Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Taskukirja vapaille esteetikoille

Markku Soikkeli, 7.4.2014
Jaana Seppänen: Iltapäivä 190 s., WSOY 2014

Villin akateeminen, raivoisan hyväntuulinen, kiusoittelevan viisas ja ärsyttävän itseoppinut – Jaana Seppäsen kirjoitustyylille on helppo löytää attribuutteja mutta vaikea paikkaa kotimaisen kirjallisuuden kapealta kentältä.

Seppäsen Iltapäivä-teos ei nimestään huolimatta ole haikeaa monologia sivilisaation iltahämärälle vaan muistuttaa enemmän ydinräjähdystä kulttuuripuristien horisontissa. Se on täydellinen teos niin kipakkana kulttuuripuheenvuorona kuin oppaana nykytaiteen solmukohtiin: yhtä hyvin Haneke ja Houellebecq kuin afrikkalaisuus Euroopassa ja eurooppalaisuus Afrikassa.

Jo kirjan formaatti kielii siitä, että teos on tarkoitettu mukana kannettavaksi taisteluoppaaksi. Kaksitoista esseetä on koottu näppäräksi pokkariksi, jota haluaa kierrättää muillekin luettavaksi. Yksin on vaikea keskustella näin monialaisen levottomasti pauhaavan kirjan kanssa.

Dialogin vaikeus johtuu osittain Seppäsen kirjoitustyylistä, jossa suuret käsitteet alistetaan laatusanoiksi esteettiselle kokemukselle. Jos Johanna Tukiaista arvioidaan ”traagisena” hahmona, ei Seppänen seisahdu avaamaan mitä käyttöä traagisella on viihdejulkisuuden yhteydessä. Kirjailijoita ei taustoiteta, klassikoiden kanonisiin selityksiin ei viitata, ei ylipäänsä keskustella tradition kanssa, vaan edetään omien marginaalimerkintöjen varassa siihen, miten T. S. Eliot -sitaatilla flirttailu sopii kirjailijan tapaan käyttää ”ironialla vilauttelua”.

Teos on yhtä hyvin Haneke ja Houellebecq kuin afrikkalaisuus Euroopassa ja eurooppalaisuus Afrikassa.

Seppänen on ennen kaikkea esteetti. Hän ei pysähdy selittämään mihin tarvitsee Nietzschen moraalikritiikkiä Haneken lapsuuskuvauksen yhteydessä, kun esseet kerran tähtäävät esteettisen kokemuksen avaamiseen. Haneken elokuva tai Imre Kertézin keskitysleirikuvaus toimivat esimerkkeinä taiteellisen ilmaisun universaaliudesta. Seppänen puhuu sujuvasti ”esteettisestä prinsiipistä”, koska siinä ei ole hänelle mitään mysteeristä.

Esteetti on riittävän utelias ja ujostelematon selittämään mitä hän uskoo näkevänsä vaikeana pidetyssä tekstissä tai elokuvassa – ja kärsimätön kuin kosmopoliitti turistilauman keskellä ravistellakseen selityksiä julkisivun takaa.

Matkaesseen moraali kirjallisuuden kysymyksissä

2000-luvun esseekirjat eivät ole kokoelmia samassa mielessä kuin edeltävän sukupolven intellektuelleilla. Vaikka Iltapäivä-teokseen on koottu palasia Seppäsen aiemmin julkaistuista teksteistä (Nuori Voima, Särö, Kerberos), sen esseitä sitoo odottelevan ikävän ja tahdottoman kaipauksen tematiikka.

Kirjoittaja vaihtaa näkökulmaa kulloiseenkin aiheeseen kuvailemalla epävarmuuden kokemusta vieraassa kulttuurissa, aivan kuin astuisi hetkeksi kirjallisen maailman sivuille. Näin Seppänen yhdistää esseeproosan keskeiset alalajit, matka- ja taide-esseen: ”Olin ymmälläni Barcelonan hiphop-konsertissa…”; ”En voi sanoa, olenko epäaidompi puhuessani ranskaa kuin puhuessani äidinkieltäni, mutta…”; ”En ehtinyt Burkinan reissullani käydä oopperakylässä…”.

Kyse on toisaalta lukijalle poseeraamisesta, toisaalta kirjoitustaktiikasta, jota ovat käyttäneet muutkin Seppäsen sukupolvesta.

Tällaiset poseeraukset oppii niin ikään sietämään, koska kirjoittaja jälleen tähtää epämukavuuden ja epäkorrektiuden kokemukseen, ylipäänsä siihen, mikä ruokkii kulttuuriliberaalia ja tekee tästä vahvan luovan persoonan. Mitään synteesejä ei Seppäsen kirjalta voi teemansa suhteen odottaa, mutta kulttuuriliberaalista se piirtää kuin huomaamatta uskottavan näköiskuvan.

Seppäsen poseeraukset oppii sietämään, koska hän tähtää epämukavuuden ja epäkorrektiuden kokemukseen.

Seppänen kiteyttää kulttuuriliberaalin karikatyyrin sitaatilla Eva Odrischinskyltä: vieraan kulttuurin sääntöihin taipuminen ei ole ”väkivaltaista ilveilyä” itseä kohtaan, jos sen ansiosta toiset eivät joudu rikkomaan omaa kulttuurista luontoaan.

Kärsimätön säntäily kulttuurista ja esimerkkitapauksesta toiseen sopii tietynlaiseen, ehkäpä blogi-maailmasta tuttuun kirjoittamiseen. Aluksi se ärsyttää, ainakin kaltaistani perinneproosan ystävää, mutta vie vähitellen mukanaan. Kirjoittajan persoona käy tutummaksi kirjan aikana, joten Tšehov-melankolialla herkutteluun alkaa suhtautua samanlaisena retorisena kuviona kuin akateemisten käsitteiden luovaan pahoinpitelyyn muukalaisuuden kokemusta käsittelevissä esseissä. Esseiden erilaisuus tarjoaa myös tarkoituksella valikoituja taukopaikkoja rauhoittua; esimerkiksi essee ”Kohtalon värit” on käytännössä pitkä parafraasi Kieslowskin elokuvasta, eräänlainen elokuvallisen maiseman erittely.

Ruumis tunkee tulkintoihimme

Turistin ja kulttuurikriitikon kokemukset ovat ällistyttävän samanlaisia, todistaa Seppänen. Yhdistävä motiivi, johon Seppänen palaa niin omakohtaisissa matkakuvauksissaan kuin kirjaesimerkeissään, on pikkumaisuus poikkeustilanteessa. Jopa piiritetyn Leningradin nälkäänäkevä taiteilija saattaa muistuttaa ärtynyttä turistia, valittaa pikkumaisesti mitättömästä asiasta, jotta voisi hetkeksi palauttaa mieliin sen, mikä on normaalia.

Iltapäivän hetkiä muistuttava ikävyys, kokemuksen jano, on taustana poikkeustilanteille, joissa ruumis tunkee mukaan tulkintoihimme kirjoista, elokuvista ja vieraista kaupungeista. Toisessa yhteydessä (Tampereella esseepaneelissa 11.2.2012) Seppänen onkin propagoinut sellaisen esseekirjoittamisen vapaudesta, jossa kirjoittaja luottaa ruumiilliseen kokemukseensa.

Iltapäivä-kokoelma on erinomainen todiste siitä, että tietynlaiselle, poikkeuksellisen sanavalmiille ja suvereenille kirjoittajalle tämä kokemuksellisuuden korostaminen on todella metodi, jolla irrottautuu ”mielipidemössöstä” (kuten Seppänen sitä paneelissa nimitti).

Seppäsen kirjassa on pieniä harmillisia sitaattivirheitä ja paljon päiväkirjamaista patetiaa, mutta nekin tuntuvat sopivan tyylin rosoisuuteen. Suosittelen jyrkästi, että Iltapäivää käytetään kouluesimerkkinä siitä, mihin kaikkeen essee proosana soveltuu.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto