Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mielikuvituksen kovat arvot

Anu Laitila, 7.8.2012

Kaunokirjallisuutta pidetään joskus irrallisena tosielämästä. Fiktio tarjoaa monelle pakotien arjesta toiseen todellisuuteen, joka voi koostua niin eletyistä kokemuksista kuin sepitteistäkin. Saduissa on kuitenkin opetus, ja päähenkilöiden kohtaloissa aineksia, joihin samastua. Fiktion mahdollisuudet oivalsi jopa kansanedustaja Timo Soini, joka pudotteli täysistunnossa Kolmea iloista rosvoa, kun keskusteltiin Espanjan vakuuksista.

”Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä. On kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä.”

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistiin heinäkuussa Hyvän elämän ehdot -sarja. Sen päätti Malin Grahnin kirjoitus ”Demokratia edellyttää eläytymiskykyä”. Kirjoittaja puhuu taiteen ja humanismin puolesta, jotka talouskriisin aikana nähdään helposti toissijaisina tarpeina. Grahn kysyy oikeutetusti, voiko hyvinvointivaltio jatkaa ilman niitä.

Grahn viittasi artikkelissaan viime syksynä suomeksi ilmestyneen filosofi Martha C. Nussbaumin teokseen Talouskasvua tärkeämpää (Gaudeamus 2011, suomentanut Timo Soukola). Olin juuri lukenut kyseisen kirjan kiinnostuneena. Sen ydinsanoma on, että demokratian ja talouden edistämiseen tarvitaan yleissivistävää koulutusta, taidekasvatusta ja mielikuvitusta.

Taidetta puolustetaan usein itseisarvona. Se saattaa aiheuttaa ongelmia, sillä päättäjät ja kansalaiset eivät välttämättä osaa ajatella samoin. Siksi taiteelle ja kulttuurille on ryhdytty antamaan taloudellista merkitystä: milloin se on osa yritysten imagonluontia, milloin kaupunkien matkailuvetovoimaa.

Mutta Nussbaumin mukaan taide on talouden ehto. Mielikuvitus ja itsenäinen ajattelu tukevat vastuullista taloudenpitoa ja kekseliästä tuotekehittelyä. Päästäkseen toimivaan yhteyteen maailman kanssa kansalainen tarvitsee paitsi asiatietoja ja loogista päättelyä, myös kertovaa mielikuvitusta, jotta hän osaa eläytyä toisen ihmisen asemaan. Mielikuvitus ei siis liity vain epätodelliseen ja kuviteltuun, vaan se on osa kaikkea vuorovaikutusta.

Amerikkalaisten liiketoiminnan kouluttajien mukaan Yhdysvaltain suurimmat katastrofit ovat aiheutuneet ”kumartelukulttuurista”, jossa kriittisten huomioiden sijaan on uskottu sokeasti joukon johtajaa. Yhdysvaltain taloudellisen menestyksen Nussbaum selittää vankalla luottamuksella yleissivistävään koulutukseen. Yritysmaailma siis tarvitsee paitsi luovuutta ja kekseliäisyyttä, myös kyseenalaistavia puheenvuoroja.

Taide ja humanistiset aineet on pahimmillaan ajateltu talouden ja liike-elämän vastapooliksi. Hyvin usein niiden on nähty, muita kuin taloudellista voittoa tuottavina aloina, edustavan pehmeitä arvoja. Joskus vaikeastikin avautuvan luonteensa vuoksi taide saatetaan nähdä ”saajana” ja ”hyötyjänä”. On kuitenkin aika miettiä, mitä esimerkiksi taiteilijat ja kulttuuriorganisaatiot voisivat opettaa liike-elämän edustajille. Opittavaa olisi todennäköisesti puolin jos toisin.

Mitä yritysmaailma voi oppia taiteelta ja kulttuurilta?

Koska vieraalle maaperälle kulkeminen ei ole ongelmatonta, liike-elämä tarvitsee tulkkeja, jotka auttavat hyödyntämään taiteen valtavia voimavaroja. Yksi heistä on englantilainen konsultti Julia Rowntree. Rowntree loi Lontoossa toimivalle kansainvälisen teatterin festivaalillle LIFTille merkittävän ja uraauurtavan yritysyhteistyöperustan vuosina 1986–2005.

Teoksessaan Changing the performance (2006) hän kuvaa festivaalin synnyn ja yritysyhteistyön valtaisan kehityksen. Kahdessakymmenessä vuodessa festivaalin budjetti 20-kertaistui 120 000 punnasta 2,3 miljoonaan puntaan. Rowntree luotsasi ensimmäiset kymmenen vuotta perinteistä sponsoriyhteistyötä ja toimi omien sanojensa mukaan ”tulkkina” taide- ja liike-elämän välillä.

Vuonna 1995 LIFT perusti Business Arts Centrumin, joka tarjosi liike-elämän edustajille mahdollisuuden perehtyä teatterifestivaalin ohjelmistoon ja keskustella niistä taiteilijoiden kanssa. Keskusteluja ei käyty ainoastaan artistien, liikemiesten ja kulttuuriorganisaatioiden kesken, vaan sittemmin LIFT ohjasi yhteen myös eri sukupolvia integroiden toimintaan mukaan nuoria.

Jaettujen kokemusten myötä ihmiset saattoivat ymmärtää, miten eri tavoin toiset havainnoivat maailmaa – ja mikä parasta, he itse saivat uusia näkökulmia ajatteluunsa. Hyöty oli molemminpuolista: nuoret tarjosivat oivalluksia jotka rohkaisivat liikemiehiä riskeihin ja innovaatioihin, nuoret puolestaan saivat varmuutta ajatteluunsa ja toimintaansa.

LIFT:in työssä oli lopulta kyse siitä samasta, mistä on kyse mielikuvituksessa – kyvystä ymmärtää toisen ihmisen näkökulma. Se edellytti kaikilta osapuolilta hienotunteisuutta ja nöyryyttä.

Kirjallisuuden mahdollisuudet

Lukukeskus täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Vuosikymmeniin mahtuu erilaisia toimintakulttuureja, mutta järjestön ydintehtävä on ollut alusta alkaen edistää erityisesti lasten ja nuorten lukemista. Toimintaympäristön muuttuessa tehtävä on aiempaa haasteellisempi mutta sitäkin tärkeämpi.

Suomessa on perinteisesti ollut vahva lukemiskulttuuri, jota ensiluokkainen kirjastoverkosto on tukenut. Opettajien toimenkuva on kuitenkin vuosien mittaan muuttunut vaativammaksi. Voimavaroja esimerkiksi luovaa lukemista edistävään opetukseen ei välttämättä ole. Koulut tarvitsevat tuekseen kolmatta sektoria, jotka tuottavat opettajille palveluja. Tarvitaan myös vahvaa yhteiskunnallista tahtoa, jos nuorten asennoitumista kirjallisuutta kohtaan halutaan muuttaa.

Suomalaisperheiden perinteisiin kuuluu, ainakin toistaiseksi, lapsille lukeminen. Myöhemmässä vaiheessa nuoret tarvitsisivat vielä vahvempaa tukea, sillä kirjallisuutta voi käyttää aseena syrjäytymistä vastaan.

Nuoruus on ihmisen vakavin elämänvaihe, jolloin ajattelua pitää ruokkia. Norjalainen lukemista edistävä !Läs-yhdistys välittää vuosittain suuria kampanjoita nuorille. Yksi selkeitä tuloksia tuottanut hanke on ollut yhdeksäsluokkalaisille suunnattu Ungdommens kritikerpris, johon osallistuu vuosittain luokkia eri puolilta Norjaa. Oppilaat lukevat kahdeksan samaa kirjaa ja äänestävät lopuksi voittajan.

Projekti on työläs, mutta jälkimaku sitäkin voittoisampi: oppilaiden oppimistaso parantunut ja opettajat ovat alkaneet vaatia enemmän. Se kertoo opettajien sitoutumisesta asiaan ja kyvystä ottaa vastuu yksittäisten nuorten tulevaisuudesta.

Kaiken tekemisen ydin on luottamus omiin kykyihin. Jos nuori ei koe olevansa kyllin hyvä, halua harjoitteluun ei ole. Kriittisen ajattelun ja rikkaan mielikuvituksen jalostuminen on monimutkainen ja elämänmittainen prosessi. Olennaista on uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla uusia reittejä. Julia Rowntreetä mukaillen: kadun toiselta puolen maailma näyttää erilaiselta.

Anu Laitila
Kirjoittaja on Lukukeskuksen toiminnanjohtaja.