattaa olla kova termi juuri nyt, mutta ensi vuonna yritykset ja niiden tuottavat osaset saneerataan hienovireisemmillä välineillä. Ellei konsultti lautaile sopivan aallon harjalla, hän on sukkelasti entinen.

Romaani ei voisi säkenöivämmin avautua kuin Joni Suulan konsulttipuheella. Lukija pääsee vedet silmissä nauramaan sitä tuttuakin tutumpaa roskapuhetta, jota nykyään kuuluu joka tuutista. Sokos-hotellin auditorioon kokoontunutta yleisöä tosin ei ehkä huvita, sillä konsulttipuheella on tälläkin kertaa se vaikutus, että työpaikkansa säilyttänyt henkilökunta tosiaan jaksaa jaksaa ja puskee puskee entistä ankarammin.

Välityön juonentynkä löytyy markkinapuheesta. Se eli kukoistuskauttaan jo vuonna 1999, mutta on muuttunut entistä röyhkeämmäksi ja tykötunkevammaksi vuosien myötä. Tosi-TV ja some ovat tehneet meistä kaikista kamuja keskenämme, eivätkä väliin enää mahdu häveliäisyys ja käytöstavat sivistyksestä puhumattakaan. Vähin erin turrumme paskanheittoon ja silmiemme eteen tungettuun polyamoriaan. Siitä tulee niin uusi normaali, että trumpilainen fake news -ideologia ei meitä juuri enää edes hätkäytä.

Keski-ikäisiltä naisilta laulamalla pöksyt riisuva setämies kelpaa populistipuoleen keulahahmoksi.

Turo Kuninkaan leipälaji on lyhytproosa, jota hän tässä romaaniksi koostamassaan teoksessa kirjoittaa. Yksittäiset, vuosiluvuin otsikoidut luvut ovat lyhyitä novelleja, joista tämä fragmentaarinen romaani koostuu. Kolmen päähenkilön sisäisestä todellisuudesta muodostuvat edelleen vielä lyhyemmät alaluvut, joiden otsikkoina puolestaan ovat yksilöidymmät ajankohdat. Ne kuvastavat päähenkilöiden sisäistä tempoa. Konsultti Joni Suula etenee kellonaikojen mukaan, duunarimestan kymppinä toimivalle Ilkalle riittävät viikonpäivät, ja mykkä manifestinkirjoittaja selviää kuukausilla.

Turhuuksien torilla hommaillaan. Yhdet keräävät rahaa huijaamalla sitä muilta puheensa voimalla. Toiset punnertavat erilaisissa duuneissa. Alinta kastia ovat työttömät, jotka voivat päätyä jopa kadulle, kuten käy konsultti Jonin hävettävän juntille Arttu-veljelle. Kolmas keino kerätä rahaa ja valtaa on päästä mediaan keinolla millä hyvänsä.

Välityön keinovalikoimasta löytyvät porno, paskahuumori, iskelmämusiikki ja taistelulajit. Politiikassa ei enää tarvita asiaosaamista, vaan keski-ikäisiltä naisilta laulamalla pöksyt riisuva setämies kelpaa populistipuoleen keulahahmoksi. Seksuaalisen karismansa ja hyvän kehitystarinansa avulla hän profiloituu valtioviisaaksi, jonka mielestä työttömät ovat saamattomia syöpäläisiä yhteiskunnassa. Itsepuolustuslajin maailmanmestarista voi kohota presidentiksi, kunhan vain antaa pelokkaille kansalaisille turvallisen jätkän vaikutelman sekasortoisessa maailmassa. Pornotähdestä kehkeytyy maailman menoa taivasteleva kukkahattutäti YLE:n politiikan toimitukseen, mutta tämäkin polku vaatii taustastoorin ja fyysistäkin ponnistelua.

Kuningas kuvaa, ei selittele tai etsi syitä. Kysymykset jäävät lukijalle, ja niitä riittää. Aivan näin yksin en valistuneenakaan lukijana haluaisi hänen sekasortoisen maailmansa keskelle jäädä. Ainut kohtuullisen pysyvä motiivi ovat tennismatsit, joita konsultti Joni Suula käy ystäviensä Hagströmin ja Peipon kanssa. Yksityiskohtaiset pelikuvaukset vievät monta alalukua, ja ne saattavat ilmentää yhteiskuntaa pelinä – tai sitten eivät. Tennis jäi minulle arvoitukseksi, vaikka yritin jopa vertailla pelejä ja laskeskella voittojen keskittymistä eri hahmoille.

Oommeko luureseita kaikki?

Välityössä ei ole voittajia, vain pahasti eksyneitä, surkuhupaisia ihmispoloja. Päähenkilöitä on kolme: konsultti Joni Suula, duunarifirman kymppi Ilkka ja puhumattomaksi heittäytynyt ja yhteiskunnallista manifestia rustaileva nainen. Näiden kolmen lisäksi henkilöhahmoina pimeällä merellä purjehtivat satunnaiset paatit, joiden taustoitus jää vieläkin vajavaisemmaksi kuin päähenkilöiden.

Päähenkilöt tarjoavat kuitenkin jonkinlaisen kiinnekohdan Kuninkaan dystopisessa ja sekasortoisessa maailmassa. He myös kiinnittävät lukijan johonkin samastuttavaan ajankohtaan. Joni Suula on kasarikymmenen puolivälin nuorukaisia. Samanikäisenä ymmärrän, että maailma oli kaunis ja vain menestystä toivottava tuohon aikaan. Opiskelijat hassasivat opintolainojaan osakkeisiin ja arvelivat päätyvänsä johtajiksi. Joni Suula saattaa siis uskoa konsulttipuheisiinsa tarkistaessaan lounaan ajankohdan Patek Philippen kellostaan. Luksuskello ei silti täytä ontologista tyhjyyttä hänen päänsä sisällä sen paremmin kuin television kilpailut tai pitenevät lenkit Töölönlahden ympäristössä. Jonia kalvavat liian tavallisen kotitaustan aiheuttama häpeä ja hylkäämiskokemus rakkaudessa.

Psykologinen totuudellisuus ja huimaavan taitava kieli ovat Kuninkaan erityisiä vahvuuksia.

Myös Ilkka on dumpattu. Peräkamarista avioliiton satamaan pelastettu isopäinen ja pulleva mies-lapsi ei kasva aikuiseksi parisuhteessaan, vaan murustelee pullaansa kuin satukirjan Hannu ja jättää kalsarinsa hajujäljiksi perässäkerääjille. Herätys on vavahduttava, kun Leena-vaimo jättää peräänsä kirjeen, jossa kehottaa Ilkkaa hakemaan elämälleen suuntaa. Ilkkapa ottaa onkeensa, ja seuraamukset järisyttävät koko Tamperetta.

Kolmikon merkillisin jäsen on nimettömäksi jäävä nainen, joka murtautuu Ilkan perheen kesämökille ja talvehtii siellä. Hän kirjoittaa muistikirjaansa manifestia, jolla on käyttöä uudesssa Y-puolueessa. Tällaisesta ruohonjuuritason vaikuttamisesta saattaisi ainakin puheen tasolla olla ylpeä myös nykyinen hallitus. Mykkä nainen on kuitenkin esimerkki henkilöstä, joka pääsee vaikutusvaltaisten pöytiin antautumatta seksisuhteeseen tai heittämättä paskaa.

Kuningas kuvaa päähenkilöitään ilman erityistä myötätuntoa, pieni pilke silmäkulmassa. Joni, Ilkka ja mykkä nainen eivät juuri kehity, mutta tekevät kyllä erinomaisen osuvia huomioita ympäristöstään. Erityisen mehukas on Ilkan jaottelu erilaisista työntekijätyypeistä. Joka työpaikalta löytyy siiseleitä, linkkuveitsiä, ruusuja, jätkiä, justiinoita, perskärpäsiä, piikkisikoja ja turisteja. Tunnistan nämä tyypit yhtä psykologisesti tosiksi kuin Kuninkaan muunkin kerronnan. Psykologinen totuudellisuus ja huimaavan taitava kieli ovat Kuninkaan erityisiä vahvuuksia. Ne kantavat ja liimaavat kokoon muuten irrallisiksi jäävät sattumukset.

Mitä tästä opimme?

Turo Kuninkaan esikoisromaani on kunnianhimoinen ja persoonallinen teos, joka jää vaivaamaan mieltä pitemmäksi aikaa. Kuningas kuvaa ilmiöitä sisältäpäin. Osittain tästä syystä kerronta on fragmentaarista, eivätkä irralliset langat juuri koskaan muodosta kudosta. Sellainen on aikamme. Sellainen on maailma, jossa elämme.

Turhuuden torilla ostetaan ja myydään mielikuvia, unelmia ja pelkoja. Kaikki ja jokainen on kaupan, kunhan hinnasta sovitaan.

Ilahduttavalla tavalla Kuningas myös luottaa lukijansa älyyn muodostaa omia tulkintoja kirjailijan tarjoomuksista. Kaikkiruokaisena ja monenlaista sulattavana lukijana olisin silti muutaman kerran kaivannut kirjailijalta enemmän opastusta ja näkemystä syistä ja seurauksista. Sen sijaan olisin tullut toimeen vähemmälläkin seksistisellä puheella ja graafisella pornolla.

Välityö päättyy maagiseen lauantaihin, josta reilu kymmenen sivua kohdentuu näytelmään Suomi-neidon kohtalosta. Neitoa riepotellaan moneen suuntaan, mutta lopuksi nousee koivun latvaan Suomen lippu.  Suomi nousuun! Tai nousuun ainakin Elias Kukko, joka ratsastaa kansallisen turvallisuuden uhkakuvilla. Turhuuden torilla ostetaan ja myydään mielikuvia, unelmia ja pelkoja. Kaikki ja jokainen on kaupan, kunhan hinnasta sovitaan.

 

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto