Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vuorinen "kirjoittaa myrskyä pidättävän kuusikon"

Anders Vacklin, 23.10.2001
Katariina Vuorinen: Edith suuteli minua unessa s., Tammi 2001

Esikoiskokoelmassaan Katariina Vuorinen(s.1976) jäljittelee erittäin taitavasti ihmisen irrallista tapaa huomioida ja kokea maailmaa. Havainnot siirtyvät nopeasti kohteesta toiseen. Maailma ei näyttäydy tiiviinä, tarinankaltaisena kokonaisuutena, vaan hajanaisena ja jokseenkin vieraana. Vuorinen kirjoittaa rytmisesti ja kuvallisesti vahvoja runoja. Voimakkaasta kuvasta siirrytään nopeasti toiseen vahvaan kuvaan ja toisenlaiseen maailmaan. Edith suuteli minua unessa onkin yksittäisten kuvien ja metaforien sarjatulta. Siirtyminen tapahtuu yllättävin kääntein, jotka vain toisinaan tuntuvat liittyvän edelliseen säkeeseen.

Vuorisella osaa taidokkaasti kirjoittaa eri aisteille. Voimakkaat tunteet ja kiihkeys välittyvät hyvin lukijalle. Arki täyttyy vahvoista aistikokemuksista. ”Kuu alkoi toissapäivänä / syöpyä homeeseen, märän pyyhkeen / haju verhon ompeleiden takaa. / Alan tikata siistiä, tasaista reikää, / syyskuun alusta akateemista rauhaa, / taidehistoriaa pylväiden päästä, pyhimystä.”

Runokokoelma on jaettu neljään osioon. On vaikea hahmottaa miksi. Osioita ei tunnu sitovan mikään toisiinsa. Runot toimisivat vallan mainiosti ilman jakoakin. Lukiessaan yrittää alituisesti löytää yhteyksiä ja merkityksiä säkeiden, säkeistöjen ja jopa runojenkin väliltä, vaikka monesti niitä ei vain ole. Tunsin lukijana jääväni välillä seisomaan hieman tyhjän päälle, vaikka tyhjää Vuorisen runot eivät toki ole vaan täyttä tavaraa. Kokoelman teemat liikkuvat ihmissuhteissa, sukupuolessa ja seksuaalisuudessa.

Ensimmäisessä runossa, joka – aika erikoinen ratkaisu – on painettu myös takakanteen, todetaan suomen kielen olevan ”ystävällisin sukupuolelle”. Etelässä kieli on runon puhujalle toisenlainen: ”Muutama sana hallussa, / vallan metakka minussa kasvaa; / alan kirjoittaa täältä niin ettei ole tahdissa / vehnänhallava hevonen, tasakattojen himmeä eilen.”

Runokokoelmassa on hahmotettavissa tietty kaksijakoisuus. Maailma on jaettu pohjoiseen Suomeen sekä etelän Espanjaan ja Afrikkaan: ”Lokakuu aukeaa läikitetyksi Afrikaksi / aurinko valottaa vielä negatiivia. / Aulassa kohoilevat norsunkorvat, / kirjeet kattilan alta julkaistaan ovissa: / Autio ja kuiva Eurooppa, varattu / jokainen uni kuukausiksi eteenpäin / Naisten laumat kulkevat kauempaa.”

Luonto on kokoelmassa tärkeällä sijalla. Ensinnäkin se on suojeltava paikka: ”Mitä tapahtuu kun tässäkään talossa / ei ole paperikoria, / kierrätystä / Portaat vuorenvalloitusta; / tetrat, tölkit ja / purnukat, / almanakat / sotkevat, niissä vanhaa ivaa”. Toisekseen se on useimmiten hyvän olon paikka. Vuodenajat vaihtuvat runoissa nopeasti. Syksy saa eniten huomiota. Kokoelma jopa päättyy säkeeseen syksystä: ”Kutisen hiusten pohjalla / kirjoittaa myrskyä pidättävän kuusikon, / auringonkukat jotka valahtavat syliin / hikeen asti vaietut vuodet, tartun ranteeseen ja / syksy, sinä olet rumpu jonka läpi huudellaan lapsia, takseja, aurinkoa.”

Kirjan kansi esittää nukkuvaa paljasrintaista naista. Se yhdistettynä kokoelman nimeen Edith suuteli minua unessa herättää mielestäni laskelmoivasti mielenkiinnon. Kansi jää kuitenkin valjuksi verrattuna Vuorisen vahvoihin runokuviin. Lisäksi kokoelman nimi ei juurikaan keskustele tai yhdistä runoja. Nimenä olisi voinut olla hyvin jokin toinenkin lause. Edith tuntuu viittaavan Södergraniin, ja eräässä toisessa runossa Mikan isot ja pienet kirjat lienee kirjoittanut Waltari. Kirjailijat mainitaan tuttavallisesti etunimillä.

Katariina Vuorinen on palkittu Suuressa runokilpailussa muutama vuosi sitten. Hän opiskelee kirjallisuutta ja viestintää Tampereen yliopistossa ja valosuunnittelua mediatuotannon linjalla Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto