Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Myönteisten elämysten lähteillä

Jari Olavi Hiltunen, 3.10.2011
Johanna Hulkko: Jostakin kotoisin 230 s., Tammi 2011

Johanna Hulkko (s. 1969) on nokialainen kirjoittamisen opettaja ja toimittaja. Hulkon romanttinen Jostakin kotoisin sivuaa tärkeällä tavalla kirjailijan mieliharrastusta geokätköilyä. Kustantajan mukaan Hulkko on perheineen löytänyt yli 1600 geokätköä.

Romaanin päähenkilö on lähes kolmikymppinen Jonttu, joka on aikoinaan harrastanut geokätköilyä vanhempiensa kanssa. Nyt isä on kuollut ja Jontun elämä kulkee ilman selviä päämääriä. Hän ei ole osannut vakiintua paikkaan eikä parisuhteeseen. Jostakin kotoisin kehittyy romaaniksi juurettomuuden aiheuttamasta paniikinomaisesta liikkeestä.

”Hän kantoi muistissaan satoja kätköretkiä, joita he olivat perheen kanssa tehneet, ajaneet toisten kätköilijöiden piilottamien purkkien perässä, hakeneet viisitoista tyhmää puistonpenkkiin tai liikennemerkkiin piilotettua kätköä jokaista yhtä hienoa luontokätköä kohden. Se mikä kätköilyssä oli lapsena ollut taianomaista ja mielikuvitusta kiihottavaa, oli enää pelkkää ajan tuhlausta, sijaistoiminto jonkin järkevämmän tekemisen tiellä.”

Ympäri maailmaa seitsemän vuotta kiertänyt Jonttu ei uskalla pysähtyä pitkäksi ajaksi paikalleen, koska pelkää oitis särkyvänsä palasiksi. Poika on nähnyt Brasilian, Malesian, Thaimaan ja Australian. Missään ei ole tuntunut kodilta. Vanhat elämykset tuntuvat elähtäneiltä.

Vuosia itsensä rantabaareissa elättänyt nuorukainen elää homoseksuaalisessa suhteessa esimiehensä Miron kanssa. Suhde ei ole kovin tiivis, ja Jonttu on koko ajan varpaillaan. Rakkaus juoksee karkuun eikä tunnu osuvan omalle kohdalle.

Laajat takaumat

Romaanissa on laajoja takaumia Jontun lapsuusaikoihin. Onnellisen tuntuinen lapsuus päättyy, kun Jontun isä sairastuu vakavasti ja perhe muuttaa maatalosta kerrostaloon. Siihen mennessä Jonttu on liikkunut paljon luonnossa vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, oppinut etsimään geokolikoita ja tutustunut isänsä hakkaamaan Elsaan. Sitten isä kuolee ja Ella katoaa mystisesti. Kuihtuvatko samalla onnellisen elämän edellytykset?

J. M. Barrien klassikkosatu Peter Pan (1911) siivittää romaanikertojaa tämän tästä mielikuvituksen tuolle puolen. Barrien ajatuksia lainaten Hulkon romaanikertoja etsii tietä lapsen mieleen ja onnellisen lapsuuden ytimeen. Jonttu oppii Peter Panista, että kuolema on valtavan jännittävä seikkailu, johon on antauduttava; vasta sitten täyspainoinen elämä on mahdollista.

”Äiti kutsui isää Peter Paniksi. Se tarkoitti luultavasti sitä, että isä juoksi niin lujaa, melkein lensi. Peter Panin lentovoimana olivat positiiviset ajatukset.”

Lapsuuden isä on ollut Jontulle jumaloinnin kohde, elämän esikuvallinen keskushenkilö. Vaikka tämä ikoni on mennyt nuoruudessa rikki, ihanteen kuva on silti jäänyt elämään pojan mieleen. Peter Panista tulee nimimerkki, jonka taakse Jonttu dokumentoi vuosikausia nettiblogiin kaikki matkansa.

Hulkon tarinointi on havainnollista ja eläväntuntuista.

Nuorukaisen laajat liikkeet ympäri maailmaa keräävät huomiota niin, että Jonttu alkaa kokea suorituspaineita: hänen on pysyttävä liikkeessä faniensa vuoksi. Kun ihmisiä ei kiinnosta pelkkä sahaus töistä kotiin tai lähikaupan tiskille, Jontun on lähdettävä jopa uudelleen geokätköilyreissuille, kiinnostivat ne tai ei.

Nykyaikaista gps-sukupolvea vasten Hulkko sepittää myyttisen ulottuvuuden erikoisen meteoriuutisen avulla. Jontun isä hakee yllättäen pojan koulusta kesken päivän, kun Pohjois-Pohjanmaalle putoaa taivaalta kuulemma nyrkin kokoinen meteorinkappale lumihankeen. Isä ja poika etsivät sitä tuloksetta tuntikausia.

Löytöretkestä kasvaa myöhemmin legendaarinen ja myyttiset mittasuhteet saava kertomus pohjoisesta pimeydestä sekä etsijöistä, jotka eivät halunneet antaa periksi luovuttamiselle. Sen sijasta, että meteorinkappale räjäyttäisi neliökilometreittäin metsää ja asutusta taivaan tuuliin, Hulkon romaanikertoja sysää kappaleen mystisesti piiloon kaikkien katseilta:

”Tärkeintä oli etsiminen ja harhaileminen, koko retken itsestään selvä turhuus ja naurettavuus. — Vaikka he eivät onnistuneetkaan, he tekivät silti historiaa, sillä koskaan ennen eivät isä ja poika olleet lähteneet tekemään jotain niin epämääräistä, niin huonosti varustautuneina ja niin turhaan.”

Eläväntuntuista tarinointia

Vaikka sekava käsittelyjärjestys luo kerrontaan toisinaan epätodellisia vaikutelmia, Hulkon tarinointi on havainnollista ja eläväntuntuista.

Jostakin kotoisin ei kaunokirjana kasva samoihin mittoihin kuin Hulkon esikoisromaani Säkeitä Pietarista (2009), joka sai Tampereen kaupungin Luovan kirjallisen työn palkinnon vuonna 2010. Kyseessä oli matkakirja, jossa Hulkon monipuolinen Pietarin-tuntemus pääsi täysiin oikeuksiinsa. Runoilija Anna Ahmatovan fiktiivinen kertojanääni siivitti naispäähenkilön romanssia venäläismiehen kanssa.

Hulkon toisessa romaanissa kertoja lähtee mieluusti nostalgisoimaan lapsuuden ja nuoruuden myönteisiä muistoja. Lapsuuden väkivaltainen loppu tuntuu pelkistyneeltä ja laskelmoidulta, vaikka siihen ei liity kaukaa haettuja yllätyksiä ja tapahtumasarjoja. Menneiden onnen hetkien tilalle löytyy romaanissa uusia myönteisyyden lähteitä, varsinkin romanttisen parisuhteen kautta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto