Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kosmos ja kaaos

Karri Kokko, 14.9.2015
Kaija Rantakari: Mikado 60 s., Poesia 2015

Toisinaan on syytä muistuttaa perusasioista. Runoteos ei ole tekijän laatima tehtävä tai pulma, eikä varsinkaan sanaristikko, johon on olemassa vain yksi pätevä ratkaisu. Silti teoksen ”avaamisessa” tarvitaan joskus apukeinoja. Neuvoja riittää: selaa sattumanvaraisesti, lue epälineaarisesti. Lue rinnan, vilkuile sivulle. Hätätapauksessa turvaudu ammattiapuun.

Kirjaston verkkopalvelussa Kaija Rantakarin esikoisteosta Mikadoa kuvaillaan muun muassa asiasanoilla ”motiivit” ja ”rajat”.  Kuulostaa kovin ympäripyöreältä. ”Motiivien” kirjailijoita ovat esimerkiksi prosaistit Milan Kundera, Patrick Modiano ja Clarice Lispector, mutta myös runoilijat Mikko Myllylahti, Helena Waris ja Aki Salmela. Ehkä mielenkiintoista, mutta tämä tie on liian lavea.

Teoksen nimi viittaa tuttuun klassiseen seurapeliin. Olisivatko runon rivit kuin sekalainen kasa tikkuja, joita lukija parka yrittää parhaansa mukaan setviä?

Entä ”rajat”? Omat muistikuvani ja muistiinpanoni resonoivat tähän suuntaan. Vaikutelma on, että Rantakaria kiinnostaa abstraktin ja konkreettisen välimaasto, samoin ihmisruumiin ja sen ulkopuolen kohtaaminen.

Samalla sivulla puhutaan muun muassa ”suudelmien nielemisestä” ja ”taipeiden tuoksusta”. Molemmat aistillisia kokemuksia, jos mitkään, mutta mitä ne ovat ja missä ne tarkkaan ottaen sijaitsevat? Taive määrittää aluetta, jossa ihon tai raajan osa muuttuu epämääräisesti toiseksi. Taive on ja ei ole täsmällinen paikka. Se kuvaa taitetta, laskosta, ja on siten myös runon metafora. Toisaalta onko taipeen tuoksua todella olemassa? Eikö se ole tarkkaan ottaen ihon tai hien tuoksua? Näin kuitenkin sanat toimivat ja merkitsevät.

Runoutta rajapinnoissa

Sanat operoivat olioiden rajapinnoilla, ja tämä selvästi kiinnostaa Rantakaria. Hän kirjoittaa paljon vaatteista ja koskettamisesta. Tarkkailun kohteeksi valikoituu esimerkiksi ”se murtumavyöhyke, joka on puoliksi metamorfoosia: // vaatteen rypyistä voi päätellä asennon, josta on juuri herätty”. Vaatteesta jää toisaalta ihoon näkyvä jälki: ”punasiirtymä lakanasta kasvoon”. Hame saa niin ikään monta esiintymää. Mekon tehtävä on peittää mutta myös paljastaa ja viestiä.

Rantakari ei suoraan puhu runoilmaisusta, toisaalta sanat toimivat juuri näin: ne tekevät näkymättömän näkyväksi, ja samaan aikaan peittävät puheena olevan olion. Kielen julma kaksoiskäsky, jota Rantakari käyttää hyväkseen.

Mikadossa pysyvä ja väliaikainen ottavat toisistaan mittaa. Iso suupala, teoksen kokoon ja antiin nähden ehkä vähän liiankin iso.

Teoksen nimi viittaa tuttuun klassiseen seurapeliin. Olisivatko runon rivit kuin sekalainen kasa toisiaan sieltä täältä koskettavia tikkuja, joita lukija parka yrittää parhaansa mukaan setviä? Ja pystyykö hän erottamaan rivit toisistaan ilman, että ne liikahduttavat toisiaan? Soma vertauskuva, jossa runoteoksen sattumanvarainen luonne korostuu: teoksen rakennuspalikat ovat kaikille samat, mutta ne järjestäytyvät jokaisen lukijan tapauksessa eri tavalla.

Efemeridi ja efemera

Järjestys vai epäjärjestys, kosmos vai kaaos?  Myös nämä vaihtoehdot tai saman asian kääntöpuolet ovat geometrian sanastoa viljelevän teoksen aiheita. Sen mittasuhteet olennoituvat yhdellä ja samalla rivillä, kahdessa toisiaan muistuttavassa sanassa: efemeridi ja efemera, joista edellinen viittaa taivaankappaleiden liikkeisiin ja jälkimmäinen kaiken katoavaisuuteen.

Mikadossa pysyvä ja väliaikainen ottavat toisistaan mittaa. Iso suupala, teoksen kokoon ja antiin nähden ehkä vähän liiankin iso. Rantakarin katkelmallinen proosa, introvertti ja hajamietteinen ilmaisu, on sukua Kristian Blombergille ja Olli-Pekka Tennilälle muiden muassa. Joku voisi keksiä tälle jyväskyläläiselle tyylille pätevän nimen. Toisaalta sanat voivat olla harvassa, mutta niiden välillä vaikuttaa valtaisia voimia. Sellaista on kosmoksessa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto