Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pahuuden kauhukuvat

Noora Lehtimäki, 28.4.2015
Jani Saxell: Sotilasrajan unet 589 s., WSOY 2014

Jani Saxellin uusin romaani Sotilasrajan unet nostaa esiin entisen Jugoslavian maiden sotaisan menneisyyden. Sotien haavat revitään auki, jos ne ovat edes todella arpeutuneet, kun Osattomien armeija palauttaa vuonna 2016 Bosnian sodan raakuudet koko Euroopan mieliin.

Sotilasrajan unet on seikkailu, jossa onnellisesta lopusta on turha haaveilla. Se kertoo menetyksistä ja ahneudesta, loputtomasta sotimisesta ja pahuuden eri muodoista. Täysin pahan pauloihin ei kuitenkaan vaivuta, vaan myös toivoa tulevaisuudesta on. Teos on toinen ja itsenäinen osa Unenpäästäjä Florianin (2010) aloittamaa trilogiaa. Tuttu unenpäästäjä Florian Tímar pääsee kyllä seikkailemaan myös toisessa osassa.

Florian Tímar nyt oli Florian Tímar, hyvässä ja pahassa: ikuinen pakenija, joka oli onnistunut livahtamaan maasta ja äiti-Verginia Securitaten kanssa tekemässä sopimuksessa Ceauşescun lopunaikojen ja Kansallisen pelastuksen rintaman kaaoksessa.” (s. 104)

Kirjailijauransa lisäksi Saxell on toiminut pitkään toimittajana, mikä näkyy myös teoksen faktojen tiiviinä virtana ja tapahtumien rikkautena. Sotilasrajan unet on hänen kolmas romaaninsa. Romaanien lisäksi Saxell on kirjoittanut kaksi novellikokoelmaa.

Unenpäästäjä kohtaa painajaipääministerin

Teos alkaa Turun saaristosta, jonne joukko hollantilaisia, entisiä rauhanturvaajia saapuu metsästysretkelle. Metsästys saa kuitenkin nopeasti uuden merkityksen, kun riistan sijaan rauhanturvaajat alkavat metsästää toinen toisiaan. Mystisellä albiinolla, Osattomien armeijan painajaispääministerillä Flaviuksella on kirjaimellisesti mielensä pelissä. Hän haluaa kostaa Bosnian sodan ja Srebrenican vuoden 1995 verilöylyä sivusta seuranneille rauhanturvaajille. Eivätkä he ole ainoat, jotka saavat maistaa Flaviuksen kostoa.

Saxell kuljettaa taitavasti rinta rinnan teoksen nykyhetkeä sekä menneisyyden sotien tapahtumia.

Unenpäästäjä Florian ei alkuun kiinnitä uutisissa kohuttuun metsästysretkitragediaan niin huomiota, mutta pikku hiljaa palaset löytävät kokonaisen muotonsa ja tapahtumien vakava luonne alkaa selvetä. Viimeinen isku on kirjaimellisesti puukon viiltävät terveiset, jotka Florian saa Osattomien armeijalta. Hänen on selvitettävä ovatko huhut Flaviuksesta ja Osattomien armeijasta totta.

Kun viimein Florianin ja hänen avovaimonsa Ann-Stinen lapsi syntyy, kaikista peloista ja uhkakuvista huolimatta terveenä, voi Florian lähteä uuden henkivartijansa Ruben Holkin kanssa Sarajevoon Osattomien armeijan jäljille. Kaikki ei kuitenkaan suju ongelmitta ja matka saa loppua kohden yllättäviä käänteitä.

Taidokasta aikatasojen kuljetusta

Saxell kuljettaa taitavasti rinta rinnan teoksen nykyhetkeä vuosia 2015 ja 2016 sekä menneisyyden sotien tapahtumia. Välillä sukelletaan peräti Sarajevon ja Balkanin sotilasrajaksi kutsutun alueen yli 500-vuotiaaseen historiaan. Faktat sekoittuvat fiktioon ja reaalimaailma fantasiaan. Genrerajoja rikotaan niin että paukkuu, ja tulos on kiehtova kokonaisuus tiukkaa tietoa ja mielikuvituksen sinfoniaa.

Kuvaukset menneisyyden sodista ovat tarkkoja ja henkilöityjä. Tarinan ytimessä on aina ihminen inhimillisyydessään. Kuvaukset tulevat lukijaa lähelle ja herättävät lähimenneisyyden eloon raakana ja raastavana.

Ajoittain yksityiskohdilla pelaaminen vie fokuksen pois kokonaisuudesta, minkä vuoksi aavistuksen poukkoilevan tarinan mukana on vaikea pysyä. Teoksen lopusta löytyy kuitenkin eksyvälle lukijalle lyhyet tiivistykset historian tapahtumista sekä myös ilahduttava Saxell–Suomi-sanakirja, josta voi tarkistaa unenpäästäjien terminologiaa.

Teoksen viisi osaa ovat eheät kokonaisuudet, jotka antavat miellyttävää vaihtelua kerrontaan. Kerronnan teknisestä taitavuudesta kertoo se, että lopun käänne tulee täysin yllätyksenä. Tämä ilahduttaa sinänsä, että lähes 600-sivuiselle teokselle on vaativaa pidätellä loppuratkaisua viimeisille sivuille saakka.

Henkilöhahmojen runsautta

Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja eläviä. Jokaisen henkilöhahmon sielunmaiseman avaamiseen on käytetty aikaa sivuja säästelemättä. Henkilöhahmoja on paljon, mutta jokaisen taustaa avataan pieniä yksityiskohtia myöden.

Kuitenkin osa naishahmoista jää hieman samankaltaisiksi, ja vaikuttavat epäuskottavilta. Naishahmot ovat vahvoja ja sitkeitä, mutta kuitenkin aina himokkaita ja jopa hieman miestennielijöitä. Mieleen nousee jokaisen teinipojan päiväunien Lara Croft -tyyppinen toimintapimu, jolta löytyy niin muotoja kuin hauista. Virkistävää olisi lukea myös ihan tavallisista naisista mytologisten seikkailujen keskellä.

Teos peilaa uutisotsikoita sodan hirmutöistä Suomessa tapahtuvaan järjettömältä tuntuvaan väkivaltaan.

Saxellin kieli on runsasta, mutta tiukkaan pakettiin pakattua.  Kielikuvat ovat raikkaita ja kontekstiinsa osuvia:

Merkiesin kasvolihakset nytkähtelivät, hän yritti ravistaa itseään irti lumouksesta. Mutta oli pureutuvien, väriään vaihtavien silmien tuijotus ja korpraalin selkärankaa pitkin kipuava, hermosäikeitä mennen tullen soittelevaääni. Ja tunne siitä, että nyt olivat hänen elämänsä kaikki hetket, läpinäkyvinä, ristiin valotettuina kuvina.  Joku kävi lävitse Marc Merkiesin kovalevyn sisältöä, klikkaili kansioita auki.” (s. 69)

Kielen rytmin hengästyttävyys sopii loistavasti kerronnan eri sävyihin ja kuvausten raadollisuuteen. Välillä kuitenkin seisahdutaan kiinnostavien huomioiden äärelle – herätellään lukijaa.

Mitä vikaa siinä oli, jos joku ei tiennyt, mikä tai kuka on Srebrenica?  Jos ei tarvinnut kantaa sisällään hautausmaita, vainon vuosia tai vuosisatoja. Jos ei tässä ja nyt, meille soutujen hetkien kirkkaudessa.” (s. 361)

Eikä ole enää naapureita

Sotilasrajan unet on teos, jota ei ole kirjoitettu yhdellä istumalla, eikä sitä myöskään lueta yhdellä istumalla. Siihen on ladattu paljon ja ensimmäisellä lukukerralla saa vasta kevyen kosketuksen sen eri tasoista. Teos huokuu huoliteltua ja tarkkaa taustatyötä, jonka elävyyttä on ilo lukea.

Teos peilaa nykyhetken uutisotsikoita aina sodan hirmutöistä Suomessa tapahtuvaan järjettömältä tuntuvaan väkivaltaan. Se kertoo nyky-yhteiskunnan pahuudesta ja pahoinvoinnista. Se kertoo kierteestä, joka ei tunnu katkeavan, aina alkaa uusi sota, uusi kosto. Konkreettinen sotilasraja, jossa veri virtaa aina vaan tuhansien vuosien jälkeenkin löytyy Sarajevon ja Balkanin alueelta, mutta metaforista rajaa rakennetaan myös jokapäiväisessä elämässä. Elämässä, jossa milloin tahansa naapurista saattaa tulla vihollinen. Toivottavasti Saxellin luomat kauhukuvat eivät lähitulevaisuudessa herää henkiin.

Eikä ole enää naapureita, vaan tšetnikkejä, Ustaša-fasisteja ja islamistifundamentalisteja. Eikä ole enää avustussaattueita, vaan kiintiösoppaa ja katosta tippuvaa sadevettä juotavaksi ja rukousta edeltäviä rituaalipesuja varten. Sellainen on maailma Kaikkivaltiaan kaaren katkeamisen jälkeen. Jumalan tai demiurgin tekemä, ihmisen karrelle polttama jokilaakso.” (s. 424)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto