Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Maailmalta maailmalle

Ritva Kolehmainen, 17.9.2007
Inger-Mari Aikio-Arianaick: Maailmalta tähän s., Kustannus-Puntsi 2006

Monitaitoinen Inger-Mari Aikio-Arianaick (s. 1961 Utsjoella) on suomentanut pohjoissaameksi kirjoitetun runoteoksensa Máilmmis dása (2001 DAT). Se on saanut nimen Maailmalta tähän. Alkuteos oli Pohjoismaiden kirjallisuuspalkintoehdokas ja Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas vuonna 2004. Samana vuonna teos käännettiin norjaksi, Fra verden og hit.

Aikio-Arianaickin runokokoelma kertoo tarinan rakastumisesta lapsen odotukseen ja syntymään, äitiyden tuskan ja ilon sekä eri kulttuurien ristivedon. Runoilija-toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä asuu perheineen Pulmankijärvellä Utsjoella, Ivalossa ja Paratiisisaariksi kutsutulla Mauritiuksella. Siellä kesä kestää lokakuusta maaliskuuhun, Lapin kesä on lyhyt.

Kokoelma alkaa aistillisesti, kun kuu rakentaa rakastuneille sillan. Runon nainen tunnustaa rakastuneensa heti, mutta kolme talvea häntä taamottiin (kesytettiin). Valokuva vie siniseen kaamoksen tunnelmaan. Myöhemmin valkoinen talo trooppisessa maisemassa ja punainen talo valkoisen hangen keskellä muistuttavat asuinpaikkojen vastakohdista. Luontokuvat ja lapsi – ehkä Mauritiuksella Intian valtameressä kuvattu – vahvistavat tarinaa runojen rinnalla.

Onni ovat omat ihmiset, ”minun ihmisiäni / minun tapojani”, mutta he tietävät myös ”pilviä / pilvistyvää”. Runossa ”kunpa saisimmekin” kaivataan yhteiselämää talossa, joka on kuin markkinapaikka; anopilla riittää virsiä ja appi on äänekäs, miniässäkin jotain vikaa. Se panee huokaamaan: ”ja minun / asuttava täällä? / elettävä ?!”

Outoihin tapoihin tottuu, ja viha laantuu. Saamelainen runoilija on kulttuurishokkinsa kokenut ja kirjoittaa itseironisesti: ”kunhan vain / nuo pahuksen krishnat / kahelit rättipäät ja / saamarin heinänsyöjät / eivät tule liian lähelle”. Ruuat panevat uneksimaan poronlihasta, siiasta ja lohista. Oudot tavat saavat runominän ymmärtämään suomalaisten vastenmielisyyden saamen kieltä kohtaan.

Maailma on kaukana, lapsi tässä

Rakastuneiden läheisyyden ikävään riittää sama kuu, vaikka ollaankin maailmojen laidoilla:
”kuu / kutoo käsiimme liiton / valtameren yli”. Raskautta ja odotuksen iloa sumentavat uskomukset. Pitää saada syödä, mitä haluaa, tai lapsi syntyy näppynaamaisena: ”kuitenkaan / te ette antaneet minun / syödä lihaa!”. Iloinen ja rauhallinenkin pitäisi olla, jotta lapsesta tulee kiltti. Ilonpilaajia on kuitenkin aina: ”kuusi kuukautta ennen synnytystä / he istuttivat minuun jo syyllisyyden”.

Esikoisen odotus on hellyyttä itseä ja syntyvää lasta kohtaan: ”älä vielä, lapseni / malta odottaa”. Muut jo miettivät nimeä ja sitä, mihin kouluun lapsi laitetaan. Tärkeintä on kuitenkin isän läsnäolo synnytyksessä: ”kyynelilläsi salaa / sammutit pahimman tulen”.

Oma lapsi on tietysti kaunis ja viisas – pian myös parkuva kakara. Aikio-Arianaick kirjoittaa satuttavasti äitiyden arjesta; väsymyksestä ja maitoa täynnä olevista pakottavista rinnoista. Lapsen nukahtamisen onnea seuraa heti pelko sen heräämisestä kesken unien. Jo yhdysvaltalainen filosofi Ralph Waldo Emerson (1803–82) kirjoitti aikoinaan: ”Ei koskaan ole ollut niin suloista lasta, ettei sen äiti olisi ollut iloinen saadessaan sen nukkumaan.”

Jos ihminen on pelkkää kemiaa, miksei ole rokotetta vihalle, kateudelle ja pirullisuudelle, kysyy runoilija Aikio-Arianaick. Äidin väsymys voi jäädä muistoihin vain lapsen itkuisena kesänä. Itkevän vauvan vanhemmat löytävät kaikupohjaa tunteilleen monista runoista. Väsymys näkyy tässäkin: ”kunpa voisinkin / palauttaa hänet / sinne mistä tulikin / kirjoittaa lapulle / ’viallinen’ / tai ’väärä tuote’” .

Kaikkien näiden sanojen läpi loistaa rakkaus ja kiintymys lapseen. Kyllä lukija sen aistii, kuten väsymyksenkin. Huono-sana on väärä adjektiivi huolehtivalle äidille, jonka tunteet mylläävät hormonien hallitsemassa mielessä: ”huonokin äiti / on parempi kuin / isä / joka on / aina töissä”.

Lapsen konttausvaiheessa äiti kasvaa ja toteaa ainoan tehtävänsä olevan kasvaa lapsensa kanssa. He kasvavat yhdessä. Runokokoelmallakin voi olla onnellinen loppu. He elivät onnellisina elämäänsä eteenpäin!

”rakas
rakas pikku mies

ja rakas
rakas iso mies

me!
Me!!!”

Kymmenkunta vuotta sitten perustettu Kustannus-Puntsi on nykyisin EU:n pohjoisin kirjankustantamo. Se sijaitsee Inarissa. Paikalliset tuntevat Lapin ja saamelaisten asiat parhaiten. Ajattelen, että jokainen maakunta tarvitsisi oman alueensa kustantajan. Ouluun on perustettu uusi kustantamo Rajalla, Kuopiossakin oli aikoinaan Kustannuskiila, vaan ei ole enää.

Kaiken kirjallisuuden ei tarvitse pyrkiä valtakunnallisuuteen tai kansainväliseksi, kyllä hyvä teos nousee omilla ansioillaan maan ja maailman tietoisuuteen, kun aika on. Siitä todistuksena on Inger-Mari Aikio-Arianaickin neljäs teos Maailmalta tähän.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto