Kun rakkaus ei riitä

Anna-Riikka Carlson, kustantaja, Kustannusosakeyhtiö Avain


“Kustantamo ottaa aina omansa.” Väite on toistunut kevään aikana niin kulttuurisivuilla kuin mielipidepalstoilla. Keskustelussa on kauhisteltu kirjailijoiden ja kääntäjien köyhyysrajan alapuolelle jääviä tuloja – ja syystäkin. On ihmetelty, miten kirjailijat jaksavat kirjoittaa katkeroitumatta ja todettu, että käännöspalkkioiden pitäisi vähintään kaksinkertaistua, jotta ne vastaisivat suomalaisten keskiansiota. Alaotsikoissa on muistutettu, että kirjakaupoilla ja kustantajilla menee kuitenkin hyvin. Pienen kustantamon* edustajana on vaikea ymmärtää, mihin perustuvat väitteet siitä, että kustantamo ottaisi aina omansa.

Kolmesataasivuisen käännösromaanin kustantaminen maksaa vähintään 15 000 euroa, kun mukaan ottaa pelkästään välittömät kulut: käännösoikeuksien hankkimisen, käännöspalkkion, toimitustyön, kannen suunnittelun, taiton ja kirjan painamisen. Kotimaisen romaanin saa kansiin edullisemmin, mutta ero ei aina ole merkittävä, sillä sen toimittaminen kestää kauemmin kuin käännösromaanin.

Jos kirja myy tuhat kappaletta – mikä on jo suuri määrä esimerkiksi esikoisromaanin tai vähemmän tunnetun käännöskirjailijan teoksen kohdalla –, kustantaja saa 30 euron romaanista kirjakaupan katteen (38 %), tekijänpalkkion (21 %) ja verojen (8 %) jälkeen 9,20 euroa. Esimerkki on laskennallinen, sillä prosentit vaihtelevat jonkin verran. Lisäksi käännösromaanin ja kotimaisen romaanin tekijänpalkkiot lasketaan eri periaatteiden mukaan.

Joka tapauksessa laskelmasta näkee sen, että kustantajalle ei välttämättä jää mitään, kun kirjan myynti jää tuhanteen. Ja vielä pitäisi jäädä katetta, jolla maksaa toimitilan vuokra, varastointikulut, kirjanpito ja markkinointi ja jolla investoida rohkeaan riskinottoon – niihin kuuluisiin kulttuuritekoihin: muun muassa runoihin, novelleihin ja esseisiin.

Kesätöistä tienasi enemmän

Silloinkin, kun kirjaprojekti menee tuhansia euroja miinukselle, kirjailijalle tietenkin maksetaan tekijänpalkkioennakko ja kääntäjälle käännöspalkkio. Vaikka palkkioiden suuruus ei vastaa työn määrää ja vaativuutta, on väärin väittää, että kustantajat eivät arvosta kääntäjien ammattitaitoa tai muuttavat tekijänpalkkion laskemisen periaatteita kirjailijoiden kustannuksella. Nousisin mielelläni barrikadeille kirjailijoiden ja kääntäjien palkkioiden puolesta, mutta en tiedä, ketä vastaan marssisin. Niitä kustantamoja, jotka eivät noudata palkkiosuosituksia? Viihteellistyvää kulttuuria? Ei hyödytä ketään, että kirjailijat, kääntäjät ja kustantajat asettuvat toisiaan vastaan.

Kirja-alalla moni joutuu tyytymään työmäärään nähden kohtuuttoman pieneen korvaukseen. Useat kirjailijat ja kääntäjät kertovat saaneensa aikoinaan teini-iän kesätöistä paremman korvauksen. Kustantaja menee kirjaa tehdessään usein miinukselle; itse haaveilen urheilukenttävahdin säännöllisistä tuloista, joihin totuin 16-vuotiaana. Miksi ihmeessä niin moni tyytyy tähän? Koska rakastamme kieltä ja kirjoja ja hyväksymme, että tulemme juuri ja juuri toimeen?

Kirjailija kirjoittaa, vaikka hänen tekstinsä tavoittaisi vain pienen lukijakunnan. Taide on toimeentulomielessä aina tietoista riskinottoa. Sitä se on kustantajallekin, joka kantaa yrittäjän vastuun. Kääntäjältä puolestaan tilataan työ, hänen ei pidä tehdä sitä riskillä. Vaikka lähtökohdissa on eroja, toimeentulosta pidetään yllättävän vähän meteliä.

Ja mitä jos rakkaus ei oikeasti riitäkään? Moni kääntäjä on jo vaihtanut alaa tai harkitsee alan vaihtoa, kun tulotaso ei riitä elinkustannusten kattamiseen. Harva pieni kustantamo säilyy pienenä vuosikymmeniä, se ostetaan osaksi isompaa tai se sammuu, kun kustantaja uupuu eivätkä haaveet säännöllisistä tuloista toteudu. Mitä jos kirjailijat katkeroituvat?

Suuruuden ekonomia

Pienen kustantamon ongelma on, että tahot, joiden kanssa toimimme – kuten kirjakaupat, messuorganisaatiot, ilmoitusmyyjät, logistiikkakumppanit – palkitsevat suuresta volyymista. Pieni toimija maksaa monesta tuotteesta ja palvelusta korkeamman hinnan. Kun tilaa kymmenen painotyötä tai lehti-ilmoitusta samalla kertaa, niistä saa tuntuvan alennuksen. Kun pystyy maksamaan ison laskun nopeasti, siihen saa parin prosentin kassa-alennuksen, mutta jos laskun maksaminen myöhästyy, korot huonontavat tilannetta entisestään. Niin kuin muillakin aloilla, raha tulee rahan luo, ja kun menee huonosti, voi joutua helposti tukalaan kierteeseen.

Olen toiminut kymmenen vuotta kustannusalalla ja olen aina kokenut vieraaksi käsityksen, jonka mukaan pienissä kustantamoissa tehdään kulttuurityötä ja isoissa kustantamoissa kirjailija unohdetaan, jos hänen kirjansa eivät myy. On totta, että pienissä kustantamoissa otetaan resursseihin nähden suuria riskejä mutta pelkästään käymällä läpi kustantamoiden kustannusohjelmia voi hylätä yllä mainitun kärjistyksen.

Se, miksi isoilla kustantamoilla menee yleisesti ottaen taloudellisesti paremmin kuin pienemmillä, johtuu muutamista hyvin selkeistä syistä. Kirja-alalla taloudellinen menestys syntyy suurista volyymeista: oppikirjoista, kirjakerhojen kuukauden kirjoista, paasilinnojen ja päätalojen kaltaisista bestsellereistä sekä omistuksen keskittymisestä. Isolla kustantamolla on parhaimmillaan tai pahimmillaan – näkökulmasta riippuen – oma kirjakerho, iso omistusosuus kirjakauppaketjusta ja isosta lehtitalosta. Tällöin kirja saa vääjäämättä enemmän näkyvyyttä kirjakaupan ikkunassa ja aikakauslehtien kansissa. Ja mitä enemmän kirja on esillä, sitä paremmin se myy.

Mikseivät pienet kustantamot sitten tee oppikirjoja ja bestsellereitä? Oppikirjojen tekeminen ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitoksiin vaatii oman oppikirjaosaston, jonka perustaminen on pienelle kustantamolle haastavaa, kun markkinat ovat jo täynnä. Toki yksittäisiä menestystarinoita löytyy, ja yliopiston kurssikirjoista iso osa syntyy pienissä tiedekirjakustantamoissa. Bestsellereitä taas on vaikeampi tehdä; ne syntyvät usein sattumanvaraisesti, ja niitä syntyy silloin tällöin pienillekin kustantamoille. Ne tekevät joistakin vuosista taloudellisesti hyviä ja parhaimmillaan ne kasvattavat pienestä kustantamosta keskisuuren.

Harry Potterin kaltaiset kultakaivokset eivät helposti päädy pieneen kustantamoon; kansainväliset agentit tarjoavat bestsellereitä usein ainoastaan isoille kustantamoille. Pienet eivät pääse edes tarjouskilpailuun mukaan. Ja vaikka bestseller yleensä syntyy lukijoiden toimesta, joistakin kirjoista myös tekemällä tehdään myyntimenestyksiä, kun niitä päätetään mainostaa isolla rahalla. Isojen kustantamojen kirjat ovat tällöin etulyöntiasemassa.

Halutaanko pieniä kustantamoja tukea?

Kustantamoilla ei mene tällä hetkellä hyvin, mutta irtisanomisuutiset ja pienentynyt myynti kertovat paitsi taantumasta myös suuremmasta kirja-alan murroksesta. Sen keskiössä on isoja kysymyksiä kuten sähköisen kirjan vaikutus painettuun kirjaan, hinnoittelu sekä myynnin keskittyminen yhä harvempiin nimikkeisiin.

Se, että kustantamolla menee huonosti, on kuitenkin hyvin suhteellista: irtisanomiset voivat johtua joko todellisesta tuloksen huononemisesta, omistajien tyytymättömyydestä laskevaan tulokseen tai varautumisesta yhä haastavampiin aikoihin. Pienillä kustantamoilla tämä voi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yritykseen tulee enemmän laskuja kuin niitä lähtee ulospäin. Usein se myös tarkoittaa sitä, ettei kustantaja itse nosta palkkaa.

Pienten kustantamojen työ on yhtä arvokasta kuin isojen – uskon, että kaikki allekirjoittavat tämän –, mutta niiden olemassaolo on uhatumpaa. Niillä ei voi olla omistusta isoista kirjakauppaketjuista, kirjakerhoista ja lehtitaloista, siis tahoista, jotka edesauttavat suurten volyymien syntymistä.

Pitäisikö siis pienten kustantamojen ryhtyä yhdessä laajaan yhteisrintamaan, jolloin yhdessä voisi omistaa enemmän? Tai pitäisikö messuorganisaatioiden ja muiden yrityskumppaneiden kohdella pieniä kustantamoja kuten voittoa tuottamattomia yhdistyksiä, jotka saavat messuhallin neliöitä tai sanomalehden palstamillejä muita edullisemmin? Vai pitäisikö valtion tukea pienten kustantamojen toimintaa jollakin erityisellä tavalla, myöntää korvamerkittyjä avustuksia esimerkiksi työntekijöiden palkkaamiseen ja kansainvälisille messuille osallistumiseen?

Jotain tukea pieni kustantamo tarvitsee, sillä toiminta on harvoin niin kannattavaa, että kirjoista saatavat myyntitulot kattavat niiden tekemisen kulut. Usein tukea antaa kustantajan lähipiiri; perhe ja ystävät. Tämän näkymättömän työn merkitys suomalaisen kirjallisuuden tukemisessa on huomattava. Lähipiirin apu on kuitenkin rajallinen voimavara, eikä toimintaa voi pidemmän päälle laskea pelkän rakkauden varaan.

Jälleenmyyjät mukaan keskusteluun

Joskus kun kirjahankkeet ovat toistuvasti kannattamattomia ja tilanne tuntuu täysin lohduttomalta, on otettava suhteellisuudentaju ja huumori avuksi. Mietin, miten pienen hiilijalanjäljen pieni kustantamo jättää, kun mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa, miten hyödyllinen pieni kustantamo kansantaloudellisesti on työllistäessään ison joukon kirjan tekemiseen osallistuvia ilman valtion tukea ja miten joustaviksi pienkustantajan lapset kasvavat eläessään mukana muuttuvissa aikatauluissa ja tavatessaan jännittäviä aikuisia monenlaisissa kirjakarkeloissa. Silti ongelma – se, että monen merkittävän kirjan myynti jää vähäiseksi – on koko kirja-alan yhteinen, ja yhteistyössä siihen täytyy löytää ratkaisukin.

On lisättävä keskustelua kirjan tekemiseen osallistuvien – kirjailijoiden, kääntäjien ja kustantamoiden – kesken ja otettava palkkioneuvotteluihin pienet kustantamot isojen rinnalle. Ehkä on aika laatia yhdessä esitys apurahojen ja käännöstukien lisäämiseksi, sillä palkkioiden kaksinkertaistamiseen tuskin millään kustantamolla on mahdollisuuksia.

Kustantamojen ja jälleenmyyjien välistä dialogia olisi myös lisättävä. Tämä toki vaatii sen, että ongelma todella koetaan yhteiseksi, eikä vain pienen kustantamon koosta johtuvaksi. Pienessä kustantamossa koetaan usein, että sen uutuusvalikoiman esittely on joillekin ostajille pakollinen riesa, vaikka mukana olisi minkälaisia kirjallisia helmiä.

Pieniin kustantamoihin ei myöskään koskaan kantaudu jälleenmyyjien vinkkejä siitä, mitä asiakkaat milloinkin kaipaavat. Jaksan silti uskoa, että kirjakauppojenkin mielestä pienten kustantamojen olemassaolo on suotavaa, tällöin olisi aiheellista yhdessä miettiä esimerkiksi täysin villiä hinnoittelua. Onko kenenkään etu, että edellisen syksyn uutuusromaani löytyy tammikuussa kahden euron alennuskorista?

Kirjallinen kunnianhimo ja toiminnan kannattavuus ovat kaikkien yhteinen etu. Ei ole mitään mieltä siinä, että yksi taho vaalii kulttuurisia arvoja, toinen laskee vain euroja. Työ kirja-alalla ei koskaan voi olla näin mustavalkoista – jos haluamme ylläpitää monipuolista valikoimaa, ja sitä kautta moniarvoisuutta ja sananvapautta.

Keskustelua toki käydään mutta ei nähtävästi riittävästi, sillä niin harhaanjohtavia väitteitä alan sisällä ja mediassa viljellään. Jos alan toimijat eivät tiedä, mistä kirjan hinta muodostuu, minkälaisen korvauksen eri tahot työstään saavat ja millä periaatteilla eri kirjat nousevat esille, miten voimme vastata lukijoiden usein esittämään väitteeseen, että kirjat ovat ylihinnoiteltuja? Miten voimme luottaa kuluttajan vastuuseen suosia monipuolista valikoimaa, jos sitä on vain harvoissa paikoissa saatavilla? Ja miten voimme turvata, että kirjailijoilla, kääntäjillä ja kustantajilla riittää jatkossakin rakkautta raataa yhteisen hyvän eteen?

Jos kirjan esille panija – kirjakauppa, mainostilan omistaja ja messujen järjestäjä – hyötyy paljon enemmän kuin kirjan tekemiseen osallistuvat ja kirja, jonka tekemiseen on voinut mennä vuosia, on esillä vain muutaman kuukauden, tilanne alkaa kääntyä traagiseksi.

*Käytän mieluummin käsitettä pieni kustantamo kuin pienkustantaja, sillä ensin mainittu viittaa vain kustantamon kokoon, jälkimmäinen korostaa mielestäni liikaa marginaalisuutta. On tärkeää, että kirjoja tekevät erikokoiset kustantamot, jotka ottavat erikokoisia riskejä ja tekevät omannäköisiään löytöjä. Tästä hyötyvät niin kirjan tekijät kuin lukijatkin.

Anna-Riikka Carlson
kustantaja, Kustannusosakeyhtiö Avain

Tutustuthan kommentointiohjeisiin ennen kommentoimista.

Ei kommentteja



Ei kommentteja.

Jätä kommentti