Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Heimosuomalaisuuden romantisoitu kuva

Markku Soikkeli, 14.12.2014
Maria Peura: Ja taivaan tähdet putoavat 343 s., Teos 2014

Lestadiolaiset ovat olleet tänä vuonna niin paljon esillä mediassa, että uusi romaani ahtaasta lahkolaisuudesta tuntuu jo kuolleen hevosen piiskaamiselta.

Maria Peuran neljäs romaani Ja taivaan tähdet putoavat pyrkii kuitenkin laventamaan keskustelua lahkolaisuudesta, osoittamaan samankaltaisuudet patavanhoillisen uskonnon ja terapiakulttuurin välillä. Romaanin kertojina vuorottelevat äiti ja tytär, Anni ja Mirka. Molemmat etsivät paikkaa yhteisöistä juurettoman ihmisen kiihkeydellä. Lahkolaisuus merkitsee heille ekstaattista kokemusta, joka eristää ulkopuolisesta maailmasta.

Helsinkiläinen elämäntapa on metropolin elämää, jossa joukkoon sopeutuakseen edellytetään “vihahymyä” kasvoilla.

Anni muistelee lapsuuttaan pohjoisen lestadiolaiskylässä, samalla kun hän yrittää saada etäisyyttä edellisestä aviomiehestä, lapsen isästä. Anni on korostetun nuorekas ja epävarma uushelsinkiläinen, jonka elämänprojektina on gradu-tutkielma lestadiolaisuudesta. Anni-äidin hesalaista trendielämää kommentoiva ääni on lapsekkaampi kuin tyttären kertojaääni.

Tytär Mirka on pienperheen älykkäämpi, analyyttisempi ja kärsivämpi osapuoli. Teini-ikäisen äärimmäiset tunnehäiriöt katkeavat vasta kun Mirka pääsee terapiaryhmään, jonka karismaattinen venäläisjohtaja opettaja, Dmitri, yllyttää jäseniään kuolemakokemuksen simuloimiseen. ”Eihän tää mitään todellista ole”, iloitsee Mirka, kun hän terapeutin ohjaamana laatii kuolinilmoituksensa ja päättää kuolinpäivänsä.

Metsäihmiset ja etelän uskonnot

Ja taivaan tähdet putoavat etenee kuin jännitystarina, jossa lukijalle annetaan riittävästi vihjeitä siitä, miten äiti on osaltaan mukana samassa terapiahurmoksessa, uhraamassa tyttärensä. Maria Peura ei kuitenkaan demonisoi sen paremmin lestadiolaisuutta kuin puoskaroivia terapiaryhmiä. Rakennemuutos koettelee ihmisiä, kun nämä siirtyvät pohjoisesta etelään tai idästä länteen: helsinkiläinen elämäntapa on metropolin elämää, jossa joukkoon sopeutuakseen edellytetään ”vihahymyä” kasvoilla.

Katkerimmat kommentit suurkaupungin elämäntavasta esittää terapeutti Dmitri, jolle muutto Leningradista Helsinkiin on ollut koulutetun ihmisen kulttuurishokki. Dmitrin tavoin hänen terapiapotilaansa tuntevat olevansa vain puoliksi kotonaan suurkaupungin elämässä. Terapiassa Dmitri on oppinut myös ”kuorimaan” naisia, jotta näistä tulisi esiin hänelle sopiva haavoittunut identiteetti. Mirkasta tulee hänen nuorin uhrinsa.

Romaanin taustalla voi nähdä romantisoidun kuvan jonkinlaisesta heimosuomalaisuudesta.

Seksuaalista hyväksikäyttöä Peura kuvaa nimenomaan miesten mielivaltana, jossa varsinaista aktia ei tarvita. Hyväksikäyttöön riittävät lupaukset isällisestä turvasta ja hyväksynnästä, sitaatit uskonnollisen tai terapiakulttuurin autoritatiivisesta kielestä. Asetelma on tuttu Peuran esikoisromaanista On rakkautes ääretön (2001).

Romaanin elämää suurempi ironia syntyy siitä, että äiti Anni tutkii ja tuntee kyllä lestadiolaisen herrakulttuurin kielen, mutta antautuu ehdoitta kasvottoman chatti-kanavan herrasmiehelle, koska tämä osaa julistaa niin vanhojen kirkkouskontojen kuin uuden terapiauskonnon kielellä.

Sama älykkään ihmisen tunnesärö käy ilmi tyttäressä. Tämä ymmärtää millä rajalla kulkee psykoterapian hyöty, mutta ei halua nousta terapeuttia ja omaa ymmärrystään vastaan, koska se olisi ensimmäinen askel ulos turvallisesta ryhmästä: ”Mä en ole samaa mieltä. Mä olen osa meidän yhteistä mieltä.”

Harkiten ja harvakseltaan julkaisevalta Peuralta Ja taivaan tähdet putoavat on lukemisen arvoinen puheenvuoro. Sen taustalla voi nähdä romantisoidun kuvan jonkinlaisesta heimosuomalaisuudesta, ”herkistä metsäihmisistä”, jotka päätyivät ensin etelän uskontojen ja sitten terapiakulttuurin uhreiksi. Kahden kertojaäänen perheromaanina kirja ei ihan toimi, onhan siihen kertynyt aivan liikaa selityksiä ja sitaatteja ja alleviivatun mustavalkoista aikalaiskuvausta, mutta osana 2000-luvun uskonnoista käytävää keskustelua se on ehdottomasti ohittamaton teos.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto