Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tila on täynnä mahdollisuuksia

Karri Kokko, 25.9.2016
Jukka Laajarinne: Tiloissa 200 s., Atena 2016

Paavo Haavikko määritteli suomalaisen ihmiseksi, joka puhuu suomea ja osaa liikkua metsässä. Kun Jukka Laajarinne antaa esseekokoelmalleen nimen Tiloissa, myös hän viittaa samanaikaisesti kahtaalle: tiloihin, jotka ovat yhtä hyvin fyysisiä kuin henkisiä. Ihminen on ja toimii molemmissa.

Tila on toisaalta puhdas abstraktio, toisaalta käytännön temmellyskenttä. Näitä tiloja on kuitenkin vaikea erottaa toisistaan. Kuten Haavikon maksiimi tulee ilmaisseeksi, molemmat ovat aktiivisen tekemisen ympäristöjä.

Tämä kaksoisvalotus on Laajarinteen esseiden kokoava teema. Tekstit käsittelevät samaa aihetta eri kulmista ja erilaisin rajauksin.

Sana ”tiloissa” viittaa fyysisiin ympäristöihin, mutta myös ajatuksellisiin avaruuksiin.

Tila kiinnostaa filosofeja ja taiteilijoita. Avaruuden arvoitus on ratkaistava – edes välttävästi – ennen vähäisempiin asioihin siirtymistä. Maailmankuvan luominen on sananmukaisesti tilan määrittelyä ja muun toiminnan edellytys. Uuden ajan filosofit Descartes ja Kant esimerkiksi uhrasivat paljon aikaa tilan pohdiskelulle, ja myöhempää filosofiaa on vaikea kuvitella ilman heidän avauksiaan.

Nykytaide vaihtoi käsinkosketeltavien teosten luomisesta käsitteelliseen. Pysyvien esineiden sijaan katselemme ideoita. Esimerkiksi taiteilija Antti Torkko on tutkinut tilakokemusta ajattelun muotona teoksessa Ajattelua villissä tilassa (2015). Hänen pohdintansa tilan olemuksesta on valaiseva: ”Tilasta on vaikea saada otetta. Se on samanaikaisesti sekä konkreettinen että abstrakti asia: fyysinen ja matemaattinen, ruumiillinen ja mentaalinen, haptinen ja symbolinen.”

Positioista päihtymiseen

Laajarinteen esseekokoelman kannen kuva-aiheena on preparoitu Berliinin kartta. Jo sen perusteella saattoi arvata, että Guy Debord ja Kansainväliset situationistit mainitaan. Ranskalainen kirjailija, elokuvaohjaaja ja yhteiskuntafilosofi on muuten kovassa huudossa, sillä myös Antti Arnkil kirjoittaa Debordista Lauantaiesseissään (2014). Vaikka ankarampaa vakavikkoa kuin Debord on vaikea kuvitella, situationistien ideat muistuttavat kepeyden merkityksestä. Käsitteet psykomaantiede ja dérive kehottavat tutkimaan urbaaneja ympäristöjä vapaamuotoisen, leikkisän harhailun keinoin.

Debordin puolen vuosisadan takaisia ajatuksia sovelletaan edelleen innokkaasti. Yksi perinteen jatkajista on suljettuihin tai unohdettuihin rakennuksiin kohdistuva ”tutkimusmatkailu” eli urban exploration, johon Laajarinnekin viittaa. Eräässä mielessä Tiloissa on monialaisten käytäntöjen opaskirja. Se antaa eväitä tiloissa liikkumiseen ja avartaa tietoisuuttamme niistä. Osa neuvoista on käsitteellisiä, osa ihan käytännön vinkkejä. Mitä erilaiset tilat merkitsevät, ja millaisia merkityksiä me niille annamme? Miten liikkua erilaisissa tutuissa ja ennestään tuntemattomissa tiloissa? Miten saada niistä enemmän irti?

Teoksen nimikin kantaa merkityksiä. Sana ”tiloissa” viittaa fyysisiin huoneisiin, paikkoihin ja ympäristöihin, mutta myös tilanteisiin, positioihin ja ajatuksellisiin avaruuksiin ja raameihin. Aivan erityisesti sana viittaa hulluuden ja hullaantumisen, päihtymyksen ja haltioitumisen kaltaisiin mielentiloihin.

Mieli ei ole tilassa, vaan tila

Esseiden kirjoittaja on itsekin riemukkaalla tavalla innostuksissaan. Mies vie aihetta ja aihe miestä. Saamme tietää, millaiset tilat kirjailijaa kiinnostavat ja mitä hän on niistä ja niiden kautta itsestään oppinut. Käymme korkealla vuoristossa ja syvällä maan uumenissa. Mutta ääritilojen ohella liikumme myös tuttua tutummissa ympäristöissä. Merkitseviä tiloja ovat asuinpaikat ja ilman muuta koti.

Merkitseviä tiloja ovat asuinpaikat ja ilman muuta koti.

Laajarinne kirjoittaa entisistä ja nykyisistä kodeistaan, yksityisistä tiloista, mutta laajentaa myös elinpiirinsä kehiä. Hänellä on kokemusta maaseututaajamista, mutta julistautuu ehdottomasti urbaanien ympäristöjen rakastajaksi. Kaupunki edustaa pysyvää ja kiinteää, mutta on toisaalta koko ajan jännittävän kaaoksen ja muutoksen tilassa.

Toisessa suunnassa tilakokemus määrittää välittömän ympäristön lisäksi suhdettamme koko maailmaan, siihen miten ollaan ja toimitaan maailmassa. Toisaalta tila on se tajunta tai mieli, josta käsin ymmärrämme kaikkea muuta. Kuten Laajarinne kirjoittaa filosofisiin traditioihin nojaten: ”mieli ei ainoastaan ole jossakin situaatiossa tai tilanteessa, vaan mieli on tuo situaatio tai tilanne.”

Tämä kokoelman avausesseessä todettu asia on avain koko teokseen.

Tila on subjektiivinen ja tapauskohtainen

Kiintoisaa on myös pohdiskelu tilakokemusten eroista eri kielissä ja kulttuureissa. Saamme muun muassa tietää, miksi norjalaisten on vaikea ymmärtää suomalaisia tv-sarjoja: tilanhahmotus tuottaa ongelmia, koska – hieman kärjistäen – suomen kielen paikallissijat ovat käsittämättömiä indoeurooppalaisiin prepositioihin tottuneille.

Omaa tilakäsitystään (verrattuna esimerkiksi amerikkalaiseen) voi havainnollisesti testata vaikkapa yrittämällä piirtää oman suosikkisarjansa (esimerkiksi Seinfeldin, Friendsin tai Frasierin) keskeisten sisätilojen pohjapiirroksia. Hahmottaminen ei ole aivan vaivatonta, mutta onnistuu kyllä. Sitä paitsi googlettamalla selviää, että moni muukin on ollut kiinnostunut samasta asiasta.

Äärimmillään kulttuurierot tarkoittavat, että vuoristojen ja tasankojen ihmiset kokevat ympäristönsä eri tavalla, kaupunkilaiset toisin kuin lähempänä luontoa asuvat. Toisen kumpu on toisen kuoppa, ja toisen vilkas kadunkulma on harvaanasuttu unelias taajama.

Kulttuurierot tarkoittavat, että vuoristojen ja tasankojen ihmiset kokevat ympäristönsä eri tavalla.

Mutta voisiko nämä erot ulottaa myös mentaliteettien tai muiden yksilöllisten ominaisuuksien tasolle? Esimerkiksi, onko ihmiset mahdollista jakaa kyvyiltään ja taipumuksiltaan kahteen eri ryhmään sen perusteella, suunnistavatko he mieluummin topologisen vai topograafisen kartan perusteella? Toinen ymmärtää paremmin metrokartan kaavamaista esitystä, toinen vaatii perinteisen kartan löytääkseen perille. (Kolmas ei tajua kummastakaan kaksiulotteisesta esityksestä mitään, vaan suunnistaa mieluummin omin neuvoin kolmiulotteista ympäristöään tulkiten.)

Runouden kestoaihe

Leikkikin voi muuttua äkkiä todeksi. Muutamat Laajarinteen toistamat anekdootit hämmästyttävät. Esimerkiksi tositarina vuoristoon luonnon armoille eksyneistä ihmisistä, jotka selviytyvät koettelemuksistaan aivan toista vuoristoa kuvaavan kartan avulla. Tai selostus kokeesta, jossa tutkijat pyysivät tamperelaisia ohikulkijoita näyttämään tietä kuvitteelliseen kohteeseen Helsingin karttaa hyväksi käyttäen. Kuinkas kävi? Hämeenkatu vai Hämeentie, ihan sama. Väärän kartan ei annettu häiritä. Vaikka havainto ja kartta olivat keskenään ristiriidassa, luottamus ”ylhäältä annettuun” karttaan säilyi. ”Mieluummin epäilemme omia käsityksiämme.”

Situationistien tapaan asetelman voi toisaalta kääntää aikuisten leikiksi. Suosittu kaupunkilainen ajanviete on flaneerata Berliinin katuja Lontoon kartta kädessä. Tiergarten vai Hyde Park, Spree vai Thames, Potsdamer Platz vai Piccadilly Circus? Ei sen niin väliä.

Paikan nimen voi vaihtaa, mutta tila kuitenkin merkitsee. Tila ei ole samaa kuin tyhjyys, vaan se on merkityksistä raskas. Tila ympäröi meitä kaikkialla ja loputtomasti. Erityisesti aihe kiinnostaa runoilijoita. Teokset Poeettinen tila (Gaston Bachelard) ja Kirjallinen avaruus (Maurice Blanchot) ovat runoilijoiden kestosuosikkeja. Vaikka Laajarinne pohtii tilaa eri lähtökohdista, trendi on selvä. Ihmisen ja hänen toimiensa ymmärtämiseksi tila on kiehtova aihe. Me tarvitsemme tilaa ajatella, ja toisaalta tila on kuin maisema johon ajattelu asettuu. Kuten Laajarinteen esseet osoittavat, tila on täynnä potentiaalia: tila tekee mahdollisuuksia näkyviksi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto