Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Marianna Kurtto vakuuttaa ensiromaanillaan

Noora Yrttiaho, 6.1.2018
Marianna Kurtto: Tristania 331 s., WSOY 2017

Tristan da Cunha, pieni, 264 asukkaan tulivuorisaari keskellä Atlantin valtamerta. Marianna Kurton ensimmäisen romaanin Tristanian tapahtumapaikka on vaikuttava ja tapahtumat vielä järisyttävämmät. Eletään 1950–1960-lukujen vaihdetta, saari on lähes eristyksissä ulkomaailmasta. Lampaanhoidolla ja kalastuksella kitkutteleva saari on tiivis yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa.

Idylliin kätkeytyy raakuutta, vihaa, menetyksiä ja salaisuuksia.

Osa asukkaista on tyytyväisiä vaativaan, vaikkakin vaatimattomaan elämäänsä, osa taas halajaa maailmalle. Myös Lars toteuttaa halunsa ja jää Englantiin tavaranhakumatkallaan. Hän rakastuu kukkakaupan tyttöön ja hylkää perheensä saarelle. Elämä täyttyy alkuun uudesta rakkaudesta, mutta hiljalleen yhteiselo alkaa käydä sietämättömäksi. Kun tieto Tristanian purkautumisesta saavuttaa Larsin, on päätös kotiinpaluusta helppo.

Tristanialaisten elämä näyttäytyy rauhallisen tasaisena, mutta hiljaiseen idylliin kätkeytyy raakuutta, vihaa, menetyksiä ja salaisuuksia. Tulivuoren purkautuminen kaikessa traagisuudessaan on myös eräänlainen sysäys muutokselle ja henkilöhahmojen kipeälle paranemiselle.

Vahva kieli vangitsee

Kurtto on aiemmin julkaissut viisi runokokoelmaa. Palkitun lyyrikon tausta kuuluu vahvasti Tristaniassa. Kieli on loppuun asti harkittua ja hiottua. Kerronta on vaivatonta ja soljuvaa ja teoksen tunnelma on lähes käsinkosketeltavaa. Melankolia on hempeän hienovaraista, ja se luo kutkuttavan jännityksen tarinan ylle.

Kurton lauseet ovat yksinkertaisuudessaan riemastuttavan oivaltavia. Rakkaus lapsen silmin ”[t]uoksui sokerilta. Tuoksui paljailta olkapäiltä.” (s. 22) ja vakavuus voi herättää ”tylppää toivottomuutta.”(s. 88) Kurton sanavalinnat ovat omintakeisia, ja niitä pysähtyy lukemaan uudelleen ja uudelleen.

Kontrastien tulivuori

Teoksen kerronta jakautuu muutaman henkilöhahmon kesken. Välillä ollaan Tristaniassa, välillä Englannissa, ja lopussa myös Kapkaupungissa. Kurtto onnistuu kietomaan eri maat ja aikatasot sujuvaksi tarinaksi. Henkilöhahmojen rauhallinen elämänrytmi välittyy mielenkiintoisesti myös teokseen. Viipyilevä kerronta luo seesteisen tunteen, joka hienosti rikotaankin henkilöhahmojen raakuudella ja raadollisuudella.

Saaren karu kauneus luo kiinnostavan kontrastin sen kyteville voimille.

Tristania tuo vahvasti mieleen Anni-Kaari Hakkaraisen teoksen Purkaus (2014), joka rakentuu Islannin tulivuoren purkautumisen ympärille. Hakkaraisen ja Kurtton teoksissa on myös sama surumielinen tunnelma, joskin tarinakehys on toisenlainen.

Tristaniassa tulivuorella asumisen armottomuus nousee esiin, ja saaren karu kauneus luo kiinnostavan kontrastin sen kyteville voimille. Luonnon arvostaminen ja sen voimien hyväksyminen on välttämättömyys:Mutta turha on elämältä odottaa reiluutta, typerää vaatia oikeudenmukaisuutta paikalta jossa tuuli on aina lennättänyt lapsia kielekkeeltä mereen ja vuorilta laskeutuva rankkasade huuhtonut miehiä viimeiselle uinnille.” (s. 214)

Teoksen ytimenä ihmisluonne

Molemmat myös puhuvat paljon, kuin pelkäisivät henkensä edestä asioita, joita hiljaisuus voi paljastaa.” (s.110)

Luku luvulta Tristania paljastaa todellisuuttaan lukijalleen. Salaisuudet kietoutuvat toisiinsa, ja Kurtto pitää lukijan otteessaan onnistuen vielä viimeisissä luvuissa yllättämään. Tristania on toki kertomus suuresta luonnonkatastrofista, mutta se on myös hieno kertomus ihmisluonteesta: mustasukkaisuudesta, katkeruudesta, pelosta ja rakkaudesta.

Tulivuori toimii teoksen läpi motiivina.

Tulivuoren purkautuminen toimii myös teoksen jännitteen purkauksena, kaikki väärinkäsitykset ja salaisuudet paljastuvat purkauksen myötä. Se myös vahvistaa monen saarelaisen identiteettiä ja halua palata juurilleen. Tulivuori toimii teoksen läpi motiivina. Tristania on enemmän kuin koti, ja ylpeys omasta saaresta on vahva:
Olin ylpeä siitä, kaikesta tästä mitä meidän saaremme oli saanut aikaan. Kuin olisimme muovailleet tuhon Samin kanssa omin käsin.” (s. 277)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto