Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kirjoittamisen ja sodan julmuus

Seppo Järvinen, 14.2.2008
Javier Cercas: Valon nopeus (La velocidad de la luz) s., Bazar 2007 Kääntäjä(t): Satu Ekman

Espanjalainen, katalonialainen, amerikkalainen… kosmopoliitti Javier Cercas (s. 1962) viihtyy luennoimassa niin Illinoisin kuin Geronan yliopistoissa, kirjoittaa loistavaa esseistiikkaa ja kolumneja El País -lehteen. Komeetan tavoin hän nousi kirjalliselle taivaalle Espanjan sisällissotaa käsittelevällä puolifiktiivisellä romaanilla Salamiin soturit (WSOY 2003).

Uudessa romaanissaan Valon nopeus kirjailija tilittää voitonhuumasta maksettua hintaa. Samalla teos on moraliteetti Vietnamin sodan frustraatioista ja julmuuksista. Valon nopeus on häikäisevän taidokas ja ironinen kuvaus romaanista romaanissa. Cercas saa lukijan vakuuttuneeksi kirjoittamisen mahdottomuudesta. Mestariteoskin on vain mielikuvituksen varjomaailma todellisuuteen verrattuna.

Valon nopeus käsittelee samoja motiiveja, samaa tematiikkaa kuin Salamiin soturit. Teos ei kuitenkaan ole pastissi; nyt näkökulmat ja aika vaihtuvat. On aika ainutlaatuista, että kirjailija rohkenee panna kerronnan rulettipelissä likoon kaiken, jopa oman merkityksenä kirjailijana saati kirjoittamisen järjellisyyden. Mikä vimma panee kirjoittamaan tarinoita? Gustave Flaubert on sanonut, että kaikki maailman oleelliset asiat, niin tunteet kuin valheet ja totuudetkin, mahtuvat neljään romaaniin. Tämän jälkeen romaanikirjallisuus on pelkkiä variaatioita, oli kirjailija kuka tahansa. Lohdullista tässä on taiteen universaalisuus. Kirjailija on valmis kääntämään nurin kaikki kivet löytääkseen totuuden tai edes unikuvan siitä.

Valon nopeus on julkeassa rehellisyydessään varsinainen moraalin oppitunti. Cercas ei mestaroi, ei kikkaile postmodernisti. Hän yksinkertaisesti kertoo tarinan kahdesta maailmaan eksyneestä ystävyksestä. Romaani alkaa: ”Nyt elän valheellista elämää, apokryfistä ja luvatonta ja näkymätöntä elämää, joskin todellisempaa kuin jos se olisi totta, mutta silloin kun tutustuin Rodney Falkiin, minä olin vielä minä.” Rodney ei ole pummi tai roisto. Hän on syrjäänvetäytyvä kirjallisuuden opettaja keskilännen pienessä yliopistossa. Kertoja on katalonialainen keltanokka, joka haaveilee suuria kirjailijan urasta. Rodney on Vietnamin veteraani, mutta tästä ajasta hän vaikenee totaalisesti. Siellä sattui jotakin todella pahaa. Välillä Rodney katoaa teille tietymättömille.

Miehet jakavat työhuoneen ja ystävystyvät vähitellen. Rodney on skeptinen älykkö, kertoja maailmoja syleilevä entusiasti, jolla riittää sitaatteja maailmankirjallisuuden mestareilta. Rodney on parivaljakosta se, joka ymmärtää pelin hengen ja sen, kuinka peli päättyy. Itse asiassa Rodney kouluttaa kertojasta kirjailijan elämänkokemuksella ja viisaalla ironialla. Kumpikaan ei kuitenkaan vaistoa, kuinka syväksi heidän henkinen symbioosinsa kasvaa. Kysymyksessä on toveruus, samankaltaisuus, jota olisi banaalia sanoa rakkaudeksi. Kohtalo johdattaa ystävän luo, vaikka teitä olisi monia.

Lähtöjä ja paluita

Rodneyn häipyessä jälleen kerran tietymättömiin kertojan täyttää nimetön ahdistus. Hän matkustaa Rodneyn kotikaupunkiin. Vanha isä kertoo Rodneyn lähteneen mitään selittelemättä. Isä ottaa kuitenkin uudelleen yhteyttä, ja kertoja kuulee Rodneyn tarinan sekä sen, kuinka suuresti tämä oli rakastanut ja ihaillut Vietnamissa kaatunutta veljeään.

Veljensä muistoa kunnioittaakseen Rodney tekee elämänsä virheen. Hän pestautuu puolustamaan tähtilipun kunniaa vietkongia vastaan. Sotakirjeet saavat yhä absurdimman sävyn – Rodney elää boschilaisessa helvetissä. Erikoiskomppania tuhoaa silmittömästi kyliä, vanhuksia, naisia ja lapsia. Rodneystä tulee tunteeton tappaja hänen itse sitä ymmärtämättä. Sodan päätyttyä veteraanien päälle syljetään. He ovat olleet vain idealistisia pelinappuloita poliitikkojen sotapelissä. Isä antaa kertojalle Rodneyn kirjeet. Hän säilyttää ne itsekään tietämättä miksi.

Kertoja matkustaa takaisin Espanjaan. Hänestä tulee keskiverto kirjailija, jonka on tehtävä sivutöitä elääkseen ja elättääkseen perheensä, kunnes selittämättömästä syystä räjähtää kirjallinen pommi. Salamiin soturit (!) tekee kirjailijasta maailmankuulun ja äveriään. Valta maistuu makealle. Kirjoittaminen on sittenkin mielekäs tapa elää. Erinomaisuutensa hybriksessä kirjailija menettää otteen todellisuuteen. Viinanhuuruinen mestarikirjailija kerjää huomionosoituksia niiltä, jotka ovat nähneet hänen lävitseen. Hän tuhoaa järjestelmällisesti ystävyyssuhteet. Tuho alkaa häämöttää vääjäämättömästi. Kirjoittaminen ei ole enää tärkeää vaan julkisuus.

Kohtalokas juhlatilaisuus särkee valheiden illuusion. Kirjailija-kertoja jää juhlimaan tarkoituksena pettää vaimoaan. Vaimo ajaa kuolonkolarin, jossa kuljettajan lisäksi kuolee ainoa poika, Gabriel. Järkyttynyt kirjailija sulkeutuu huoneeseen ja liikkuu vain öisin. Epätoivoissaan hän yrittää tavoittaa Rodneytä, mutta kirjeisiin ei tule vastausta. Lopulta kirjailija matkustaa Yhdysvaltoihin tavatakseen Rodneyn. Karmaiseva totuus paljastuu heidän kantakapakassaan; Rodney, heistä kahdesta vahvempi, on hirttäytynyt autotallissa. Valon nopeus saa shakespearelaisen tragedian syvyyttä. Rodney oli mennyt – hyvittääkseen Vietnamin sotatoverin itsemurhan – kertomaan televisiolähetyksessä, mitä oli tapahtunut My Khen kylässä. Julkinen mielipide tekee Rodneystä paarian, vaikka hän on kertonut totuuden.

Valon nopeus on mitä ajankohtaisin aikalaisromaani, jos suhteutamme Rodneyn ja My Khen kylän kohtalon siihen, mitä tapahtuu tänään Irakissa. Sota, oli se sitten missä tahansa, on ihmiskunnan rikoksista julmin.

Javier Cercas kirjoittaa kirjoittamisesta. Kertojan ja Rodneyn sanailut ovat mitä mainiointa intertekstuaalista upotuspeliä. Pitkät kappaleet, joita repliikit rytmittävät, vaativat lukijalta tarkkuutta. Valon nopeutta – nimestä huolimatta – ei lukaista tunnissa tai parissa. Romaanissa on aforistista kauneutta useammaksi lukukerraksi. Kirjailijaksi aikovan tai ammattikirjailijan on hyvä opiskella Cercasin pippurista kyynisyyttä kirjoittamisen ja kirjailijan uran epämääräisestä jaloudesta. Valon nopeus on lukijan juhlaa

Satu Ekmanin suoraan alkukielestä tehty käännös on rikasta ja elävää kieltä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto