Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tarkasti tunteista

Sanna Nyqvist, 8.12.2016
Elizabeth Harrower: Tietyissä piireissä 223 s., Fabriikki kustannus 2016 Kääntäjä(t): Laura Vesanto

Australialainen Elizabeth Harrower (s. 1928) kirjoitti Tietyissä piireissä -romaaninsa jo 1970-luvun alussa, mutta veti sen viime tipassa pois kustantajalta. Jo neljä kehuttua teosta julkaissut kirjailija piti romaaniaan pinnisteltynä apurahakauden tuotoksena ja vaikeni vuosikymmeniksi. Vuonna 2014 hänen teoksiaan uudelleen julkaiseva pienkustantamo sai kirjailijan muuttamaan mieltään, ja teoksesta tuli maailmalle levinnyt laatukirjallisuuden hitti.

Tietyissä piireissä ei suinkaan ole ainoa kadonnut tai unohdettu helmi, joka on löytänyt lukijansa viiveellä. Tällaisia löytöjä on tehty tasaiseen tahtiin 2000-luvulla. Susan Sontag oli nostamassa Leonid Tsypkinin Dostojevski-romaanin Kesä Baden-Badenissa (1982/2001) kansainväliseen menestykseen. Muita suomeksikin käännettyjä esimerkkejä ovat Ida Symonsin Tyhmä neitsyt (1959/2014), Harper Leen Kaikki taivaan linnut (1950-luku/2015), Hans Falladan Yksin Berliinissä (1947/2009) ja John Williamsin Stoner (1965/2003).

Kirjailija piti romaaniaan pinnisteltynä apurahakauden tuotoksena.

Jokaisella uudelleenlöydetyllä teoksella on oma historiansa, mutta niitä yhdistää kyky puhutella lukijoita eri aikoina. Harrowerin lähihistoriaan eli 1940–1970-luvuille sijoittuva romaani lainaa tyyliään Virginia Woolfin ja Katherine Mansfieldin sotia edeltävästä proosasta, joka on säilyttänyt tuoreutensa tähän päivään asti. Tietyissä piireissä muistuttaa, että kestävimmän 1900-luvun kirjallisuuden ”parasta ennen” -päivä on kaukana tulevaisuudessa.

Romaanin maailmanlaajuinen suosio liittyy myös historiallisen romaanin verkkaaseen kulkuun kohti nykypäivää. Toinen maailmansota on sodittu kirjallisuuden sivuilla niin monta kertaa, että on aika kääntää katse kohden sitä seuraavia vuosikymmeniä. Yhteiskuntarauhan ja talouskasvun vuodet merkitsivät uudenlaisia henkisiä haasteita, ja niihin myös Tietyissä piireissä keskittyy.

Vastavoimien viehätys ja uhka

Harrowerin romaani kuvaa kahta sisarusparia Sydneyssä toisen maailmansodan jälkeen. Zoe ja Russell Howard ovat varakkaan akateemisen perheen lapsia, joille maailma on avoinna. Stephen ja Anna Quayle ovat puolestaan köyhiä orpoja, jotka sinnittelevät aikuisuuteen ankeiden sukulaisten hoivissa. Parien välille syntyy voimakas jännite, jonka varaan Harrower romaaninsa sommittelee.

Tietyissä piireissä on tarkasti rajattu kodin ja perheen piiriin. Muu yhteiskunta ja työ näkyvät vain siinä määrin, kun henkilöhahmot käsittelevät niitä arkisissa ihmissuhteissaan. Harrower onnistuu silti kuvaamaan hienosyisesti luokkayhteiskunnan juopia. Sosiaaliluokkien rinnalle erottavaksi tekijäksi nousee elämänkokemuksen erotteleva voima: huoleton, kaikessa helposti onnistuva Zoe kokee kasvavaa alemmuudentunnetta suhteessa veljeensä Russelliin, jonka elämää varjostavat vankileirikokemukset sodan aikana sekä ystävien ja työtoverien kuolemat. Zoe jää myös ulkopuoliseksi suhteessa rakkaudettomassa kodissa kasvaneisiin Quaylen sisarusten koviin kokemuksiin. Hänen elämänsä kipukohdaksi nouseekin uhrautuva rakkaus, jonka kohteita hän ei koskaan voi ymmärtää.

Harrower on kertonut, ettei ole 1970-luvun alun jälkeen koskaan palannut kirjoittamisen pariin.

Näin vahvasti ihmissuhteiden kuvaamiseen keskittyvässä romaanissa vaarana on tunteissa vellominen, eikä kerronnassa vältytä kliseiltä, joista erityisen toistuva on henkilöhahmojen tapa tuijottaa toisiaan sielujensa syvyyksiin. Vastapainoksi Harrower kuvaa usein riemastuttavan irtonaisesti ja monisyisesti sosiaalisen kanssakäymisen nyansseja: ohipuhumista, vääriä ennakointeja, rakastumisen kulmikkuutta, arkista julmuutta. Tunnelmiin kiinnittyvä romaani myös yllättää lukijan dramaattisilla juonenkäänteillä juuri ennen loppua.

Unohdus vai yksinäisyys?

Tietyissä piireissä on ihmissuhteiden kuvauksen ohessa taitelijaromaani ja nimenomaan romaani naistaiteilijan ahtaista elinehdoista. Lahjakas Zoe vaihtaa katastrofaalisen huolettomasti taiteellisen uransa ja kunnianhimonsa aviomiehen palvelemiseen. Kiehtova, arvoituksellinen ja kiihkeä Stephen ei kuitenkaan ole se elävän elämän taideteos, jota Zoe mielessään kuvittelee, vaan tästä sukeutuu avioliiton myötä sadistinen misogyynikko. Romaanin lopussa Zoe herättelee ajatusta elokuvan tekemisestä, mutta tavalla, joka kertoo, että valinnan aika on jo ohi.

Elämän tarjoamien mahdollisuuksien hukkaaminen on fiktionakin vaikuttavaa luettavaa, mutta se tuntuu myös oudon profeetalliselta, kun ajattelee Harrowerin omaa kirjailijanuraa. Haastatteluissa Harrower on kertonut, ettei ole 1970-luvun alun jälkeen koskaan palannut kirjoittamisen pariin, eikä edes lukenut Tietyissä piireissä -romaanin käsikirjoitusta ennen sen julkaisua.

Romaanin toinen päähenkilö, Anna Quayle, tarjoaa vaihtoehdon luovuttamiselle. Surkeista oloista ponnistava nuori nainen löytää muodon omalle ulkopuolisuudelleen taiteilijuudesta. Taakaksi jää yksinäisyys, jota on välillä liki mahdoton kannatella. Kolmannen taiteilijamallin tarjoavat Zoen veljentyttäret, jotka löytävät pakoreitin ahdistavasta perhepiiristä kurinalaisen baletin avulla.

Yhteistä kaikille romaanin naisille on se, että taiteellisen elämäntehtävän toteuttaminen on mahdollista vain Euroopassa. Tietyissä piireissä osoittaa alleviivaamattoman karusti, miten Australia voi tarjota puitteet vain käytännön elämälle. Henkinen sisältö on tuontitavaraa muualta.

Himmenneet helmet

Myös käännöskirjallisuus on aina tuontitavaraa. Miten Harrowerin romaani on maailmanympärysmatkasta selvinnyt? Käännöstehtävä on haastava, sillä Harrowerin kieli ei ole mitään tusinaproosaa. Alkutekstissä herkkä tunnelmointi särkyy usein harkittuihin riitasointuihin ja realistinen kuvaus vaihtuu lennossa proosarunoksi.

Käännöstehtävä on haastava, sillä Harrowerin kieli ei ole mitään tusinaproosaa.

Etenkin romaanin alkupuolella Laura Vesannon suomennos kömmähtelee toistuvasti. Välillä on vaikeaa hahmottaa, mistä on kyse (”levällään olevat divaanit”, ”sokaisevan monipuoliset, spontaanit katseet”), toisinaan kääntäjä haksahtaa alkeelliseen kielivirheeseen (”lähiaikoina” viittaa tulevaan, ei menneisyyteen). ”Hän tunsi, kuinka valoa suihkusi hänen hiuksistaan ja silmistään, hänen sormenpäistään” tuo mieleen halvan kauhuleffan, kun alkutekstin runollinen ”she felt light stream from her hair and eyes” kääntyisi luontevammin virrata-verbin avulla.

Kääntämisen taiteilijaprofessori Kersti Juva on Kotus-blogissaan toistuvasti korostanut sitä, miten kääntäjän on ymmärrettävä, mitä alkutekstissä tapahtuu ja osattava kertoa se suomeksi. Käännösprosessissa Harrowerin kirkkaat kuvat usein sumentuvat ja muuttuvat tunnistamattomiksi: ”Kun miehet olivat pelikentällä, hänen käsityksensä heistä oli taivaissa. Hänen silmänsä eivät mitenkään osanneet päättää, säväyttikö häntä enemmän heidän juoksunsa vai asento, jossa he odottivat valmiina tekemään maalin.” (”Her esteem reached its peak when they were out on the field. Her eyes could never decide whether their running or their standing, poised to take a goal, thrilled her more.”) Sulavasti liikkuvat atleetit jähmettyvät, konkreettinen pelikenttä yhdistyy kummallisesti kuvaannolliseen taivaaseen ja rytmikäs lausepari hajoaa liikasanaisuuteen.

Kaupallisen kirjankustantamisen kova kulukuri ajaa kääntäjiä omakustantajiksi, ja julkaisemisen helppous tuo alalle uusia yrittäjiä. Tietyissä piireissä on ilmestynyt tänä vuonna aloittaneen osuuskunta Fabriikin käännössarjassa, joka keskittyy mainoslauseensa mukaisesti ”mestariteoksiin”. Mestariteos kuitenkin edellyttäisi mestarikääntäjän, ja sitä neljä romaania (oma)kääntänyt Laura Vesanto ei vielä ole. Helmien poimiminen maailmankirjallisuudesta on kulttuuriteko vasta sitten, kun helmen hohto välittyy myös suomennoksessa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto