Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kirja mahdottomasta

Tapio Salomaa, 3.4.2015
Antti Salminen: Lomonosovin moottori 236 s., Poesia 2014

Lomonosovin moottori on eräs suomalaisen nykykirjallisuuden merkillisimmistä ja merkittävimmistä aikaansaannoksista. Antti Salminen on seikkaillut kirjallisella kentällä suhteellisen tutkimattomalle runouden ja spekulatiivisen fiktion rajamaalle.

Lopputuloksena ei ole ehkä ihan romaani eikä ehkä ihan proosarunokokoelmakaan vaan omanlaisensa risteytys. Se koostuu sivun tai muutaman fragmenteista, jotka kiertyvät väljän juonen ympärille. Fragmentit kertovat oudoista kokemuksista lähitulevaisuuden Novaja Zemljalla, jossa rakennetaan Nikola Teslan suunnitteleman ”orgaanis-lyyrisen ja kvantti-maagillisen elinvoimakojeen” piirustusten pohjalta todellisuuden mullistavaa Moottoria.

Unohtumattominta lukukokemuksessa on mielikuvituksen vallaton runsaus. Homonculeja, nekronautteja, aurinkoa ahmivia vihreitä leijonia ja pimeää energiaa sähköksi jauhavia tuulimyllyjä, prismaattinen monokkeli ja aurinkosierain ja kuusierain. Ja niin edelleen. Joka sivulla tuntuu tulevan vastaan uusi ihme.

Unohtumattominta lukukokemuksessa on mielikuvituksen vallaton runsaus.

Unikuvien rönsystö rehottaa kutkuttavan kummallisena. Tekstissä on raakaa luovaa voimaa. Virkkeet on silti hiottu timanteiksi, niissä on runon säkeiden monimerkityksellistä täsmällisyyttä. Tiiviin ja arvoituksellisen ilmaisun ansiosta kokonaisuus tuntuu oudolla tavalla sivumääräänsä huomattavasti laajemmalta.

Teos alkaa esipuheella fiktiiviseltä toimittajalta, joka on koonnut ”todistusaineiston” ja joka kommentoi sitä hakasulkeissa pitkin kirjaa. Myöhemmin toimittaja paljastuu erääksi tarinan hahmoista väittäessään joitain itseään koskevia katkelmia valheellisiksi, toisaalta viimeisen fragmentin hän on otsikoinut omaksi kuvitelmakseen. Teksti on muutenkin kauttaaltaan sellaista, jossa fakta ja houre sekoittuvat iloisesti.

Hahmokuvaus on niitä romaanimuodon osa-alueita, joihin Salminen ei erityisemmin keskity. Lukiessa hahmot menevät eriskummallisuuksistaan huolimatta helposti sekaisin, koska useimpien kirjoitustyyleissä ei ole juurikaan eroja. Eräs romaanimuodon suurista vahvuuksista, hahmojen moniäänisyys, jää fragmentaarisesta rakenteesta huolimatta pitkälti hyödyntämättä.

Toisaalta proosarunoina monet fragmenteista ovat niin tenhoisia ja omilla jaloillaan seisovia, ettei kaikkia romaani-ilmaisun konventioita huomaakaan kaivata. Moniäänisyyttä taas löytyy eri tekstilajien matkimisen muodossa: fragmenttien tyyli vaihtelee ensyklopedia-artikkelista haastatteluun tai vaikkapa kieroutuneeseen zen-opetukseen.

Levottoman hallusinatorisen kuvaston vastapainoksi usein hiljennytään minimalistisen meditatiivisiin tunnelmiin. Tapahtumaympäristöä määrittävät Jäämeren karut rannat, rauha ja yksinäisyys ja pohjoinen autius. ”Lumi on lähes kaikki.” Valon ja hiljaisuuden kuvailuissa on tyhjyyteen kurkottavaa mystiikkaa.

”Hiljaisuus ei ole kieli, eikä herraparatkoon etenkään sana ‘hiljaisuus’. Hiljaisuus ei ole vaitioloa eikä seuraa käskystä olla vaiti. Se ei ainakaan ole äänen vastakohta. Hiljaisuus ei ole kiusallista. Tai jos on, se on teidän oma vikanne. Se ei ole kuulijan korvassa… Hiljaisuutta ja arizonalaiskylä Nothingia yhdistää vain kummankin pohjaton poissaolo, jos sekään, kun tarkemmin ajattelen.”

Teoksessa on pyrkimystä kielen ohittamiseen, kohti sellaista aistimusten välittämisen välittömyyttä, jonka tiellä kieli väistämättä on. ”Älkää antako kirjaimille mitään. Ne haluavat syödä ja tulla syödyiksi… Jos ette ymmärrä tätä, en voi auttaa. Jos ymmärrätte tämän, en voi auttaa. En voi auttaa.” Esimerkiksi hiljaisuuden sanoinkuvaamattomuuden kuvailu on samanaikaisesti sekä mystistä kilvoittelua kohti saavuttamatonta että paluuta yksinkertaisimpien fyysisten perusasioiden äärelle.

Alkemistinen atomipommi-ilotulitus

Antti Salminen on Niin & näin -lehden päätoimittaja ja yhteiskunnallis-filosofinen tietokirjailija, ja hän on julkaissut runokokoelman Nollankuori (2013). Lomonosovin moottorin kirjoitus lähti hänen mukaansa liikkeelle sarjasta samaan maailmaan sijoittuneita unia, joista muotoutuivat kirjan varhaisimmat fragmentit. Teoksen kirjallisiksi vaikutteiksi hän on maininnut Julio Cortázarin Ruutuhyppelyn ja Stepan Chapmanin Troikan, ja hän on kertonut lukeneensa sitä kirjoittaessaan myös 1500- ja 1600-luvun alkemisteja.

Kustantamon saatetekstissä mainitaan steampunk, tuo viktoriaaniseen rattaidenpyörittelyyn perustuva scifin muotisuuntaus. Harvinaisempiakin punkkialalajeja syntyy spekulatiivisen fiktion kentälle melkein samaa tahtia kuin uusia kirjoja. Johanna Sinisalo lanseerasi peikkoromaanilleen Ennen päivänlaskua ei voi (2000) genren trollpunk. Hannu Rajaniemi taas on kertonut kirjoittavansa seuraavaksi 1800-luvun spiritistisiin ektoplasmateorioihin perustuvaa ektopunkia. Olisiko Lomonosovin moottori samalla logiikalla jonkin sortin alkemiapunkia? Genreluokitus tosin sujuu sukkelasti sikäli, että kaikki suomalainen ja kummallinen on nykyään suomikummaa, niin myös Lomonosovin moottori.

Alkemian keskeisiin päämääriin kuului elämän eliksiirin löytäminen ja sen myötä myös elämän keinotekoinen luominen. Mary Shelleyn Frankensteinin (1818) mahdollisen tosielämän esikuvan maineessa on Saksassa Frankensteinin linnassa syntynyt alkemisti Johann Konrad Dippel (1673-1734), joka suoritti laboratoriossaan salamyhkäisiä anatomisia kokeita, teoretisoi sielun siirtämistä ruumiista toiseen suppilon välityksellä ja markkinoi eläinten luista valmistamaansa ihmeöljyä elämän eliksiirinä. Lomonosovin moottorissa alkemian ja scifin perinteet risteävät näin parisataa vuotta myöhemmin, jälleen samojen teemojen äärellä kuin Frankensteinissa.

Alkemian alalta Lomonosovin moottorissa nousee esiin mahtipontinen nimi Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim eli Paracelsus (1493-1541), jonka ohjeita mukaillen pienet homonculit kasvatetaan hevosenlantaan istutetusta spermasta. Salmisen homonculuslajille laatima vaihtoehtohistoria seuraa alkemian tutkimusperinnettä. Korporaation moottoriprojektissa homonculit ovat lystikästä halpatyövoimaa samaan tapaan kuin tontut Joulupukille tai kääpiöt Lumikille. ”Lisäksi niiden kesken, joiden ystäviä on menehtynyt valimossa, arvotaan yksi iso sammakko.”

Ruumiillisuus on Lomonosovin moottorissa kantava teema ja kaiken mitta. Juuri ruumiillisella tasolla Salminen sekoittaa mekaanisia ja biologisia kuvia. Biologisen voi aina redusoida mekaaniseen vieraannuttavalla tavalla: ”Terälehti on symmetriakone. Kasvot ovat mutkikas iholla päällystetty kudoskone.” Toisaalta taas kaikki Korporaation luomat koneet ovat enemmän tai vähemmän orgaanisia olentoja, etenkin itse Moottori.

Mahdollisista mekanistisista reduktioista tylyin olisi ihminen ulostetta tuottavana koneena. Tällaisen henkilöitymä on Korporaation johtaja Lokki, luova nero tai sellaiseksi haluava. Hänen tieteelliselle ja taiteelliselle tuotannolleen on teoksessa kategoria ”Lokin ulosteet”. Lokki on demiurgi eli jumala pienellä j:llä. Moottoria rakennuttamalla hän tavoittelee mahdotonta, mutta mahdottomankin tavoittaa mielikuvitus. ”Ihmeiden tekeminen on epäkypsää ja julkeaa.”

Koossa on kulttisuosikin ainekset. Se on riemastuttavaa, inspiroivaa, ihmeille herkistävää tekstiä.

Moottorinrakennusprojekti, ”Uusi Työ”, rinnastuu alkemian Suureen Työhön, mahdottoman tavoittelemisen tieteeseen. Alkemian dualistinen luonne sekä kemiaan johtaneena luonnontieteenä että sielullisempaa transmutaatiota tavoitelleena salatieteenä heijastuu Lomonosovin moottorin proosassa, joka on yhtä lailla tieteellisestä kuin esoteerisestakin aineistosta möyhittyä. Alkemistisen kielenkäytön dualistinen kryptisyys siirtyy luontevasti moderniksi proosarunoudeksi: ”Elonkorjuuaikana kuokin kemiallisissa häissä.” Johan L. Piin kekseliäs ja yksityiskohtainen kuvitus ammentaa samoista lähteistä kuin tekstikin muodostaen sen kanssa saumattoman kokonaisuuden.

Alkemiassa dualismi selittyi hermeettisellä ”niin ylhäällä kuin alhaalla” -periaatteella ja käsityksellä mikrokosmoksen ja makrokosmoksen vastaavuudesta, joka nousee esiin Lomonosovin moottorin monimuotoisissa ruumiskuvissa: ”Ainakin tiedän, että kuumetta on kaksipilkkuseitsemän astetta, saman verran kuin keskimääräinen avaruus on kelvineissä absoluuttista nollapistettä lämpimämpi.”

Keskeinen kuva Lomonosovin moottorissa on auringon neliöityminen eli Novaja Zemlja -efekti, joka selitetään ensyklopedisessa fragmentissa arktisen ilmakehän aiheuttamaksi valon taittumisilmiöksi. Ympyrän neliöiminen oli matemaatikoita vuosisatojen ajan vaivannut ongelma, jossa pyrittiin piirtämään harpin ja viivaimen avulla ympyrän pinta-alaa vastaava neliö. Tehtävä todistettiin vasta 1800-luvulla mahdottomaksi, koska ympyrän pinta-alan määrittävä vakio pii on ei-algebrallinen eli transsendenttinen luku. Tämä matematiikkaan sisältyvä mahdottomuuskynnys, yhdenlainen transsendenssi, inspiroi alkemistejakin: ympyrän neliöiminen on myös monitulkintainen alkemistinen symboli, jonka on katsottu kuvaavan viisasten kiven valmistusta ja mikrokosmoksen suhdetta makrokosmokseen.

Näin yksi kuva kätkee sisäänsä merkitysperinteiden labyrintin. Lomonosovin moottori on labyrinteistä koostuva labyrintti.

Moottoriprojektin suojeluspyhimyksenä palvotaan Nikola Teslaa (1856–1943), puolimyyttistä puolihullua keksijäneroa, joka rakasti mahdotonta siinä missä alkemistitkin. ”Olit onnistua siinä mikä Trismegistokselta oli jäänyt kesken.”

Alkemian mahdottoman unelman epämuodostunut täyttymys on atomiteknologia, joka transmutatoi alkuaineet toisiksi. Novaja Zemlja on epäkuolleiden ydinjätösten hautausmaa ja megalomaanisten pommien koealusta. Tiedon valoa edustaa ”uusi aurinko”, maailman suurin ydinräjäytys, vuoden 1961 Tsar-Bomba. Sen kunniaksi saaren kalenterissa on oma juhlapäivänsä, jota vietetään näin:

”Kaikki, mikä suinkin saattaa rikkoutua, räjäytetään. Pistetään paskaksi. Ei muuta. Seuraava viikko siivotaan hartaassa hiljaisuudessa.”

Vihreän leijonan matkassa

Salmisen teksti tuo mieleen Jaakko Yli-Juonikkaan, sillä erotuksella että Yli-Juonikas on narratiivisilla rakenteilla juoniva romaanikirjailija, kun taas Salminen tuntuu prosaistinakin ensisijaisesti runoilijalta. Molemmat kirjoittavat kirjallisuutta, joka on kokeellisuudessaan selkeän viihdyttävää, sellaista jossa huumori ja mielikuvitus mellastavat. Molemmat hakevat inspiraatiota historian suurten linjojen sivuuttamista kuriositeeteista ja kiehtovista hörhöteorioista. Molemmat ovat tehneet kokeilunsa hypertekstuaalisen, epälineaarisen kerronnan alueella: Yli-Juonikkaalla on Neuromaanin (2012) pelikirjamainen rakenne ja Salmisella Lomonosovin moottorin ristiviitteet.

Ristiviitteet eivät välttämättä saa lukemaan Lomonosovin moottoria läpi täysin epälineaarisessa järjestyksessä, mutta ne saavat kääntelemään sivuja ja lukemaan katkelmia useampaan kertaan. Ne sitovat fragmentaarista rakennetta ja paljastavat temaattisia yhteyksiä. Joskus kyllä kyse lienee ihan pelleilystä.

Esimerkiksi kun eräässä fragmentissa mainitaan ohimennen ”katatoniaan suistuva siilitieteilijä”, ristiviite ”Siilitieteilijän koettelemukset” ohjaa sivulle, joka käsittelee enimmäkseen kabbalistista kananmunaa. Mutta Lomonosovin moottorin suuri viehätys on tunne siitä, että seuraavassa virkkeessä voi aina tapahtua mitä tahansa. Vaikkapa tällaista:

”Metsästä ryömi ikkunani alle pieniä siilejä, jotka menivät kerälle tähden muotoon, pyörivät kehää ja lopuksi muodostivat porraspyramidia muistuttavan häkkyrän.”

Onko pyörivien siilien zigguraatilla jokin syvempi symboliarvo esimerkiksi hermeettisessä tai kabbalistisessa kontekstissa? Lieneekö kyseessä kenties tetragrammia emanoiva tetraktys? Tai ainakin sellaisen kolmiulotteinen, toistensa päällä tasapainoilevien siilien manifestoima representaatio. Mutta miksi juuri siilien? Koska ne ovat hassuja ja söpöjä? Ei, ratkaisu ei voi olla niin yksinkertainen. Vaikka siilit taatusti ovat hassuja ja söpöjä, etenkin pythagoralaisissa pyramidimuodostelmissa. Mikäli tämä arvoitus saa meidät vaipumaan neuvottomuuteen, voimme loitontua metatason verran kysyäksemme, mitä merkitsee se, merkitsevätkö esoteeriset siilit jotain vai eivät.

Lomonosovin moottori on sellaista kokeellista kirjallisuutta, jota voisi siis pitää varsin vaikeaselkoisena mutta johon siitä huolimatta tarttuvat muutkin kuin vannoutuneet avantgardistit. Koossa on kulttisuosikin ainekset. Se on riemastuttavaa, inspiroivaa, ihmeille herkistävää tekstiä.

Vuosien saatossa teoksen arvoituksellisuus houkuttelee varmasti esiin erilaisia tulkintoja. Mitä symboloi sininen ovi tai punainen lukko tai vihreä leijona? Kovinkaan simppeliä kuvaston tulkinta ei ole, koska Salminen suosii alkemian, kabbalan ja tarot-korttien maailmoista noukittuja symboleja, joiden merkityksestä ei alkuperäisessä tulkintaperinteessäkään välttämättä vallitse yksimielisyyttä. Toisaalta vuosisatojen ajan toiminut kuvakieli toimii edelleen, kutkuttavan suggestiivisena, viittaillen sanojen tuolle puolen, alitajuiseen hämärään, josta kumpuavat mielleyhtymät ovat jokaiselle lukijalle hieman erilaisia.

Eräs Lomonosovin moottorin fragmenteista rinnastaa kirjallisuuden tulkinnan ja biologisen evoluution. ”On myös virheitä, jotka tuottavat uusia merkityksiä tai muuttavat vanhat lauseet toisiksi… Ympäristön paineessa kehittyy siten pieniä groteskeja ihmeitä.” Ehkä oikein tapa ymmärtää Lomonosovin moottoria onkin ymmärtää sitä väärin, mahdollisimman hedelmällisellä, henkilökohtaisella, merkityksellisellä tavalla. ”Mutta kirjoilla on oma tapansa olla elossa. Ne heräävät vasta luettaessa ja syntyvät joka kerta uudelleen.”

Lomonosovin moottoriin voi vain tarttua mielikuvituksellaan ja antaa sen johdattaa outoihin paikkoihin. ”Pidä kiinni vihreän leijonan viiksistä, kohta sinua viedään ja rakastetaan aivan hirveästi.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto