Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ihmisenparantajan tehtävä

Jani Saxell, 18.11.2013
Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen 72 s., Into 2013 Kääntäjä(t): Hilja Mörsäri

Raivola eli venäläisittäin Roštšino Karjalan kannaksella, Pietarin kupeessa oli rappeutuvine aatelishuviloineen tarpeeksi kosmopoliittinen kasvualusta runoilijalle, joka törmäytti yhteen ranskalaista symbolismia, saksalaista ekspressionismia ja venäläistä futurismia ja avantgardea. Toisaalta ”kohtalon ihmeellinen leikki” ja julmat jumalat, joista Edith Södergran (1892-1923) niin intohimoisesti runoilee, löivät häntä kohtuuttoman kovaa: sahanhoitajaisä kuoli keuhkotautiin 1907, seuraavana vuonna oli tyttären vuoro sairastua.

Seurasivat parantolakaudet, Nummelasta Sveitsin Davosiin – kunnes esikoiskokoelmaansa Runoja (Dikter, 1916) valmisteleva Södergran katsoi, että hoitojen jatkaminen olisi uhka hänen luovuudelleen. Venäjän bolševikkikumous vei mukanaan perheomaisuuden, raja Suomen ja nuoren neuvostovaltion välillä oli suljettu. Äidin, tyttären, kissojen ja koirien osana oli kurjistuminen.

Joku toinen voisi jäädä surkuttelemaan kohtaloaan. Södergranin aforismeissa raamatulliset vitsaukset ovat suorastaan luomistyön edellytyksiä. ”Elämän kolme suurta lahjaa: köyhyys, yksinäisyys ja kärsimys – vain viisas osaa antaa niille niiden varsinaisen korkean arvon.”

Södergranin aforismeissa on samankaltaista kutsumustietoisuutta ja profeetallista pauhua kuin hänen varsinaisessa runotuotannossaan. Rajamaan ja murroskauden runoilija käy tulta päin eikä perusta tuulentuvista.

”Vaara ja turvattomuus ovat huolettomuuden oikeita elementtejä; sivilisoitunut elämä on raskas taakka.”

Kirjaton, karjaton kulttuurikummajainen

Itsetietoiselle modernismin pioneerille ja ”uuden naiseuden” esitaistelijalle naureskeltiin. Södergran sivalsi kriitikoita takaisin Syyskuun lyyra (Septemberlyran, 1918) –kokoelmansa johdannossa: ”Ei ole minun asiani tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.”

”En minä ole nainen. Olen neutri”, runoilija ja Hagar Olssonin (1893-1978) sielunsisar niin ikään julisti. Södergran avusti lyhytikäiseksi jäänyttä, ”kirjallistaiteellista” Ultra-lehteä. 1920-luvun modernien tuntojen tulkki ja Tulenkantajien edeltäjä aukoi ikkunoita Eurooppaan ja vastusti nationalistista pönötystä.

Jos asemansa varhain vakiinnuttanutta Eino Leinoa pidetään kulttuuriradikaalina ja ”kirjattomana, karjattomana miehenä”, niin Södergran vasta kulki missä kulki, tuberkuloosin ja köyhyyden runtelemana kulttuurikummajaisena. Ymmärtäjät olivat harvassa.

Rajamaan ja murroskauden runoilija käy tulta päin.

Jotain Södergranin – sentään kansainvälisesti tunnetuimman ja tutkituimman lyyrikkomme – asemasta suomenkielisellä puolella kertoo se, että hän sai arvoisena kootut runot vasta 70 vuotta kuolemansa jälkeen: Pentti Saaritsan toimittaman ja pitkälti suomentaman magnum opuksen Elämäni, kuolemani ja kohtaloni (Otava 1994).

Aforismeja saatiin odottaa tähän syksyyn asti, kaikki eivät välttämättä ole edes tietoisia niiden olemassaolosta.

Tulevaisuuden varjon varjosta

Kaikkiin neljään tuuleen sisältää aforismisikermät Kirjavia havaintoja (1919) ja Ajatuksia luonnosta (1922) sekä todellisen harvinaisuuden, Nummelan parantolassa suomeksi kirjoitetun proosapalan.

Södergran kirjoitti lyhyeksi jääneen elämänsä aikana vimmatusti, kustantaja Holger Schildt ei tahtonut pysyä kyydissä mukana. Ruusualttarin (Rosenaltaret, 1919) ilmestyttyä kustantajalle lähti jo Tulevaisuuden varjon (Framtidens skugga, 1920) käsikirjoitus. Schildt halusi lykätä kokoelman julkaisua ja irrottaa Tulevaisuuden varjon aforismit omaksi kirjasekseen. Niin tapahtuikin, ruotsiksi. Brokiga iakttagelser on kaltaiseni, valitettavan kielipuolen Södergran-fanin ulottuvilla vasta nyt.

Silloisessa elämäntilanteessaan Södergrania ajoi kirjasesta saatava tekijänpalkkio. Mutta selvästi hän otti aforistiikan yhtä vakavasti kuin runonsa, pohti itselleen uuden ilmaisumuodon paradokseille rakentuvaa estetiikkaa: ”Aforismin taide on omalaatuista: vastakohdilla leikittelyt ovat tyhjänpäiväisiä kuin sanaleikit, totuudet useimmiten vaatimattomia, ja kuitenkin ollaan kutomassa kaikkein kallisarvoisinta totuuden pukua.”

Samanaikaisissa runoissaan tulevaisuuden tulta vaaliva temppelipapitar, Kohtalonvuorelta Elysiumiin ja Haadekseen tähystävä henkien manaaja Södergran osaa olla aforismeissaan häkellyttävän paljas ja intiimi, riisua kaiken turhan tiedon krumeluurit.

Tähän tapaan: ”Kosmoksen runot voivat olla vain kuiskauksia.” ”Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan.” ”Ei tarvitse kysyä, onko Jumalaa vai ei; yksinkertaisesti siirtää vain oman vähäisen ymmärryksensä syrjään.”

Tähteään on seurattava

Toki Kirjavissa havainnoissakin on kotijumalana Friedrich Nietzsche (1844-1900). Hyvän ja pahan tuolle puolen kurkotetaan, ikuisen paluun, nerouden, sivilisaation ja kohtalon kaltaisia käsitteitä pyöritellään.

Hengen aristokraatti Södergran ei voinut kaikessa köyhyydessään ja ulkopuolisuudessaan nojautua bolševismin kaltaisiin joukko-oppeihin. Hän katsoo olympolaisista korkeuksistaan pieniä ihmisiä, jotka ovat ”(…) aistillisia omalla vähään tyytyvällä tavallaan”.

”Pienet ovat naiiveja ja kirjaimellisia hyveissään, ehkä siksi että ne ovat heille vielä niin uusia.”

Vaatimattomuus ei Södergrania todellakaan kaunista, vaan pyrkimys korkeampaan henkisyyteen.

”Korkea älykkyysaste tuo kasvoille jotain rikasta ja kypsää, aivan kuin hengen rehevyys kohoaisi kasvoihin, Minervan rehevyys.”

Södergranin, samoin kuin hänen varhaisen suomentajansa Uuno Kailaan (1901-33) tuotannosta on toisaalta luettavissa tulevan ihmisveljeyden aatetta, utopistista uskoa mielen loputtomiin mahdollisuuksiin. Kailaan kokoelmat Tuuli ja tähkä (Gummerus 1922) ja Purjehtijat (WSOY 1925) jaksavat vielä katsoa huomispäivään.

”Asuintalomme ovat muinaisajan kojuja verrattuna asumukseen, jota kannamme sisällämme”, Södergran puolestaan muistuttaa.

Hän näkee oman kutsumuksensa ”ihmisenparantajan tehtävänä”. Siihen ei kuulu ulkokultaisen moraalin saarnaaminen, vaan ihmisen sisimmän muuttaminen ”(…) luomalla ulkoiset olot otollisiksi ihmiskunnan terveelle moraalille.”

Eivätpä myöhemmät runoilijapolvet ole samalla lailla kantaneet huolta ihmisen sisäisestä kehityksestä, viitoittaneet lajillemme tietä planeettojen hehkuun ja tähtien paloon. Mutta, kuten arkki-individualisti Södergran muistuttaa, oma itse on tärkein.

”Kukaan ei vältä tähteään; sitä on pakko seurata.”

Osui ja upposi, nykyaika!

Kaikkiin neljään tuuleen –kokoelman parissa hienoa työtä tehnyt kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Hilja Mörsäri (s. 1932) luonnehtii Södergranin aatteellista kehitystä tieksi nietzscheläisyydestä Rudolf Steinerin (1861-1925) antroposofian kautta Raamatun evankeliumeihin.

Tämä on näkyvissä erityisesti alun perin Ultra-lehdessä ilmestyneessä Ajatuksia luonnosta –sikermässä. Siinä alistutaan elämän ja kuoleman kiertokulkuun, lahoamisen ”korkeimpaan kauneuteen”. Toisaalta luonto on Jumalan suojeluksessa.

”Jos emme tule luonnonlapsiksi, emme pääse taivasten valtakuntaan, sillä uskon salaisuudet ovat luonnon salaisuuksia. Ne eivät viihtyneet juutalaisten temppeleissä, mutta sen sijaan vähätaitoisten luonnonlasten parissa, jotka elivät kuin Saaronin liljat.”

Postuumin kokoelman Maa jota ei ole (Landet som icke är, 1925) omintakeista uskonnollisuutta ja hyvästijätön henkeä on tarttunut saman ajan aforismeihin.

Dogmaatikkoa Södergranista ei saa tekemälläkään, kuten Kirjavia havaintoja todistaa.

”Uskonto voi väärinkäsitettynä olla epäkulttuurin lähde silloin, jos uskonnolliset ihmiset tulevat kuuroiksi maalliselle taiteelle ja tieteelle ja vetäytyvät nerollisista vaikutteista, vaikka tarvitsisivat niitä.”

Osui ja upposi, monenlaisen fundamentalismin 2010-luku. Mutta terveisiä lähtee myös taisteleville ateisteille.

”Jos puritaanisin silmälapuin suojautuvat nerot sattuvat näkemään totuuden, heistä tulee uskomattoman kekseliäitä selittämään se olemattomiin.”

Ja persuille myös: ”Arki-ihmiset ripustavat nykyään isänmaallisuuden kulkusta kaulaansa, aivan kuin se olisi heidän.”

Ja kaikille kulttuurialan pätkätyöläisille, jotka hamuavat lääkepurkkia iltaisin: ”Lievä unettomuus lisää nerokkuutta.”

Père-Lachaise ja Raivola

Södergran kylvää aforismeissaan epäluottamusta lukkoon lyötyjä totuuksia kohtaan. ”Kaikki pitkät totuudenjuuret ovat epäilyttäviä; totuus löytyy vain pieninä palasina.”

Hän antaa ohjeita tuleville kriitikoilleen. ”Jotta kritiikki täyttäisi tehtävänsä, kriitikon tulisi selvästi, ilman yhtään epäröintiä, sanoa, millainen kirja on. Kirjat tarvitsevat tavaramerkkinsä niin kuin muutkin tavarat.”

Tässä suhteessa en ehkä ole paras ja objektiivisin kriitikko. Tuntuu hieman samalta kuin Jim Morrisonin nuoruudenrunoja arvostellessa. Olen käynyt pyhiinvaellusmatkalla Père-Lachaisen hautausmaalla ja ohimennen Södergranin Raivolan pihassa. Molemmat taiteilijat ovat antaneet minulle valtavasti oman häilyvän identiteettini ja kirjailijuuteni rakennusaineita.

Toivon pääseväni, sitten joskus vuonna 2061, kun maallinen vaellukseni päättyy, tuonpuoleiseen Raivolaan deittailemaan Edithiä ja Totti-kissaa.

Osa aforismeista vain odottaa mahdollisuuttaan puhjeta runoksi.

Into on tehnyt kulttuuriteon julkaistessaan Södergranin aforismit samassa kirjassa suomeksi ja alkukielellä, Mörsärin asiantuntevan esseen kera. Parhaat aforismit eivät yhtään häviä Södergranin runoille.

Silti välillä tuntuu, että ollaan muistiinpanojen ja tekstiaihioiden äärellä. Osa aforismeista vain odottaa mahdollisuuttaan puhjeta runoksi. Södergranille ominainen palava omakohtaisuus puuttuu.

”On jotenkin vastenmielistä päättää elämänsä oman käden kautta”, aforismissa todetaan.

Maa jota ei ole –kokoelma ilmaisee saman kouraisevammin: ”(…) Mitä tahdot kuolemasta? Tunnetko, mikä tympeys hänen/ vaatteistaan leviää,/ eikä mikään ole iljettävämpää kuin kuolema oman käden/ kautta./ Meidän tulee rakastaa elämän pitkiä sairaudentunteja/ ja ahtaita kaipauksen vuosia/ niin kuin niitä lyhyitä hetkiä jolloin erämaa kukkii.” (suom. Aale Tynni)

Lyyrikkona Södergran on Suomen Anna Ahmatova tai Sylvia Plath. Aforismeja lukee toki oikein mielikseen, varsinkin, jos ne siinä sivussa johdattavat takaisin runokokoelmien äärelle.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto