Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Klassikko: Ettei elämä unohtuisi

Satu Taskinen, 4.1.2008
Friedrich Nietzsche: Tragedian synty s., Eurooppalaisen filosofian seura 2007 Kääntäjä(t): Jarkko S. Tuusvuori

Friedrich Nietzsche (1844–1900) tunnetaan tyyliltään röyhkeän itsevarmana, mielellään kaikki rajat ylittävänä filosofina, jonka aiheena oli koko elämä sekä kaikki siihen liittyvä. Hän kritisoi tiedettä, taidetta ja yhteiskuntaa ja loi oman estetiikkansa. Nietzschen intohimoisen filosofian ydin on sen elämää puolustava asenne, joka paradoksaalisesti puristaa mehevimmät mehunsa inhimillisen kärsimyksen ja pessimismin kokemuksista kääntäen ne päälaelleen.

Nietzsche ei tunnetusti käy teoksissaan läpi salonkikelpoista filosofista argumentaatioketjua vaan väittää, tiivistää aforismein ja puhuttelee lukijaa. Lisäksi hän nauraa itselleen ja muille. Esikoisteoksessaan Tragedian synty (1872) Nietzschen tarkoitus on kuvata vakuuttavasti filosofiansa keskeistä elämänasenteellista kokemusta.

Alun perin filologina tieteellisen uransa aloittanutta Friedrich Nietzscheä on – kaiken muun lisäksi – tarkasteltava myös retorikkona. Vaikka hän sanoutui irti edeltäjistään, saksankielisistä romantikoista, hän on hyvinkin romantikkojen perillinen, kun hän tuo intohimon oleelliseksi osaksi taidetta ja elämistä ja vastustaa klassismin edustajien sääntö- ja muotokuvioita. Erityisesti, jos romantiikkaa tässä yhteydessä tarkastellaan ennemmin mielenlaatuna kuin aikakautena.

Nietzsche, joka itse oli kokonaistaideteos, Gesamtkunstwerk, käsittelee maailmaa samalla mitalla, rajat ylittäen, sisintä hakien, pikkuseikoista piittaamatta ja paradokseja kaihtamatta. Hän rakentaa estetiikkaa muotoa luovan apollonisen ja kiihkeän dionyysisen yhdistelmästä. Nämä käsitteet ja näiden jumaluuksien yhteen liittäminen ovat peräisin romantikoilta. Juuri romantikot hakivat myyteistä ja mystiikasta elämisen luurangon ympärille lihaa.

Teemat, joita Nietzsche esikoisessaan käsittelee, tulevat esiin hänen myöhemmissä teoksissaan. Itse hän sekä toruen että iloiten totesi Tragedian synnystä myöhemmin: mikä mahdoton kirja. Niinhän se onkin. Ei siinä asetuta logiikan järjestykseen vaan annetaan mennä ja kipinöidään. Siksi ei olekaan vaikea arvata, ettei teosta hyväksytty yliopistolla väitöskirjaksi, niin kuin Nietzschen tarkoitus alun perin oli. Nietzschen ura Baselin yliopistossa filologina kesti kymmenen vuotta ja päättyi sairasteluun.

Dionyysisen ja apollonisen ihana riitasointu

Nietzsche kuvaa olemassa oloa kahden vastakkaisen voiman, apollonisen ja dionyysisen keskinäisenä vuorovaikutuksena. Hän kutsuu näitä voimia myös jumaluuksiksi tai vieteiksi. Apollonisen piiriin kuuluu kaikki rajoittava, järjellinen, maltillinen, kohtuullinen, itsetuntemus, uni. Dionyysisen alueeseen kuuluvat rajattomuus, kohtuuttomuus, hillittömyys, hurma, ykseys.

Apolloninen ja dionyysinen sekä säätelevät että ruokkivat toisiaan. Ne tarvitsevat toisiaan, sillä yksin niiden mahdollisuudet näivettyvät tai vääristyvät.

Voimien mittelystä voidaan antaa selventävä kuva taideteoksen avulla: Apolloninen antaa taideteokseen muodon ja dionyysinen antaa siihen intuitiivisen vimman. Ilman apollonista dionyysinen on pelkkää sotkua ja kaaosta. Ilman dionyysista apolloninen hallitsee kylmällä hyötyajattelun järjellä. Vain silloin, kun kumpaakaan ei unohdeta tai alisteta, molempien jumaluuksien hyveet kukoistavat ihanteellisesti. Tämä ihannetapaus todentuu Nietzschen mukaan oikeassa taiteessa, josta malliesimerkki on antiikin Kreikan tragedia. Antiikin kreikkalaisilla oli Nietzschen mukaan oikea ymmärrys olemassa olon luonteesta.

Oman aikansa kulttuurin epätasapainon tai rappion, jota ilmaisua Nietzsche itse käyttää, hän sysää teoksessaan Sokrateen syyksi. Sokrates kun hänen mukaansa ensimmäisenä korosti ajattelua hyveenä yli kaiken muun ja sinetöi antiikin tragedian lopun. Nietzschen mukaan apollonisen ajattelun pitäisi kyllä jarruttaa dionyysistä tunneraivoa, mutta tunteen palon pitää saada lyödä rajat hyötyajattelun epäinhimillisyydelle.

Nietzschen mukaan sokraattinen ajatusmaailma lääkitsee ihmistä kieltämällä hänen tuskansa. Ihmiselle esitetty vaatimus alistaa viettinsä järjelle tekee ihmisestä lopulta itsetuhoisen. Tätä ilmiötä voisi freudilaisittain kutsua torjunnaksi.

Filosofi lääkärinä

Nietzschen näkemys elämänfilosofina oli, että metafyysiset konstruktiot ovat keinotekoisia eivätkä enää tarjoa tyydyttävää ratkaisua ihmisen sisäisiin ristiriitoihin.

Schopenhauerilainen, elämän tarkoituksettomuuden tunteesta kummunnut pessimismin käsite oli Nietzschelle tärkeä innoitus. Nietzschen mukaan Schopenhauer kuitenkin tulkitsee pessimismin väärin ja tekee Kantin tavoin virheen siinä, että hakee elämisen oikeutusta elämän ulkopuolelta. Koska mitään tällaista ei ole olemassa, etsintä tulee eittämättä päättymään suureen pettymykseen. Käytännön järkevän miehen olisi varmasti kieltäydyttävä elämisestä, mikäli ei romantikkojen tai joidenkin toisten heikkojen lailla halua paeta addiktioihin tai fiktioon tai muuhun toisarvoiseen.

Pessimismin nietzscheläisittäin oikeaa tulkintaa traagisessa ajattelussa voidaan yksinkertaistaen luonnehtia esimerkiksi näin: pessimismi on elämän kaikki, siis myös traagiset elementit, hyväksyvä asenne. Koska pessimismi sallii tukahdutettujen viettien olemassa olon, se antaa ihmiselle hyväksytyksi tulemisen tunteen.

Tällä tavalla ymmärrettynä pessimismi saa aikaan elämänhalua, tekee kierroksen itsensä ympäri ja tarjoaa lääkkeen torjunnan aiheuttamaan depressioon. Tragediasta, joka sanana yhdistetään kielteisyyteen ja kuolemaan, tulee taidekokemuksena kokonaisvaltainen elämän ja toiminnan halun moottori ja katalysaattori.

Elämän ja taiteen estetiikkaa

Käsitellessään antiikin tragedioiden tarinoita ja myyttejä Nietzsche ei kovin pitkästi paneudu niiden kertomusten sanasisältöön. Kuten käsitteiden merkitysten yhteydessä pragmaattinen Nietzsche näkee taiteessakin tärkeimmäksi seikaksi muodon ja funktion, siis sen, mitä taide saa aikaan.

Nietzschelle taiteen tarkoitus on johdattaa ihminen elämän hyväksymiseen ja loogisen ajattelun ylittävään olemassa olon tiedostamiseen. Taiteen pitää ja vain taide voi pyrkiä tähän. Toisissa filosofioissa vastaavaa pyrkimystä kutsutaan esimerkiksi valaistumiseksi ja keinoa saavuttaa tämä tavoite meditaatioksi.

Nietzsche tunsi myös buddhismia, ja hän viittaakin siihen teoksessaan moneen otteeseen. Kokemus maailmankaikkeuden yhteisestä sielusta, subjektin ja objektin samanaikaisesta olemisesta sekä tiedostaminen arvottamatta ovat kaikki aspekteja, jotka Nietzscheä kovasti kiehtoivat. Hän kirjoittaa: ”Kestääkseen ylimalkaan kaipauksensa ei-mihinkään, se [kansa] tarvitsee noita harvinaislaatuisia ekstaattisia tiloja, joissa kohotaan yli tilan, ajan ja yksilöiden.”

Tragediassa ilmentyvät Nietzschen mielestä rohkeus, viisaus ja rehellisyys. Antiikin kreikkalaiset olivat niin kehittyneitä, etteivät hukuttautuneet valheellisiin lohdutuksiin kuten monet sukupolvet myöhemmin. Nietzschen mukaan traaginen myytti voi saattaa ihmisen kokonaisvaltaisesti rytmin, liikkeen ja äänen kautta elämän hurmaan. Siksi Nietzsche rakastaa tragediaa.

Saksalaisfilosofin teoksia alettiin lukea vasta kymmenisen vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Jo esikoisteoksessaan visionääri ennakoi tulevia filosofian, taiteen, estetiikan ja psykologian suuntauksia psykoanalyysista eksistentialismiin. Takakannen esittelyssä Tragedian synnyn merkitys kiteytetään näin: ”Taide-, tiede- ja yhteiskuntakritiikin klassikossaan Nietzsche pani alulle aikalaisanalyyttisen ja historiallisen pohdinnan, joka jatkuu yhä.”

Loppuhuomautus: Syksyllä suomeksi ilmestynyt Thomas Bernhardin Hakkuu on herkkupala lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita Nietzschen estetiikasta kirjallisuuden käytännössä. Thomas Bernhardia on tulkittu paljon juuri Nietzschen estetiikan kautta, ja tässä hengessä uskallan ilman pitävää todistusaineistoa leikitellä ajatuksella, että Bernhard hyvinkin saattoi nähdä itsensä Nietzschen estetiikan toteuttajana Wagnerin kieltäydyttyä tästä kunniasta.

Thomas Bernhard on haastattelussa sanonut omasta työstään muiden muassa näin: ”Heti kun huomaan, että kirjoitan juonta, tuhoan sen.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto