Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vinon hymyn mestarin novelleja

Anu Rinkinen, 17.4.2002
István Örkény: Minuuttinovelleja s., Atena 2002 Kääntäjä(t): Juhani Huotari

István Örkény (1912-79) lähetti toisen maailmansodan hornankattilasta kortin: ’En ole viime aikoina kovin paljoa käynyt oopperassa enkä konserteissa. Nykyään keskityn lähinnä ryömimiseen ja tappamiseen’. Örkény kirjoitti jo tuolloin groteskisti, hän osasi yhdistää inhottavaa ja pelottavaa naurettavaan.

Groteski vahvistuu usein kirjallisuudessa silloin, kun voimassaolevaan maailmankuvaan ei voida luottaa. Mieleen tulevat sellaiset groteskin ja absurdin taitajat kuin Samuel Beckett, Eugene Ionesco, Daniil Harms ja Franz Kafka, joihin kaikkiin Örkénytä on verrattu. Heillä kaikilla on ollut kyky kertoa pienenä ihmisenä olemisesta jotakin yhtä aikaa totta ja satua, riemastuttavaa ja satuttavaa. Vain Örkény on kuitenkin Örkény, Unkarin virnuileva lahja maailmankirjallisuudelle, joka vuonna 1969 voitti Mustan Huumorin Palkinnon Pariisissa.

Örkényn tekee omanlaisekseen hänen unkarilaisesta kansanhuumorista ottamansa vaikutteet. Unkarin kansanperinteeseen on kuulunut selviytyä vaikeista ajoista huumorilla, se on ollut osa kollektiivista selviytymisstrategiaa. Örkény oli koulutukseltaan kemisti-insinööri, joka työskenteli dramaturgina useissa teattereissa. Örkény löysi oman kielensä Unkarin yhteiskunnallisen vaikenemisen aikana. Hän joutui siten odottamaan novelliensa julkaisemista 60-luvun lieventyneeseen ilmapiiriin asti. Juutalaisena Örkény joutui toisessa maailmansodassa Venäjän rintamalle pakkotyöhän, mistä hän päätyi Neuvostoliittoon neljän vuoden sotavankeuteen.

Nämä kokemukset näkyvät Örkényn teksteissä vinon itsepintaisen hymyn läpi nähtynä vinksahtaneena ja julmanakin maailmana. Örkény pidättäytyi ilmaisemasta selvästi poliittisia näkemyksiään, mutta hänen novelleistaan välittyy humaani ja vilpitön halu näyttää maailma ja muuttaa sitä. Örkény kuvaa Budapestin ihmisten arkea, poliittisen totuuden ja sensuurin toista puolta, kuin rinnakkaistodellisuutta, sitä mitä tapahtuu kaduilla, kodeissa ja kahviloissa. Hän kuvaa todellisuutta niiden ihmisten kautta, jotka ovat kokeneet Unkarin monet vallanvaihdokset ja siten epävarman todellisuuden. Mullistusten keskellä yhteinen musta huumori on auttanut kansaa jaksamaan. Unkarilaisten elinvoimaisuudesta todistaa novelli ’Budapest’, jossa vielä atomipommin räjähtämisen jälkeen budapestiläiset puolustavat elintilaansa hiiriä vastaan.

Minuuttinovellien maailma on absurdi ja groteski, sen asukkaina on mm. riisiryynejä, tulppaaneja ja lumiukkoja. Örkény on tiivistämisen mestari. Kun novellin päähenkilö joutuu karkumatkallaan vihollisen leiriin, tapaus kuvataan seuraavasti:’Tunsin kylmän hien kihoavan pintaan ja vatsassani alkoi kiertää. Saksalainen väänsi sulatejuustotuubin korkin kiinni ja otti kiväärinsä esiin.’

Novelleissa harrastetaan omaa villiä sanaselitystä, esimerkiksi verbi unkaroida saa eri sivistyskielillä mitä seikkaperäisempiä merkityssisältöjä. Ranskaksi unkaroida tarkoittaa ’tissutella kunnolla’, kun se norjaksi, kreikaksi, bulgaariksi ja baskiksi kääntyy: ’minä syön (sinä syöt, hän syö) rapeaksi paistettua ankkaa tuoreen kurkkusalaatin kanssa samalla, kun Jehudi Menuhin soittaa korvan vieressä Mustalaiseks olen syntynyt’.

Örkénytä on luonnehdittu kiltiksi mieheksi, joka on sanonut: ’Vain iva loukkaa, ei nauru, varsinkaan ei sellainen nauru, jonka groteski aiheuttaa’. Örkényn groteski on monitasoista, sen syvällisyyttä ei heti Suomessa eikä muuallakaan Länsi-Euroopassa osattu nähdä. Juuri monitasoisuutensa ansiosta Örkénytä on vaikea lokeroida. Monet Örkényn novellit puhuvat elämän syvistä kysymyksistä groteskin naurun tuoman katharsiksen kautta mutta jättävät silti arvoituksen kaihertamaan sopivasti lukijan mieleen.

Minuuttinovellit on ollut ilmeisen vaikea kääntää, kuten Juha Huotari jälkisanoissaan myöntää. Hän on joutunut ottamaan vapauksia ja tekemään väkivaltaakin alkuperäiselle tekstille, mutta lopputulos on unkaria taitamattoman lukijan silmissä kiitettävä. Monet unkarinkielisiin sanaleikkeihin perustuvat novellit Huotari on onnistunut siirtämään toimivasti suomen kielelle. Vain muutamat novellit monilukuisesta joukosta jäävät hieman etäisiksi tai suorastaan arvoituksiksi.

Ennen Minuuttinovelleja on Örkényltä käännetty suomeksi vuonna 1981 pienoisromaanikokoelma Ruusunäyttely. Kokoelma sisältää näytelmät Tótin perhe ja Kissaleikki, joita on esitetty myös Suomessa. Aikaisemmin Örkény onkin tunnettu meillä lähinnä teatteriesitysten kautta. Tótin perhe sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa 1969. Örkény uudisti kotimaansa näytelmäkirjallisuutta, jota on pidetty perinteisesti konservatiivisena. Hän toi Unkarin ja Euroopan näyttämöille itäisen Keski-Euroopan avantgarden. Nyt meillä on tilaisuus nauttia hänen ’minimyyteistään’, kuten Minuuttinovellien ranskankielinen käännös nimettiin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto