Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kesäklassikko: Maailmojen synty simpukankuoressa

Markku Soikkeli, 31.5.2006
Italo Calvino: Kosmokomiikkaa (Le Cosmicomiche 1965, suom. 1969) s., Tammi, Klassikkopokkarit-painos 2006

Absurdi on lajityyppi, jota harvoin näkee puhtaaksiviljeltynä muualla kuin lyriikassa ja teatterissa. Proosassa absurdius syntyy ennemmin eriskummallisten tarinoiden sisällöstä kuin kielellisestä hurjastelusta. Haastavinta absurdin harjoittamisessa onkin yhdistää toisiinsa vapaa kielellinen assosiointi ja proosaksi kelpaava juoni.

Tätä absurdismin kultaista keskitietä edustaa parhaimmillaan Italo Calvinon (1923-1985) tuotanto, etenkin metafiktion klassikkona tunnettu romaani Jos talviyönä matkamies (1979) mutta myös trilogia Halkaistu varakreivi, Paroni puussa ja Ritari joka ei ollut olemassa (1952-59). Syksyllä klassikkopokkarina ilmestyvä Kosmokomiikkaa on kustantajalta erikoinen valinta niiden Calvinon teosten joukosta, jotka kaipaisivat sekä uutta painosta että elvytettyä huomiota, mutta edustaa kyllä erinomaisesti Calvinon tyylejä: metafiktiota, allegoriaa ja reipasta absurdismia, jossa erottuu aina myös romanttinen surumielisyys.

Kosmokomiikan novelleissa on yhdistävä idea ja oikeastaan yhteinen juonikin, maailmankaikkeuden syntykertomus. Tarinoiden minäkertoja on mystinen olento Qfwfq, joka palindromisen nimensä mukaisesti hahmottaa maailmankaikkeuden yhtä hyvin etu- kuin takaperin. Jokainen novelleista alkaa maailmankaikkeuden mittasuhteita esittelevällä sitaatilla, jota münchausenilaisesti jutusteleva Qfwfq ryhtyy vähättelemään: tokihan hän tiesi jo ennen ajan alkua, että universumi tulisi syntymään, ja tottahan kuussa käytiin kalastajaporukalla, ennen kuin se erkaantui maasta. Tarinat ovat toisiinsa nähden ristiriidassa, mutta niin ovat myös ne fysiikan koulukunnat, joita Calvino surutta lainailee.

Antidarwinistinen satiiri

Kosmologinen kehitys osoittautuu Qfwfqin perhehistoriaksi, vaikka tarinat kertovatkin enimmäkseen kosmisesta yksinäisyydestä ja ehkä myös, symboliikassaan, taiteilijan mahdollisuuksista luoda kokonainen maailma ja mahdottomuudesta vaikuttaa sen yksityiskohtiin.

Qfwfqin tarinat eivät ole juoninovelleja, eivät myöskään psykologisoivia tarinoita vaan nykypäivän paraabeleja, opetustarinoita. Minäkertojan ääni opastaa ymmärtämään antautumista merkityssuhteiden verkostoille: kaikki se, millä voi olla ihmiselle merkitystä, mukaan lukien ihminen osana maailmankaikkeutta, on ymmärrettävissä vain ihmisen oman kokemusmaailman kautta. Siksi makrokosmiset mittasuhteet ovat mielekkäitä ja merkityksellisiä vain ihmisen omassa, yksinäisyyden ja rakkauden säätelemässä mikrokosmoksessa. Maailmanhistoria on ihmisen kannalta merkkien historiaa. Semioottisen alkuräjähdyksen jälkeen mikä tahansa voi olla merkki jostakin muusta.

Maailmankaikkeuden historia tiivistetään muutamassa novellissa unen kaltaiseen rakkauskertomukseen. Kosminen romanssi muistuttaa Lauri Viidan Kukunoria, myös tapa käyttää yleviä symboleita arkisissa yhteyksissä: kuussa käydään muhinoimassa, tähtien välinen etäisyys on kiusallista tirkistelyn kohteeksi joutuvalle, viimeistä dinosaurusta ei tunnisteta hirmuliskoksi ja niin edelleen. Kokoelman päättää novelli nimeltä ”Spiraali”, jossa Qfwfq kasvaa alkumeren simpukkana antaen välillisen vaikutuksen evoluution monenlaisiin yksityiskohtiin. Näitä ovat mm. hiili, kaukoputket ja Spinozan tuotannon hollanninnokset.

Edith Kern on käyttänyt tällaisista kertomuksista nimitystä ”absolute comic”. Näissä tarinoissa koko kuvattu maailma esitetään koomisesta näkökulmasta sekä kritisoidaan ihmisen ylemmyydentuntoa luontoon tai elämän perusedellytyksiin nähden. Moraaliltaan ”absolute comic” -huumori on erilaista kuin aikalaissatiirien kärjekkyys. Koomiseen voivat sekoittua kauhun tuntemukset: oudolle nauraminen toimii reaktiona tiedolliseen epävarmuuteen.

Romaanikirjallisuuden hallitsemina vuosisatoina ”absolute comic” -tyyppiset kertomukset ovat käyneet harvinaisiksi, mutta Kernin käsitteen avulla voidaan osoittaa Calvinon teoksen suhde tieteis- ja fantasiakirjallisuuden huumoriosastoon. Etenkin antropologisesti asennoituneesta scifistä löytyy Calvinon tapaisia, rationaaliseen tai moraaliseen alisuorittamiseen perustuvia satiireita. ”Absolute comic” -lajin kriteereillä Calvinon novelleissa näkyy yhtymäkohtia kosmologiset mittaluokat valinneisiin tieteissatiireihin kuten Stanislav Lemin tai Douglas Adamsin teoksiin.

Lemin tai Adamsin tapaista satiiria edustaa Calvinon novelli ”Vesisetä”, jossa Qfwfq:n jääräpäinen isosetä ei suostu osallistumaan evoluutioon eli tekemään suurta harppausta vedestä maalle. Scifiä ja fantasiaa yhdistävään komiikkaan ovat kuuluneet tällaiset metamorfoositarinat, joissa darwinistinen kilpailu menestyksestä osoitetaan ihmisarvon alennukseksi. Aiheen takana on pitkä traditio: Ovidius, Shakespeare, Gogol, Kafka ja Hoffman ovat, Calvinon edellä, käyttäneet antidarwinistista asennetta kertoessaan tarinoita kasveiksi ja eläimiksi muuttuvista ihmisistä. Näissä tarinoissa ihmisten välinen kilpailu paljastaa eläimellisen puolemme, tekee meistä itsemme karikatyyrejä:

”Mutta näihin aikoihin ilmenivät myös suuret erot: toisaalla olivat jo maanpinnalla elävät suvut, joiden nuoriso ei käyttäytynyt enää edes sammakkoeläinten van suorastaan matelijoiden tavoin; toisaalla olivat yhä kaloina pysyttelijät, jotka oikeastaan muuttuivat kalamaisemmiksi kuin olivat koskaan ennen olleetkaan.”

Avoin ensyklopedia

Vielä ennen kuolemaansa Calvino ennätti laatia ns. amerikkalaiset luentonsa, jotka julkaistiin postuumisti nimellä Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (1993, suom. Elina Suolahti, Loki-kirjat 1995). Luennoissaan Calvino pohtii kirjallisuuden esteettisiä periaatteita – käyttäen esimerkkejä, jotka eivät ehkä edusta kaikkea maailmankirjallisuudesta mutta kertovat paljon Calvinon omista teoksista. Kirjailijalle toki sallitaan suurten yleistysten tekeminen omankin tuotantonsa pohjalta, mutta vieläkin kiinnostavampaa on kääntää yleistykset hänen omaan tuotantoonsa ja testata, miten hän pärjää omilla esteettisillä kriteereillään. Esimerkiksi merkityssuhteiden verkostoille antautumisesta Calvino käyttää esimerkkinä Carlo Emilio Gaddaa ja Robert Musilia. Hänen tulkintansa Musilin proosasta, se että ymmärtäminen on asian näkemistä yhtä aikaa eri tasoilla ja eri koodistoissa, sopii erinomaisesti Calvinon omaan tuotantoon.

Myös kerrontatekniikassa on nähtävissä maestron määrittelemiä ihanteita. Esimerkiksi painovoimasta vapautuminen on Calvinon tarinoissa yhtä tärkeää kuin ihmissuhteista vapautuminen. Tällaisella ’lento toiseen maailmaan’ -motiivilla on Calvinon itsensä mukaan laajempi eksistentiaalinen merkitys kuin pelkkä fantisoiva hypähdys. Motiivia käytetään osoittamaan vapautuminen konkreettisen asioiden painolastista, sekä materiaalisesta että kirjallisten lainojen maailmasta.

Lisäksi Kosmokomiikkaa on rakenteeltaan sukua niille teoksille, joista Calvino puhuu luennoissaan ”absoluuttisena romaanina” ja ”avoimena ensyklopediana”. Nykypäivänä niitä sanottaisiin ehkä ennemmin hypertekstimäisiksi, siis kertomuksiksi, joissa olennaisempaa ovat viittaukset toisaalle samaan teokseen sekä kirjan osasia hallitseva, juonesta riippumaton järjestelyn periaate. Calvinon eduksi on kuitenkin sanottava, että hän ei jätä lukijaa harhailemaan vaihtoehtoisten tarinoiden labyrinttiin vaan tekee aina selväksi, millainen oppaan rooli on kertojalla ja millaisiin moraalisiin päämääriin hän toivoo lukijansa kiinnittävän huomiota. Tämä tulee kauneimmin kommentoiduksi novellissa ”Spiraali”, jossa päähenkilö on simpukankuorta kasvattava nilviäinen ja rakastettu pelkkää meren välittämää värähtelyä. Tämänkin novellin tulkitsisin mieluusti kirjailijan ja lukijan suhteen vertauskuvaksi, jossa kaikki muut voivat nähdä ”simpukankuoren” kauneuden paitsi simpukka/kirja itse:

”Ja tähän itseilmaisuuni olin pannut kaikki häntä kohtaan tuntemani ajatukset, purin näin vihastumiseni häneen, rakkauteni häntä ajatellessa, halusin olla olemassa hänelle, olla minä ja haluni että hän olisi hän, rakkauteni itseäni kohtaan jonka sisällytin rakkauteeni häneen, kaikki ne asiat jotka voi sanoa vain tuolla spiraalinmuotoisella simpukankuorella.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto