Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kun ihmislapsi suistuu

Satu Taskinen, 18.5.2017
Chigozie Obioma: Kalamiehet 336 s., Atena 2016 Kääntäjä(t): Heli Naski

Chigozie Obioma (s. 1986) syntyi Nigeriassa, opiskeli ja työskentelee Yhdysvalloissa. Kalamiehet on hänen esikoisteoksensa. Heti ilmestymisestään saakka se sai runsain mitoin kiittävää huomiota ja oli ehdokkaana mm. Booker-palkinnon saajaksi. Romaanin käännösoikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan.

Kalamiehet kertoo tarinan nigerialaisessa Akuren kaupungissa asuvasta perheestä. Eletään tavallista elämää 1990-luvun loppupuolella. Perheeseen kuuluu pankissa töissä oleva isä ja ruokakojua torilla pitävä äiti sekä kuusi lasta, joista neljä vanhinta on tarinan tapahtuma-aikana yhdeksästä viiteentoista vuotta. Pienin, tyttö, käy vielä päiväkotia.

Pojista vanhin tulee kuolemaan oman veljensä surmaamana.

Perheen elämä muuttuu, kun isä komennetaan viidentoista automatkatunnin päähän uuteen työpaikkaan. Perhe ei voi muuttaa hänen kanssaan, sillä maa on virallisesta ja keinotekoisesta yhdistämisestä huolimatta jakautunut. Poliittisten jännitteiden vuoksi isän mielestä toinen kaupunki on liian vaarallinen etenkin heidän heimonsa jäsenille eli igboille. Isä tulee käymään perheensä luona joka toinen viikonloppu, ja jo muutaman kuukauden kuluttua hänen otteensa teini-ikäisiin poikiinsa lipsuu.

Pojat tekevät teinijuttuja niin kuin pojat tekevät. He pelaavat jalkapalloa, tappelevat välillä, joutuvat pieniin hankaluuksiin ja yrittävät keksiä tekemistä, kun on tylsää. Kielloista huolimatta he päättävät kokeilla kalastamista kaupungin läpi virtaavalla Omi-Ala-joella. Kalastaminen on heistä niin hauskaa, että syntyy ryhmä nimeltä Kalamiehet.

Mutta Omi-Ala-jokeen liittyy pahaenteisiä juttuja. Se oli kaupungin asukkaille aikoinaan pyhä ja ravitseva jumala. Kristittyjen kolonialistien toimesta jokea alettiin katsoa pahan tyyssijana, jonka läheisyyttä tulee välttää kaikin keinoin.

Joella asuu hullu mies nimeltä Abulu, joka erään kerran lausuu ennustuksen: Pojista vanhin tulee kuolemaan oman veljensä surmaamana. Ja kuten ollakaan, ennustus, joka tuntuu olevan täysin tuulesta temmattu alkaa vallata pelon ja järjettömyyden muodossa vanhimman veljen elämää. Tilanne kärjistyy kärjistymistään ja lopulta ennustus käy toteen. Eikä tragedia pääty siihen.

Syntyperältään nigerialaisen kirjailijan teos on sekoitus montaa

Kalamiehet ei tapahtumapaikasta, protagonisteista ja kirjailijan taustasta huolimatta ole leimallisesti afrikkalainen tai nigerialainen romaani, vaan tyyliltään kaikille suunnattu ja nykyaikaisesti sekoitus montaa. Kieleltään helposti lähestyttävässä teoksessa on runsaasti miljöötä selittäviä elementtejä, esimerkiksi monikielisyyden läsnäolon kautta. Lukijalle kerrotaan, että kolonialismin seurauksena Nigerian virallinen kieli on englanti. Perheen isän lempisanomalehdeksi mainitaan The Guardian ja myös, että tuttujen ja sukulaisten kesken käytetään heimojen omia kieliä, samoin kuin että keskenään veljekset puhuvat Akuren kieltä jorubaa. Teokseen on lisätty väliin joitakin lauluja, loruja ja sanontoja, jotka esitetään sekä alkukielisinä että käännettyinä versioina.

Teoksen maailman ilmassa on paljon poliittista kaaosta.

Niin ikään ihmisten arjessa kristinusko elää rinnakkain animismin ja perinteiden uskomusten kanssa. Luonto on mukana voimakkaasti, teoksessa esimerkiksi lukujen nimissä. Isä ”oli kotka”, vanhin veli Ikenna ”oli pyton” tai ”kyyhkynen”, äiti ”oli haukankasvattaja”, heinäsirkat ”enteitä”. Erilaiset inhimilliset tavat hahmottaa elinympäristöä, yritys voida vaikuttaa asioihin ja saada maailmaa ja sen tapahtumia haltuun näyttäytyy kielen lisäksi myös piirrosten muodossa.

Teoksen maailman ilmassa on paljon poliittista kaaosta. Katse tulevaisuuteen merkitsee samaa kuin katse länteen; isä suunnittelee lähettävänsä poikansa Kanadaan, perhetutun hoiviin ja hyvään kouluun.

Myyttinen logiikka ja yleispätevä sanoma

Kalamiehet on moniulotteisuudessaan vaikuttava ja hämmentäväkin teos. Toisaalta sen dramaattiset tapahtumat etenevät myyttisellä logiikalla alusta loppuun vääjäämättömästi kuin höyryjuna. Toisaalta karmeat tapahtumat tuodaan tarinassa  perheen arkipäivään ja nykyaikaan hyvin tavallisina ja maanpäällisinä, siten ne tulevat lukijaa lähelle ja tällä tasolla niitä kohtaan nousee suuri emotionaalinen vastustus. Etenkin kun kerronnan näkökulma on lapsen.

Ilman, että perheen vanhempia voisi syyttää rakkaudettomuudesta tai siitä, etteivät he yritä parastaan on todettava, että lapset tarinassa ovat murheineen ja huolineen kyllä melko tuuliajolla. Kasvamisen perusta on hutera, kasvatuskeinot hukassa. Kenenkään lapsen ei missään tapauksessa pitäisi joutua kirjan kuvaamien tapahtumien keskelle, ja se, että näin siitä huolimatta on, on vaikeaa kestää.

Kenenkään lapsen ei missään tapauksessa pitäisi joutua kirjan kuvaamien tapahtumien keskelle.

Hienosti ja taitavasti Obioma punoo tradition ja nykyajan, syiden ja seurausten tarinallista kudelmaa. Kun se on valmis, näyttäytyy kokonaisuutena – syyntakeettoman – ihmisen itse aiheuttama järjetön kärsimys, onneksi kuitenkin myös tuon kärsimyskuvion muodostumisen mekaniikkaan liittyvä opetus. Kysymys ja ajatukset siitä, miksi ihminen kääntää selkänsä lähimmilleen, tuhoaa veljeään, omaa perhettään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan nousevat Akuren tapahtumista yleiselle tasolle.

Kalamiehet on yleispätevä osoitus ja varoitus siitä, miten hulluuden ja pelon yhdistelmästä nopeasti ja helposti – ja aivan turhaan – kasvaa ison tuhon ketjureaktio.

Hulluutta ja järkeä

Keskeinen teema hulluus on teoksessa esillä monin tavoin, sekä tapahtumakulkujen katalysaattorina että niiden seurauksena. Jälkimmäisestä esimerkkinä perheen äiti, joka surun ja tuskan takia joutuu hoidettavaksi mielisairaalaan. Kirouksen langettaneeseen Abuluun taas pätee molemmat: hän on myös ihmispolo, joka tarvitsisi kanssaihmistensä apua nopeammin kuin heti. Kolonialismin poliittiseen perintöön puolestaan viitataan jo heti teoksen toisessa motossa, jossa
”Hullu mies on tunkeutunut taloomme väkivalloin.
Hän tahraa pyhän maamme
Väittää että hänen totuutensa on kaikkeuden ainoa
Nujertaa ylipappimme kahleilla
Voi! Ja lapsiin
jotka astuivat esi-isiemme haudoille iskee hulluus.”

Onneksi teoksen lopussa hulluuden kierre katkeaa. Vaikka paljon jo on mennyt rikki, ainakin puitteet tervehtymiselle on asetettu: järjen ja omantunnon rehellinen kuunteleminen. Salaisuuksien paljastaminen ja kertominen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto