Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kolme väriä: Musta

Mikko Nortela, 3.2.2014
Maria Matinmikko: Musta 87 s., Mahdollisen Kirjallisuuden Seura 2013

Maria Matinmikko on hankala kirjailija. Hän ei pysy perinteisissä muodoissa, ei alistu analyysiin millä tahansa ehdoin eikä suostu kompromisseihin. Lukijalta vaaditaan jonkin verran viitseliäisyyttä ja taustatietoja, mutta palkintokin on melkoinen.

Matinmikon esikoinen, Valkoinen, julkaistiin vuonna 2012, ja se sai Ylen vuoden 2013 lyriikan Tanssiva karhu -palkinnon. Valinta oli helppo perustella, vaikka samalla koko teoksen luokitteleminen runoteokseksi on hieman ongelmallista. Nyt julkaistu Musta on trilogian toinen osa. Se on saanut lukuohjeekseen maininnan romaanista, mutta kyse on enemmän erään lukutavan ehdottamisesta kuin kirjallisuudenlajin määrittelystä.

Kieli on erittäin runollista, suorastaan petollisen kaunista.

Joka tapauksessa kieli on yhä erittäin runollista, suorastaan petollisen kaunista: ”Tunnen pulssin ikenissäni. Menetin lauseen. Junan hiljaisuudessa tukkikuorma rinnan alla vähitellen löydän lihani. Rupisen lumen luut ja hevosen mahonki valkoista vasten. Tästä olen kulkenut.” Rytmiikan ja soinnukkuuden keskellä jää välillä lähes huomaamatta, että teksti ei kommunikoi totutulla tavalla. Se puhuu esteettisesti etäännytettyjen tukipisteiden kautta jännitettyä kieltä, joka vaatii lukijaa osallistumaan tulkintaan.

Eräällä tasolla tulkinta lähtee hyvinkin konkreettisista asioista, edellä olleessa näytteessä junan ikkunan moninkertaisista heijastumisista. Mutta kun tällainen kieli ja näin lastatut kuvat heijastuvat toinen toistensa päälle, lukija hukkaa alkuperäisen tulkintavälineistönsä ja putoaa pelkän kielen varaan. Hän ei välttämättä edes halua tulkita tekstiä vaan ainoastaan nauttia siitä. Matinmikon kirjoituksen äärellä se on hyvinkin mahdollista. Kielifilosofeille kieli on maailman kuva, ja Matinmikolle kieli on keino tehdä maailmasta lähes puhtaan foneettinen, tekstuaalinen kokonaisuus tai vähintään hyvin omalakinen maailman kuva.

Romaanin liepeillä

Yhden tulkinta-avaimen Matinmikko tuntuu kätkeneen trilogian kahden ensimmäisen osan nimiin: ”Valkoisen sävyjä liehuu maisemassa hämmentävän paljon. Niiden tutkiminen huumaa. [—] Valkoisuus pitää sisällään kaikki mahdollisuudet ja ei mitään. Mustuus on täyteyttä: jokin on jo niin tiheää, että se on tummunut mustaksi. Arvoitukseksi.”

Valkoinen koostui lyyrisistä fragmenteista, joiden kokonaisuus oli tulkittavissa unikuvien ristivalotukseksi. Kirjan merkitys oli avoin ja kelluva, eikä pysyväisellä tulkinnalla lopulta ollut edes kauheasti väliä. Tätä vain korosti esikoisen lopussa oheneva muodon hallinta ja teokselle kirjastoluokituksella annettu lyriikan lukuohje. Nyt genre on kustantajan sivuilla määritelty ”fragmentaariseksi romaaniksi”. Tämä vaatii keskittymään ja etsimään yhteistä tulkintakehikkoa, ratkaisemaan arvoitusta.

Esikoisen tavoin tämäkin teos koostuu lyhyistä tekstikatkelmista, joista osa on vain muutaman rivin mittaisia, pisin seitsemän sivua pitkä. Kokonaisuus rakentuu hitaasti ja kierrellen, monien kuvien ja harharetkien kautta. Se vaatii runokokoelman tapaan monia uusia tulkintoja lukemisen aikana ja sen jälkeen, seuraavan tai seuraavien lukemisten aikana.

Yhdeksi tulkinnan avaimeksi löytyy hajoaminen. Romaaniksi kutsuttua kolmiosaista kokonaisuutta ympäröi kuusi Ruumis-nimellä kulkevaa tekstikatkelmaa, joissa ollaan viimeistään toisella lukukerralla maatumisen ja maahan palaamisen teemojen äärellä. Tunnelma ei ole painostava vaan pikemminkin toteava ja tutkiva, kauniskin.

Mustuus on tulosta kasvusta, onnesta, kokemuksista.

Sama olotila jatkuu lähes koko teoksen ajan. Mustuus on tulosta kasvusta, onnesta, kokemuksista. Kuolema on osa tätä mustuutta, mutta sekin on vain väliosa, parin ”romaanin” keskelle sijoittuvan tekstijakson teema. Mustuus palaa tiedostamattomaan ja luontoon, se on elämän kiertokulun konkreettinen, maahan juurensa työntävä ja siitä voimansa saava osa.

Musta on täyteyttä, Valkoinen sisälsi kaikki mahdollisuudet, kuten edellä ollut sitaatti viittasi. Odotan mielenkiinnolla kolmatta osaa, olkoon se sitten arkikokemukseen näitä suoremmin linkittyvä Harmaa tai konkreettisemmin todellisuuden näkyviä ominaisuuksia kommentoiva Kirjava. Samoin odotan mielenkiinnolla uuden kustantajan toimia kirjojensa kansien sisällä. Kansissa ja muussa itse tekstien ulkopuolisessa tekemisessä on joka tapauksessa vielä hiomisen varaa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto