Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mitä taiteilija näki Afrikassa

Katja Matikainen, 19.1.2011
Jan Blomstedt: Unteni Afrikka – Akseli G:n matka 149 s., Lurra Editions 2010

”Lähden unteni Afrikkaan”, kirjoitti Akseli Gallén-Kallela Afrikka-kirjassaan. Oleskelu Afrikassa vuosina 1909–1911 toi maalarille kaivatun taiteellisen uudistumisen. Gallen-Kallelan mielipuuhaa oli metsästäminen, ja siihen Afrikan luonto tarjosi myös kotimaan oloista täysin poikkeavat mahdollisuudet. Matkalla mukana taiteilijalla oli perhe, vaimo Mary sekä lapset Kirsti ja Jorma.

Jan Blomstedt (s. 1952) kuvaa neljännessä romaanissaan Gallén-Kallelan sisäistä Afrikan-matkaa. Kerronta on taiteilijan monologia; tämä tarinoi Kirsti-tyttärelleen perheen talon terassilla Nairobin lähellä. Isä tahtoo puhua Afrikkaan lähdön motiiveista siltä varalta, että tulevat elämänkerran kirjoittajan tulevat kysymään siitä tyttäreltä. Taiteilija puhuu Afrikasta saamistaan vaikutelmista, taiteilijuudesta, metsästämisestä ja vähän Suomestakin.

Kehyksenä kertomukselle on paitsi taiteilijan kertomus tyttärelleen, myös Blomstedtin itsensä (tai ainakin hänen kertojaminänsä) suhde Kirsti Gallén-Kallelaan. Kirjailija on Kirstin etäinen sukulainen ja vieraili pikkupoikana tämän luona kuulemassa kertomuksia kuuluisasta isästä ja Afrikan-vuosista. Kirsti Gallén-Kallela kirjoitti samoihin aikoihin kaksiosaisen elämäkerran isästään. Kertomisen ja kuulemisen sekä kuulemansa pohjalta uudelleenkertomisen teema on siis myös läsnä teoksessa.

Romaani näyttää meille toisenlaisen Gallén-Kallelan.

Saapuessaan Afrikkaan Gallén-Kallela kohtasi uudenlaisen maailman: uudet värit, tuoksut ja lainalaisuudet, mutta myös orjuutta, kerjäläisiä ja epätasa-arvoa. Afrikan olemusta romaanissa ei kuitenkaan juuri pohdita; tärkeintä on miljöön vieraus ja uutuus, se, mitä uusi ympäristö mahdollistaa. Kerratessaan Afrikan-ajan tapahtumia Kirstille Gallén-Kallela muistelee samalla taiteilijankutsumuksensa syntyä koulupoikana ja elämänsä tärkeitä ”mesenaatteja”, äitiä ja anoppia sekä esikoistaan Marjattaa.

Afrikassa tärkeäksi muodostuu kohtaaminen Rudolfin, originellin baltiansaksalaisen kanssa. Rudolf on itseoppinut taiteilija, joka maalaa kuviaan munankuorien sisäpuolelle. Näistä munista tulee romaanin Gallén-Kallelalle uuden alun ja taiteellisen kriisin voittamisen vertauskuva; Rudolfin kohdattuaan hän on jälleen valmis maalaamaan.

Alkuperäisyyden etsijä

Tärkeäksi teemaksi muodostuu kulttuurin ja sivistyksen pohdinta sekä alkuperäisyyden kaipuu. Ennen Afrikkaa perhe on asunut Ruoveden erämaa-ateljeessa; taiteilijan veri vetää korpeen, mutta ilman Helsingin kulttuuripiirejäkään ei oikein osaa olla:

”Pidän liikaa ihmisistä. Siksi kulttuuria ei voi välttää. Mutta sitä on kuitenkin paettava. Toistuvasti. Metsään ja aavikolle, sinne minne nykyajan turha tärkeily ja hölmöläishenki, metsien avohakkuut ja uloslämpiävät saunat ja mitä niitä onkaan, eivät vielä ole ehtineet, missä muinaisen luonnonkauneuden rippeitä ei vielä ole raiskattu.”

Yksinkertaisuuden tavoittelu ja ekologinen huoli tulevat lähelle nykyistä downshifting-ilmiötä.

Alkuperäisyyttä Blomstedt lähestyy myös alkukuvien teeman kautta; maalaaminen on romaanin Gallén-Kallelalle sellaisten kuvien tavoittamista, jotka ovat olleet aina, ”kuvia ennen munaa”. Taiteilija pohtii myös ”pääihmisten” ja ”käsi-ihmisten” eroa; on suurempaa antaa käden viedä ja luoda kuin pilata taidetta liiallisella miettimisellä tai näkemisellä: ”Käsi on todistaja, tarpeeksi ulkopuolinen, toisin kuin silmät, jotka näkevät aina puolueellisesti, tottumusten ja omaksutun tyylin kautta.”

Blomstedt on kertojana filosofinen. Tekstissä on hienoja, aforistisia kiteytyksiä: ”Mutta joidenkin käsissä ilmenee kehityksen kääntöpuoli: ruumiillinen tyhmistyminen. Kieltä piestessä ei tiedetä, mihin kädet pannaan ja ne saavat onkia ajanvietteensä ties mistä.” Tai: ”Joka ymmärtää tuntematonta, on viisas. Joka ymmärtää tunnettua, on oppinut.” Kirjailijan tausta esseistinä näkyy myös. Moni luku kasvaa arjen sattumuksen kuvauksesta taidetta, sivistystä tai vaikkapa pelkoa käsitteleväksi pienoisesseeksi.

Kiinnostavasti rivien välissä on isän ja tyttären suhde, kertoohan Gallén-Kallela tarinaansa juuri Kirstille, joka tosin on samalla keskittynyt lukemiseen. Vanhimman lapsen rooli on usein toimia vanhemman uskottuna. Kirstin asema perheessä ei varmasti ollut ongelmaton; hän syntyi vuosi esikoisen, pienenä kuolleen Marjatta-tyttären kuoleman jälkeen. Romaanissa isä vertaa tyttäriään toisiinsa, Marjatan eduksi, mutta väittää toisaalta, että Kirsti on itse kuvitellut asemansa vaativuuden. Tätä jännitettä romaanissa olisi voinut viedä pidemmällekin.

Romaani näyttää meille toisenlaisen Gallén-Kallelan, ei kansallisromanttisista aiheista tuttua taiteilijaa, vaan perheenisän, metsästäjän, vieraan Afrikassa. Unteni Afrikka – Akseli G:n matka on kiinnostava pieni romaani ja onnistuu erityisesti taiteilijuuden kuvauksena.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto