Kirjoitin viisi vuotta sitten Kiiltomadon pääkirjoituksen pienten kustantamojen tilanteesta ja tukemisesta. Otsikkona oli Kun rakkaus ei riitä. Minulta pyydettiin jatko-osaa tälle kirjoitukselle, niin että tarkastelisin kirja-alan tilannetta tällä kertaa ison talon näkökulmasta.

Tulin Avaimesta WSOY:lle kaksi ja puoli vuotta sitten, ja olen ollut yllättänyt siitä, miten samanlaisia pienen ja ison kustantamon haasteet ovat. Mietin joskus Avaimessa, onkohan kustantamo liian pieni tai näkymätön, kun mikään taho ei huomioinut tiettyä kirjaa tai kokonaista kirjasarjaa tai kun iso osa kirjoista ei päätynyt kirjakauppaketjujen valikoimiin. Nyt mietin, onko mediassa liian vähän aikaa ja tilaa kirjoille ja tarvitsemmeko uudenlaisia kirjakauppoja ja hinnoittelun uudistamista, jotta lukijat huomaisivat, mitä kaikkea on saatavilla, ja päätyisivät vähän useammin ostamaan kirjoja.

Pienen kustantamo toimintaa arvostettiin. Siitä sai hyvän mielen mutta kirjamyyntiin se ei vaikuttanut. Ison kustantamon toimintaa arvostellaan usein. Joskus mietityttää, vaikuttaako se kirjamyyntiin. Haluaako tavallinen lukija kannattaa alaa, jonka sisäiset ristiriidat nousevat helpommin otsikoihin kuin mikään yksittäinen kirja?

On surullista, että toimialalla, jossa tehdään enemmän päätöksiä epäkaupallisin perustein kuin millään muulla alalla, päädytään puhumaan kaiken uhraamisesta rahan vallalle.

Monissa kirja-alan keskusteluissa kustantamot hakevat ymmärrystä omalle toiminnalleen nimikemäärien vähentämisestä makulointipäätöksiin ja muut tunteille, joita tämä toiminta herättää. On surullista, että toimialalla, jossa tehdään enemmän päätöksiä epäkaupallisin perustein kuin millään muulla alalla, päädytään puhumaan kaiken uhraamisesta rahan vallalle. Samaan aikaan kirjastoja lakkautetaan ja poliittiset päättäjät nostavat keskusteluun milloin Ylen yksityistämisen, milloin apurahojen lakkauttamisen.

Aloin kirjoittaa listaa syytöksistä, joihin isossa kustantamossa saa vastata. Huomasin toistavani samoja lauseita kuin kaikissa tämän syksyn paneelikeskusteluissa. Sitä, miten ketään ei pakoteta esiintymään, kaikille yritetään järjestää messuesiintyminen (tämän vuoden Helsingin kirjamessuilla esiintyivät kaikki tänä vuonna julkaisseet WSOY:n kaunokirjailijat, aina se ei onnistu, vaikka tahtoa olisi), tekijänpalkkiot eivät ole missään suhteessa työmäärään mutta niiden on perustuttava kirjamyyntiin, markkinointiresurssien jakaminen tasaisesti ei tarkoita, että myynti jakaantuisi tasaisesti. Ja jos kirjailija saisi puolet myyntituloista, voitaisiin julkaista vain bestseller-kirjailijoita. Ja niin edelleen. Nämä keskustelut jatkuvat mutta juuri nyt tuntuu tärkeimmältä listata asioita, joita alan toimijat voisivat yhdessä edistää.

1. Lukemisen puolustaminen

Nykyään on helppo heitellä mitä tahansa sivalluksia ja väitteitä joutumatta niistä vastuuseen. Lukuisten tutkimusten mukaan ihmisten kyky asettua toisen asemaan on heikentynyt ja ihmiset jakaantuvat yhä jyrkemmin hyvä- ja huono-osaisiin. Riittäisikö keskustelutaito, eläytymiskyky ja tasa-arvo syiksi puhua lukemisen puolesta niille, joille taiteen arvo täytyy perustella taiteen ulkopuolisilla syillä? Yrityksissä ja politiikassa tarvitaan kykyä hahmottaa vaihtoehtoja ja mahdollisia maailmoja. Mikä edistäisi tätä tehokkaammin kuin lukeminen?

Juhlapuheissa kaikki rakentuu aina koulutuksen ja sivistyksen varaan, mutta miten tämä näkyy arkipäivässä ja poliittisissa päätöksissä? Jos hyväksymme sen, että julkinen keskustelu sirpaloituu samanmielisten siiloihin eikä meillä ole mitään yhteistä, silloin ei ehkä haittaa, vaikka iso osa kansalaisista ei lue mitään eikä ymmärrä, mihin suuntaan Suomi on menossa ja minkälaiset päätökset vaikuttavat jokaisen arkeen.

Lukemista ja ylipäätään taiteen asemaa voi edistää monin tavoin ja pieninkin elein: äänestämällä, osallistumalla kulttuuripolitiikan tekemiseen, tallentamalla kirjalliset tapahtumat Kirjan vuosi 2015 -hankkeen yhteiseen kalenteriin, lahjoittamalla lukuhetken johonkin hoitolaitokseen, kirjoittamalla lukemisen merkityksestä ja niin edelleen.

2. Kirjastojen puolustaminen

Jos lähikirjastoja suljetaan ja hankintamäärärahoja vähennetään entisestään, suomalaiselta lukemiskulttuurilta rapistuu korvaamaton pohja. Kirjastojen puolesta kannatta toimia ja on hyvä varmistaa, että oma eduskuntavaaliehdokas ei vain puhu sivistyksestä vaan on mukana tekemässä sivistystä ylläpitäviä päätöksiä.

Yksi Frankfurtin kirjamessujen vahvimmista muistoistani liittyy saksalaisen kustantamon puheenvuoroon siitä, miten helposti lähestyttäviä ja kaikille avoimia suomalaiset kirjastot ovat ja miten sillä täytyy olla merkitystä lukemiskulttuuriin ja tasa-arvoon. Surullista, että samaan aikaa monen lähikirjaston toiminta on Suomessa uhan alla.

3. Kirjallisuuden opetuksen puolustaminen

Jos kouluilla ei ole varaa hankkia kirjoja tai tehdä yhteistyötä kirjastojen kanssa, on turha päivitellä, etteivät nuoret lue. Ei lukeminen tietenkään ole vain resursseista kiinni mutta aika moni tarvitsee jonkun, joka innostaa kirjojen pariin. Kirjavinkkarit, kirjastoammattilaiset ja kirjailijat toimivat tässä opettajien tukena. Kaikkien kodeissa kun ei ole kirjahyllyä, jonka äärelle eksyä.

Ryhmäkoot vaikuttavat myös kirjallisuuden opetukseen. On vaikea keskustella kirjasta 30 oppilaan luokassa. Yhdelle oppilaalle ei jää kovin montaa sekuntia.

Oppilaiden pitäisi saada esimerkkejä kaikenlaisista genreistä. Tällöin mukaan tarttuisi todennäköisimmin jotakin itseä kiinnostavaa. Kaikenlaista lukemista pitäisi kannustaa. Innostus kun voi kasvaa pienestä. Ei siitä, että kokee oman lukemisen vääränlaiseksi.

4. Kirjojen arvonlisäveron alentaminen tai vähintään pysyminen ennallaan

Vaalien alla on hyvä ottaa selvää, ketkä ovat valmiita korottamaan kirjojen arvonlisäveroa ja vaatimaan heiltä perusteita ja ymmärrystä seuraamuksista. Kannattaa ottaa selvää, miten kirjoja verotetaan muissa maissa, ja tehdä laskelmia siitä, miten paljon verotuloja valtio oikeasti saisi kirjoista, joiden myyntiä veronkorotus entisestään laskisi.

5. Kritiikin kohdistaminen oikeaan osoitteeseen

Jos on sitä mieltä, että yhteiskunnassa on annettu liikaa valtaa kaupallisille toimijoille tai että kaikki kiiltokuvamainen saa huomiota merkityksellisempien asioiden jäädessä pimentoon, asiaan voi yrittää vaikuttaa muun muassa äänestyspäätöksillä, mielipidekirjoituksilla ja kulutusvalinnoilla.  Kustantamojen syyttäminen kaupallisuudesta on järjetöntä. Kustantamo on yritys eli kaupallinen toimija, joka toimii monissa asioissa poikkeuksellisen epäkaupallisesti.  Ennen vanhaan tästä ei puhuttu niin paljon, koska muun muassa tietosanakirjat, oppikirjat ja kirjakerhot toivat taloille niin paljon rahaa, ettei yleisen kirjallisuuden tarvinnutkaan kannattaa.

Jos kritiikki on liian yleisluontoista, se ei hyödytä ketään.

Jos yksittäinen ihminen, sopimus, markkinointikampanja, messukokemus tai mikä tahansa muu suututtaa, kannattaa kohdistaa kritiikki sinne, missä epäkohtaan pystytään puuttumaan. Jos kritiikki on liian yleisluontoista, se ei hyödytä ketään.

Julkisemmille vetoomuksillekin on paikkansa. Ja on totta, että kustantamot voivat juuttua toistamaan vanhoja virheitä tai suhtautua ylimielisesti kritiikkiin. Kaikenlaisia heikkouksia ja vikoja löytyy, mutta niihin on helpompi puuttua, jos kritiikin kohdistaa yksittäisiin asioihin eikä koko toimintaan ja kysyy ensin perusteita päätöksille ja tekee johtopäätökset vasta sen jälkeen.  Näin voisimme saada enemmän palstatilaa ja somekuohuntaa oikeasti yhteisille asioille.

6. Kirjojen ostaminen

Kustantamo saa rahaa vain kirjamyynnistä. Joskus mietityttää, miksi kirja-alan sisältä kuuluu niin usein soraääniä, jos joku innostuu kehottamaan vähän äänekkäämmin ostamaan tai jonkin tapahtuman päätarkoitus on kirjamyynti. Tuskin kukaan haluaa, että kirjoja kustannetaan vain talkootyön, mesenaattien ja julkisen rahoituksen turvin. Ainoa tapa lisätä vakautta kirja-alalle on kasvattaa kirjamyyntiä. Vakautta kaipaavat kaikki kirjojen tekemiseen osallistuvat.

Kirja-alalla suhtaudutaan usein aika kriittisesti erilaisiin markkinointitempauksiin. Se johtaa joskus turhaankin varovaisuuteen, kun tuntuu, että jonkin kirjan suositteleminen menee jo liialliseksi hehkuttamiseksi, jokin kampanja alkaa näyttää nololta ja nostatuspuhe yltiöpäiseltä. Jos me emme voi välillä huutaa vähän kovempaa kuin luontomme sallisi, ei kukaan kuule.

Niin kustantamojen ja kirjailijoiden kuin monen muun taiteen alan tekijän kohtalonkysymys on se, miten valmiita ihmiset ovat maksamaan sisällöstä ja miten paljon he tottuvat saamaan taidetta ja viihdettä ilmaiseksi. Kulttuurin elinvoimaisuus tarvitsee myös ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, mitä arvostavat.

Moni juoksi ostamaan Nanson mekon kuultuaan, että yritys säästää miljoona euroa ilman yt-neuvotteluja. Juostaisiinko kirjakauppaankin samasta syystä? Emmekö voisi iloita siitä, että jotkut jaksavat yrittää kehitellä kampanjoita emmekä saivarrella siitä, että kenenkään ei ole pakko ostaa kirjoja? Ei tietenkään ole. Eikä siksi, että ala pelastuu. Vaan ihan omaksi iloksi. Mutta pelastaakin saa.

7. Uudistuminen

Kirjamyynti laskee, ja ihmisten luku- ja vapaa-ajan viettotavat muuttuvat. Siksi kustantamoissa kokeillaan monenlaista uutta, etsitään uusia yhteistyökumppaneita ja lukulähettiläitä. Koska lukijat viettävät yhä enemmän aikaa verkossa, myös markkinointi digitalisoituu vauhdilla. Samaan aikaan lukijoille halutaan tarjota yhä enemmän tilaisuuksia tavata kirjailijoita, ja etenkin Frankfurtin kirjamessujen jälkeen saksalaisesta Lesung-kulttuurista on puhuttu paljon. WSOY järjestää marraskuussa kuusi kirjallista tapahtumaa, joihin on pääsymaksu. Turkulainen Pieni Kirjapuoti on alkanut järjestää lukukinkereitä. Monenlaisia aloitteita on ilmassa. Ehkä jokin niistä kasvaa valtakunnallisesti merkittäväksi pysyväksi perinteeksi.

Lukijanakin kannattaa uudistua. Jos kotimainen proosa / dekkarit / runous / joskus ikävästi käyttäytyneen kirjailijan tuotanto / äijäkirjallisuus / runotyttöjen teokset jne. eivät kiinnosta, voi heti ottaa kolme askelta: keskittyä puhumaan siitä mitä lukee eikä siitä mitä ei lue, tarkastella kriittisesti kaikenlaisia lokeroita ja kokeilla joskus, onko nykyrunous niin kryptistä tai äijäproosa niin äijämäistä kuin on kuvitellut.

Samaan aikaan kun kustantamon on etsittävä uusia tapoja löytää lukijoita, on vaalittava kirjan arvoa pitämällä huolta laadusta, huolellisesta toimitustyöstä ja viimeistellystä ulkoasusta, ja korostettava lukemisen hitautta. Kirja on vastapainoa nopealle tiedonvälitykselle ja sosiaaliselle medialle, jossa ollaan kaverijoukon kanssa kaiken aikaa. Lukuisat yhteisöpalvelut ja lukupiirit tekevät lukemisesta yhä yhteisöllisempää, mutta kustantamon tärkein tehtävä on julkaista tekstejä, joiden äärellä lukija haluaa viipyä pitkään. Se ei muutu, vaikka kaikki muu olisi ajateltava uusiksi.